1. "Meillä ei ole aiemminkaan ajettu moottoripyörillä, eikä ajeta vastedeskään".

Tämä ei oikeastaan ole kysymys, vaan kuuluu kategoriaan ”näin vanhan polven isät ovat aina puhuneet pojilleen”. Maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten heidän poikansa puolestaan ovat kyseisessä tilanteessa toimineet.

Yleisin tapa on tainnut olla vain käydä ostamassa se moottoripyörä ja ikäänkuin asettaa isävanha tapahtuneen eteen. Seurauksiakin on sitten saattanut olla monenlaisia alkaen aristavasta takalistosta ja palautetusta pyörästä yhdessä tehtyyn ajoreissuun.

Toinen vaihtoehto on ollut ostaa muina miehinä moottoripyörä ja pitää sitä sopivan matkan päässä asuvan kaverin kotitallissa ja sitten vain ikäänkuin häipyä matkaan kavereiden kanssa. ”Tarviiko niitten vanhempien aivan kaikkea tietää” -periaatteella.

2. "Meillä ei ole rahaa / varaa hankkia moottoripyörää"

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Isä-poika-keskustelussa asia on yksinkertainen. Lupaat mennä töihin ja hankkia rahat (myös korttiin, varusteisiin ja ylläpitoon), ja isäukkosi myhäilee tyytyväisenä, sillä se sisältää myös hänelle mahdollisuuden käydä ajamassa ja lisäksi hän on innoissaan siitä, että jälkikasvu osoittaa odottamatonta oma-aloitteisuutta.

Avo/aviopuolisoiden välinen keskustelu saattaa olla kinkkisempi, eikä siinä kannata vedota siihen, että Jaskakin vaihtoi juuri pyöräänsä, sillä kommenttina saattaa olla ”No on se hyvä, että se jättää edes ne rahat ryyppäämättä, mutta katso missä kunnossa niitten talo on! Josta tulikin mieleen, että meidän talo pitäisi maalata ja ikkunat uusia. Sinne ne meidän tämän kesän ylimääräiset rahat sitten menevätkin.”

Tosimies/nainen kuittaa tilanteen kertomalla, että on jo tilannut edullisesti maalit /ikkunat (vaikka tekeekin sen vasta huomenna), ja kertoo laskeskelevansa rahavarojen riittävyyttä moottoripyörän hankintaan sen jälkeen, kun maalit on maksettu (Lue: kaupassa luvattiin toimittaa pyörä osamaksulla ilman käsirahaa).

3. "Ethän sinä edes osaa ajaa moottoripyörällä"

Ei osaa moni muukaan, mutta sitä ei kannata käyttää argumenttina tässä tilanteessa. Sanojana on useimmiten vaimo tai äiti tai vastaava, joka on aidosti huolissaan jälkikasvun tai puolison aikeesta ostaa tuo itsemurhaloukku talouteen.

Sen sijaan on syytä kertoa, että nykyään pitää suorittaa moottoripyöräkortti, jotta edes saa ajaa moottoripyörällä, ja se sentään takaa jonkinlaisen ajamisen tason.

Eikä siinä vielä kaikki: Jaska on luvannut lähteä ajamaan kanssasi alkuun ja opettamaan lisää ajamisen taitoa teillä, kaupungeissa ja jotoksilla.

Myös tässä asiassa osatotuuksien kertominen on viisaampaa kuin se, että läväyttää ns. koko paletin pöydälle. Eli ei kannata kertoa, miten monta kertaa Jaska on katkaissut reisi-/ kylki-/sääriluunsa moottoripyöräillessään (riippumatta siitä, kenen vika se oli ollut) eikä myöskään sitä, miten pitkä ajokielto seurasi kovasta takaa-ajokisasta moottoripyöräpoliisin kanssa. Eikä siinä lohduta yhtään edes se tieto, että Jaska ”melkein” pääsi karkuun.

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Sen sijaan kertomus, miten aiot itseksesi taluttaa pyörää pihallanne ja tutustua siihen perinpohjaisesti päiväkausien ajan ennen ensimmäistä ajamisen yrittämistäkään toimii paremmin.

Varsinkin, kun siihen lisää ajo-opetuksen tulokset ja kortin saamisen jälkeisen oma-alotteisen ajo-opiskelun lähimmällä ajoradalla. Kerrot tulevista sadoista, jopa tuhansista liikkeellelähtö- ja jarrutusharjoituksista, kahdeksikonajosta postikortin kokoisella alueella, katseenkäytön hiuksianostattavan tarkasta opettelusta jne. Ennenkuin huomaatkaan vastakkainen osapuoli kuuntelee puhettasi nöyrästi kyynel silmäkulmassa killuen.

Siinä tilanteessa pitää ennen kaikkea muuta muistaa säilyttää pokka. Eikä kannata luoda sitä ylimääräistä viimeistä katsetta ylöspäin, joka on kertovinaan, että "taivas olkoon todistajani". Sillä se vie uskottavuuden karuimmaltakin.

4. "Et osaa korjata moottoripyörää, jos se menee rikki"

Mikäli olet ostamassa 2000-luvulla valmistettua moottoripyörää, voit todeta, että tässä ei olla hankkimassa mitään historiallista reliikkiä, jonka toimintavarmuus vastakkaisen osapuolen kultaisessa nuoruudessa on ollut vähän samaa tasoa kuin kultaliuoksen siilaustulos reikäisellä moposukalla.

Toteat, että kaikkein uusimmille ja teknisesti mutkikkaimmille pyörille ei edes välttämättä pysty tekemään mitään tien päällä, jos ne kajahtavat, muuta kuin tilaamaan kuljetuksen huoltoon.

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Kuvituskuva. Kuva Matias Mäki.

Nykypyörien toimintavarmuus on kuitenkin periaatteessa aivan toista luokkaa kuin aiemmin - myös niiden huoltoväli on kasvanut. Yritä sanoa sana ”toimintavarmuus” siten kuin et ikäänkuin tavallaan lainkaan sanoisikaan sitä, vaan että vastaanottaja ikäänkuin olisi kuulevinaan, että sanot niin. Tiedäthän, mitä mieltä kohtalo tai joku vastaava maailmankaikkeuden lainalaisuus on liian varmasti esitetyistä mielipiteistä: jos huono tsägä käy, niin onnistut taatusti hankkimaan sen merkin ja mallin ainoan maanantaikappaleen, mitä on valmistettu 30 vuoteen. Ei tarvinne selittää enempää?

Mikäli mikään muu selitysmalli ei auta, voit aina vedota kaveriisi Jaskaan, joka on ajanut pyörällään jo xxx xxx kilometriä ongelmitta. Avio- /avosiipan kanssa emme suosittele tätä käytettävän, sillä hänen suhtautumisensa Jaskaan on puolueellisen epäileväinen. On ollut jo varhaislapsuuden kolttosien kokemisesta ja tämän teinivuosien itsetuhoisen motoristikasvu-uran seuraamisesta lähtien.

5. "Et ole sen jälkeen koskaan kotona"

Hmm. Kehotamme äärimmäiseen varovaisuuteen tämän väitteen kommentoinnissa. Kannattaa pohtia tarkkaan millä sanoilla, ilmauksilla sekä painotuksilla esittää sen, että ”tämä hankintahan tehdään nimenomaan siksi, että voimme yhdessä ratsastaa auringonlaskuun”, sillä toinen osapuoli voi ottaa sen kuolettavan tosissaan, ja olettaa, että menette ajoreissulle aina ja vain yhdessä.

Siihen pitäisi vähintään sisällyttää hienovireinen varaus siitä, että voisitte joskus ehkä mahdollisesti mennä kaksistaan Jaskan kanssa ajelemaan. Tässä yhteydessä ei kannata puhua reissun pituudesta tai määränpäästä mitään. Myös hentoinen kuiskaus siitä, että yksin tehtyjen ajelujen jälkeen takaisin voisi tulla entistä sympaattisempi ja auvoisampi puoliso, on syytä sisällyttää moottoripyörän hankkimisen perusvarauksiin.

Ja jos oikein koville ottaa, niin aina voi kertoa keskittyvänsä ajamaan ”lähinnä” työmatkat moottoripyörällä. Se ei periaatteessa vie perheeltä aikaa. Ehkä. Kaikki tietävät, että suorin tie työmaalle ei moottoripyörällä välttämättä ole se lyhin, varsinkaan takaisinpäin ajettaessa.

Kuten Antti Tuurin erittäin hienossa novellissa ”Maailman kivisin paikka” hieman mukaellen todetaan, "jokaisen on moottoripyörän hankkimisen kivikoissakin kolhittava itsensä kaikkiin niihin karikoihin, joita hänen kolhittavikseen vastaan tulee". Niin se on, niitä ei voi välttää, väistää eikä etukäteen tietää.

Onnea matkaan.