Good Will Bikerin tiedotteessa kerrotaan, että Toni Hynynen totesi lukuisissa yhteyksissä kesäkuun aikana, että näin massiivisissa ajosuorituksissa on omat riskinsä ja erityisesti aamuyön tunnit ovat kaikkein vaarallisimpia. Hän näki, että riskeistä huolimatta tuki ja jälkihoito koulukiusatuille on tärkeää nostaa sosiaalityössä kehitettävien asioiden priorisointilistalla korkealle.

– Ajan heidän puolestaan, joille tie on nostettu pystyyn, joiden menoa on jarrutettu, ääni vaimennettu ja matka keskeytetty jo, ennen kuin se on edes alkanut Toni Hynynen totesi.

Toni Hynynen kerää edustamansa järjestön - Reissumies Hynyne ry, Good Will Biker - kautta varoja ja kansallista sekä kansainvälistä huomiota koulukiusaamisen jälkihuollon kehittämiseksi. Tämän saavuttamiseksi Hynynen lähti suorittamaan tänä vuonna kuudessa kuukaudessa Iron Butt Association Finlandin kaikki 21 virallista etappia, yhteensä noin 130 000 kilometriä.

Hynystä on voimakkaasti motivoinut henkilökohtaiset kokemukset kiusaamisesta sekä erityisesti kiusaamisen jälkihuollon puute.

Haaste ajaa kaikki 21 etappia on nyt katkolla. Muilta osin järjestön toiminta jatkuu.

Eiliseen uutiseemme pääset tästä: Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti peräänajo-onnettomuudessa Nurmijärvellä

Motouutiset toivottaa Good Will Biker Toni Hynyselle pikaista toipumista.