Ensimmäinen Kontioralli järjestettiin vuonna 1967 Venejoella. Ilman sen kummempia ennakkosuunnitelmia porukka oli vain sopinut keskenään kokoontumispaikan. Kontioralli on kiertänyt historiansa aikana kirjaimellisesti miltei Suomen jokaisessa kolkassa. (kts linkki alla).

Kontiorallilla on vankkumaton arvostus motoristien keskuudessa. Tuhannet ja taas tuhannet motoristit ovat ajaneet mukaan tapahtumaan sääolosuhteista piittaamatta. On paleltu lähes nollakelissä, räntääkin on saatu niskaan sekä ajeltu hienossa auringonpaisteessa. On ajettu Itä-Suomeen, Pohjanmaalle, Koillismaalle, pohjoisimpaan Lappiin. Sadoille motoristeille Kontioralli on ”se juttu johon pitää vuosittain päästä”.

Kun Kontion kasvua hidastettiin

Muutaman vuoden ajan Kontioralleissa on ollut mukana 700-800 osallistujaa. Suomen perinteikkäin mp-kokoontumisajo ehti jo paisua säännönmukaisesti yli 2000 osallistujan tapahtumaksi, eikä sitä voinut järjestää juuri muualla kuin hiihtokeskuksissa. Sitten MP 69 arvioi tilanteen uudelleen ja päätti, että Kontioralli palaa juurilleen perinteiseksi kokoontumisajoksi, jossa yövytään teltoissa. Samalla MP 69 päätti, että Kontioon saavat tulla vain jäsenet ja heidän mukanaan yksi pyöräkunta per jäsen.

Näin on menty muutama vuosi. Silti suosio on ollut suuri.

Tuhatta motoristia odotetaan Kontioon tänä vuonna

Tänä vuonna Kontioralli on eteläisessä Suomessa Satakunnan-Pirkanmaan alueella. Odotuksissa on, että tuhannen osallistujan raja voi mennä rikki. Osallistujia tulee tavan mukaan maan joka kolkasta. Jo Kontiorallin historian alkutaipaleella kävi selväksi, että MP 69:lle kävi ylivoimaiseksi järjestää itse Kontiorallia Suomen eri kolkilla. Niinpä järjestelyvastuita on annettu jo hyvin pitkään joko paikalliselle tai tehtävästä suoriutuvalle mp-kerholle.

Tänä vuonna järjestelyistä vastaa Vammalan Moottoripyöräilijät VaMP, jolla on jo muhkea kokemus Kontioiden järjestämisestä. Edessä on VaMP:n viides Kontioralli.

VaMP urakoi suuren tapahtuman talkoovoimin.

-Meillä on noin sata talkoolaista mukana eri tehtävissä. Valmistelutöissä on osa jo ollut ja kaikki ovat paikalla Kontiossa, kertoo VaMP:n puheenjohtaja Matti Rintamäki

Kokoontuminen Sastamalaan 1.7., ja siitä matka jatkuu

Nykyisten sääntöjen mukaan rallipaikkaa ei kerrota etukäteen rallivieraille, vaan jokainen saapuu ensin kontrollipaikalle. Kontrollipaikalta saa ohjeet siitä missä varsinainen rallipaikka sijaitsee. Matkaa sinne on kontrollipaikalta yleensä alle 100 km. Näin ollen jännitys säilyy aina viime hetkille asti. Tämä vuoden kontorollipaikka on Sastamalassa, Vammalan lähistöllä Myllymaan urheilutalolla (Putajantie 575 Sastamala).

Ohjelmasta

Kontiorallin ohjelma noudattaa perinteisiä tapoja. Mukava yhdessäolo on aina tapahtuman henki. Perjantaina motoristit saapuvat tapahtumaan, on telttaleirin pystytystä, saunomista ja illalla bändi soittaa motoristihenkistä musiikkia.

Lauantaina on luvassa päivällä pieniä kilpailuja, illalla on palkintojen jakoa ja bändin musisointia ja totta kai saunomista. Sunnuntaina teltat ja varusteet pakataan pyörien päälle ja kotimatka voi alkaa.

Lisätietoja Kontio-Rallista täältä. Kontio-Rallit kautta aikojen täältä ja rallin Facebook-sivu täällä.