Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Victory

Victory Empulse TT 2016.

Polaris suunnittelee sähköistä Indiania

Kansainvälisessä mediassa liikkuvan tiedon mukaan Polaris suunnittelee julkistavansa sähkömoottorilla varustetun version Indian-moottoripyörästä viiden vuoden sisällä. Osa pyörän teknologiasta tullee suoraan jo edesmenneestä Victory Empulsesta. eMotor-hanke on paitsi Indian Motorcyclen strategiavalinta, se myös laajentaa merkin brändiä uusien kuljettajaryhmien suuntaan. Lue lisää ›

Victory Octanen kaikki 3 väriversiota vuodelle 2017.

Victory ja Indian 2016: Indianin myynti kasvoi USA:ssa 20 %

Uutiset : Victory, Indian

Polariksen viime vuoden viimeisen neljänneksen ja koko vuoden tulosjulkistus oli mielenkiintoista luettavaa. Polarishan ilmoitti lopettavansa ja alasajavansa toisen, eli huonommin menestyneen kahdesta moottoripyöräbrändistään, Victoryn tammikuun alussa. Vuosi 2016 oli hieman haasteellinen Polariksen mp-brändeille, mutta ydinmarkkina-alueellaan eli USA:ssa Indian kasvatti myyntiään 20 %, mikä on paljon taantuvilla sen segmentin markkinoilla. Lue lisää ›

Grisu Grizzly ja Victory Cross Country.

Maahantuoja lupaa, että Victoryn takuut jatkuvat ja osia saa kuten ennenkin

Uutiset : Victory

Polaris ilmoitti eilen maanantaina Victory-moottoripyörien valmistuksen lopettamisesta sekä brändin alasajosta. Samalla se kuitenkin lupasi, että takuut ja huollot sekä varaosien saanti turvataan ainakin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Suomessa Victoryn maahantuojana on toiminut Brandt-Polaris, ja maahantuojan myyntipäällikkö Vesa Ylä-Outinen varmistaa, ettei Suomen noin neljällä sadalla Victoryn omistajalla ole syytä huoleen: takuut, huollot ja varaosien saanti pelaavat. Lue lisää ›

Victory Gunner 2017.

Yllättävä uutinen: Polaris lopettaa Victory-moottoripyörien valmistuksen

Uutiset : Victory, Indian

Polaris Industries ilmoitti tänään lopettavansa koko Victory Motorcycles -brändin ja siihen liittyvät operaatiot 18 vuoden jälkeen. Polaris kertoi auttavansa jälleenmyyjiä muuttamaan olemassaolevat myymättömät pyörät rahaksi jatkamalla varaosien toimittamista 10 vuoden ajan sekä hoitavansa huolto- ja takuupalvelut Victoryn myyjille ja omistajille. Lue lisää ›

BMW C evolution 2017

Tuleeko Ranskasta sähkömoottoripyörien Norja? Valtio tukee hankintaa

Kaksipyöräisten sähkömoottoroitujen ajoneuvojen myynti on ottanut Ranskassa harppauksen eteenpäin, vaikka valtio alkaa kompensoida niitten hankintaa vasta ensi vuoden alusta. Yltääkö maa silti Norjan lukuihin, missä sähköautoja taitaa olla suhteellisesti eniten maailmassa, kiitos valtion tukipoilitiikan, jää nähtäväksi. Lue lisää ›

Victory Octane mallia Desert Racer.

Victoryn Octane-mallin kustomointikisa täydessä vauhdissa

Uutiset : Victory, Octane

Moottoripyörävalmistaja Victory julkisti diilereilleen kisan siitä, kuka kustomoi tuoreen Octane-mallin parhaiten. Äänestys on paraikaa meneillään 21. päivään marraskuuta asti. Käsittääksemme äänestämässä voi käydä, vaikka palkintoihin suomalaiset eivät tällä kertaa pääsekään käsiksi. Joka tapauksessa näytillä on mielenkiintoisia kustomointeja, joita kannattaa käydä vaikka ideamielessä vilkaisemassa. Lue lisää ›

2017 Victory High-Ball Nuclear Sunset Orange.

Polariksen osavuosikatsaus: Indian ja Victory kasvattivat myyntiään

Uutiset : Indian, Victory

Polariksen heinä-syyskuun osavuosikatsaus oli koko yrityksen osalta aiempia heikompi, mutta meitä kiinnostavien moottoripyörien osalta monimutkaisempi. Siinä missä Slingshotin myynti laski, Indianin ja Victoryn myynti nousi "korkeita yksilukuisia prosentteja" varsinkin Yhdysvalloissa. Asia on kiinnostava, sillä Harley-Davidsonin myynti USA:ssa puolestaan laski samalla neljänneksellä. Lue lisää ›

Messukeskus 2016.

Moottoripyöristä kiinnostuneen unelmapäivä: 91 eri moottoripyörää koeajettavana perjantaina 29.4.

Uusia moottoripyöriä pääsee nyt ensimmäistä kertaa porukalla koeajamaan perjantaina 29.4.2016 kello 10-20 Messukeskuksen suuressa moottoripyörien koeajopäivässä Helsingissä. Koeajamaan pääsee Aprilian, BMW:n, Ducatin, Harley-Davidsonin, Hondan, Husqvarnan, Indianin, Kawasakin, KTM:n, Moto Guzzin, Peugeotin, Piaggion, Suzukin, Triumphin, Vespan, Victoryn ja Yamahan uutuuksia. Koeajettavia pyöriä on sata. Tilaisuus on maksuton, ja koeajot suuntaavat pysäköintialueelta lähiliikenteeseen. Tällaista tapahtumaa ei ole aikaisemmin järjestetty. Lue lisää ›

Tilaa MP-uutiskirje
  1. MP-malleista
  2. Varusteuutuuksista
  3. Matkakohteista
  4. Mielenkiintoisista motoristeista