Honda Paneuropeaneja eli Pannareita on olemassa kahta eri mallia. ST 1100:sta valmistettiin 1990-2002, ja ST1300:sta on tehty siitä eteenpäin. Tunnusluvut kertovat kuutiotilavuuden. Pyörä on ollut matkamotoristien erityisessä suosiossa, ja kilpailijoiden vastaavia malleja ovat esimerkiksi Yamaha FJR 1300, BMW:n eri versiot, Kawasaki GPZ 1400 ja ehkä Hondan oma VFR1200. Nykyään varsinaisten matkapyörien suurimmat kilpailijat taitavat kuulua adventure-pyörien luokkaan. Onko niin, että "seikkailuissa" on enemmän viehätystä kuin "touringissa"?

Suomessa perustettiin yksityishenkilöiden toimesta PanFun-sivusto 15.2.2009 ja sen jäsenmäärä nykyään taitaa olla toista tuhatta. Foorumi on tarkoitettu nimenomaan Honda Paneuropean moottoripyörien omistajille ja faneille, mutta siellä on mukana myös muitten merkkien ja mallien omistajia, monet entisiä Pannaristeja.

Leppävirralla PanFunin vieraskirjaan oli kertynyt kaikkiaan 61 nimeä.

Omanikäisiä matkamotoristeja

Jututimme Pannarillaan Leppävirran PanFun-kokoontumiseen tullutta mäntsäläläistä Jari Iivosta siitä, mikä pyörässä ja porukassa kiinnostaa. Iivonen on pitkän linjan moottoripyöräilijä. Hänellä on vuosimallin 2009 ST1300 Paneuropeanin lisäksi KTM 450 -enduropyörä sekä museopyöränä kaksipyttyinen Honda CB 400 vuodelta 1980.

– Oma tarinani on tyypillinen senaikaisen nuorenmiehen tarina. Ensin hommasin mopon, sitten kevarin ja lopulta moottoripyörän, Iivonen kertoo. – Aikojen saatossa minulla on ollut kaikkiaan varmaan ainakin 15 eri pyörää. Kun lapset olivat pieniä, niin ajoin vähemmän, ja nyt kun he ovat aikuisia, niin enemmän.

Iivoselle tulee noin 10 000 ajokilometriä vuosittain.

– Lähdin mukaan PanFun-foorumiin jäsenenä jo vuonna 2009. Siellä on omanikäistäni porukkaa, joka arvostaa moottoripyörämatkailua ja yhdessäoloa. Lisäpisteitä tuo tietysti se, että se on Pannarisivusto. PanFun-foorumi on loistava. Sieltä saa tietoa siitä, mihin huoltoon kannattaa pyörä viedä, millaisia renkaita kannattaa käyttää sekä miten asentaa apuvälineitä ja hankkia niitä. Sieltä saa myös huolto-ohjeita, ja pyöriä vaihdetaan ristiin. Foorumilla on myös Tori, jossa voi ostaa ja myydä tavaraa.

Mukaan mahtui monennäköistä Honda Paneuropeania.

Mukaan mahtui monennäköistä Honda Paneuropeania.

Matkavinkit luksusta

– Lisäksi sivustolla on matkakertomuksia, hotelli- ja yöpymisvinkkejä, sekä tietoja hyvistä matkakohteista.

– PanFun-foorumi ei myöskään sido mihinkään. Se on ilmainen, ja saat siitä hyötyä juuri sen verran ja se on juuri niin hyvä kuin itse haluat. Voisi sanoa, että mitä enemmän sitä käytät ja hyödynnät, sitä enemmän saati sivustosta irti.

PanFun-kerho järjestää kerran vuodessa kokoontumisen, ja yleensä se on juuri tämän noin 21.-23.5. osuvan viikonlopun aikoihin. Tällä kertaa se pidettiin Leppävirralla, ja ohjelmassa oli lauantaina käynti Outokummun kaivoksella. Matkaa tuli edestakaisin reilut 200 kilometriä, mikä olosuhteet huomioonottaen olisi jäänyt monilta ajamatta, mutta matkamoottoripyöräilyyn suuntautuneille Pannaristeille oli ilmeisesti kohtuullisen helppo pieti. Vaikka perille mentiin yhdessä, monet palailivat omia aikojaan pidempiä ja mutkaisempia reittejä. Myös Jari Iivonen oli mukana kaivoskäynnillä.

Sunnuntaiaamulla varhain Pannaristit olivat jo lähdössä. Jari Iiivonen vasemmalla kypärä päässä odottamassa kavereita matkaan.

Sunnuntaiaamulla varhain Pannaristit olivat jo lähdössä. Jari Iiivonen vasemmalla kypärä päässä odottamassa kavereita matkaan.

Legendaarisia kilometrinnielijöitä

– Pannareilla on maine legendaarisina kilometrien kestäjänä, mutta lopultahan nekin hyytyvät, ja porukat joutuvat vaihtamaan pyörää. Paneuropeanista ei ole tullut uusia malleja, joten osa vaihtajista on siirtynyt eri merkkeihin, ja kertoneet asiasta foorumilla. Moni on kuitenkin edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa, sillä keskustelun taso sivustolla on erittäin hyvä, eikä muunmerkkinen pyörä ole esteenä, Iivonen kertoo.

– Monelle motoristille 5000 km vuodessa on paljon, mutta ei tälle porukalle. Ja Pannari on hyvin huoleton pyörä ajettavaksi.

Iivonen tykkää huoltaa ja tehdä itse pyörälleen tarvittavat toimenpiteet.

– Silloin tietää tarkalleen, millaisessa kunnossa pyörä on. Ja jos ongelmia tulee, PanFun-foorumilta löytyy nopeasti apua. Omassa pyörässäni oli esimerkiksi käyntihäiriöitä, ja sivuston kautta tuli nopeasti apua: ylivuotinen bensiini oli hyhmääntynyt ilmansuotimen alta löytyvään viisihaaraiseen letkuliittimeen ja tukki sitä osittain.

– Suurin osa Panfunilaisista taitaa olla sitä mieltä, mitä minäkin, että päämäärä ei ole tärkeintä, vaan matka. Kesällä on tarkoitus lähteä porukalla Paneuropean Hondien Euroopan päätapahtumaan Espanjaan. Pannari on hyvä pyörä tehdä tuollainen reissu. Sillä on helppo pitää vakiomatkanopeutena 160-170 km/h ja kahden henkilön matkatavarat mahtuvat mukavasti kyytiin, Iivonen päättää.

Kiitos haastattelusta ja hyvää matkaa. Panfun-foorumiin pääset tästä.