Tapasimme Aallon vieraillessamme Kouvolassa Markku Artiolan luona. Selvittelimme mihin hän aikoo suunnata ensi ajokaudella. Aki Aallon uraa ovat siivittäneet luontainen lahjakkuus, onnelliset sattumukset ja ennen kaikkea määrätietoinen työ uransa eteen. Kolhuitta ei ura aina ole edennyt, mutta tähtäin on ollut eteenpäin ja korkeammalle.

Aki Aallolle ei riitä kisaaminen kisaamisen ilosta, vaan joka kerta radalle lähdetään voittamaan. Ollessaan Roger Lovelockin purkkiorjana 2015 BSB:ssa (British Suberbike), sivuvaunuluokan mestaruus kävi todella lähellä. Mutta moottoriurheilu on kimurantti laji, jossa lopulliset pisteet lasketaan vasta kun ruutulippu on heilahtanut, joten BSB:n mestaruus jäi tuolloin saavuttamatta.

Yleensä purkkarit tietävät vasta vähän ennen kauden alkua, kenen kyytiin kaudella hyppäävät.

– Ajajat ovat tavallisia miehiä, jotka rakentavat puoli vuotta talleissa pyöriään ja ovat huonoja tekemään pitkän tähtäimen suunnitelmia, joten päätöksiä tehdään aina viime tipassa, kertoi Aalto meille vuosi sitten.

Aki Aalto aloitti uransa 2004 Markku Artiolan purkkarina. Kuvassa vasemmalta Pia Koskela, Aki Aalto, Ari Suuntala, Markku Artiola ja Akin isä Jarmo Aalto.

Aki Aalto aloitti uransa 2004 Markku Artiolan purkkarina. Kuvassa vasemmalta Pia Koskela, Aki Aalto, Ari Suuntala, Markku Artiola ja Akin isä Jarmo Aalto.

Onko nyt mitään tietoa, mihin ensi kaudella suuntaat?

– En lähde ollenkaan kisaamaan, vastasi Aki Aalto yllättäen. - TT-kisat olivat se, mitä halusin viime kaudelta. Se on aika pitkä rupeama.

Kovasti puhelin on soinut jo nyt, mikä on poikkeuksellista tässä lajissa.

– Useat eri kuskit ovat kysyneet kyytiin eri sarjoihin. Ensimmäisenä Alan Founds pyysi ajamaan TT-kisoihin. Lisäksi muun muassa Andy Peache ja Ben Holland kysyivät BSB-sarjaan ja Scott Lawrie tarvitsee purkkaria MM-kisaan. Ensi kaudelle MM-sarjaan tulee 600cc-sääntö. Radalla pitää mennä kovempaa, ei hitaampaa vauhtia, joten se ei kiinnosta ollenkaan, kertoo Aki Aalto ja jatkaa.

– Mansaari ja kaikki mikä siihen liittyy on sinänsä ihan mielenkiintoista. TT-kisa on nopea, mutta pitää olla paljon rahaa, että siellä pärjää. 600cc:n virittäminen nykypäivään vaatii vähintään 25.000 euroa ja sillä saa 15 hv lisää. Kun moottori huutaa tunnin rajoitinta vasten, niin pitää olla vähintään kolme Hondan moottoria, että pystyy ajamaan koko kisan läpi.

Ja muutenkin jos aikoisi voittaa, niin pitäisi mennä ajamaan vähintään kaksi kuukautta ennen kisoja. Viime vuoden TT-kisojen jälkeen minulta meni motivaatio kisoihin. Se on niin äärimmäinen kokemus. Makaat siellä kolme viikkoa heinäpellossa ja mietit, että koska lähtee henki. Normaalisti Mansaarella sataa kisa- ja harjoitusviikkojen aikana jolloin radalle ei päästetä, joten ehtii levätäkin. Viime vuonna ei poikkeuksellisesti satanut kertaakaan, eli pääsimme ajamaan kaikki treenitkin. Mutta hieno paikka se on, suosittelen lämpimästi. Siellä tämä on ihan eri laji. Vihreä tunneli johon mennään sisälle ja toivotaan, että tunnin päästä pääset sieltä pois.

Kisa ja sen taso on tullut kovemmaksi. Ennen oli kaksi kuskia, joilla oli mahdollisuus voittoon. Nykyään löytyy kahdeksan potentiaalista voittajaa. Ratapuolen ukot ovat nostaneet tasoaan. Se, että osaa radan ulkoa, ei enää riitä koska kaikki muutkin osaavat. Rata on todella kapea. Pitää uskaltaa mennä todella läheltä laitoja ja aitoja. Ajolinjat ovat tarkkoja, niiden pitää osua täsmälleen kohdalleen.

Mansaaren TT-kisarata on vihreä tunneli, johon mennään sisään ja toivotaan, että tunnin päästä pääset sieltä pois.

Mansaaren TT-kisarata on vihreä tunneli, johon mennään sisään ja toivotaan, että tunnin päästä pääset sieltä pois.

Alanin kanssa pohdittiin osallistumista Mansaarella ajettavaan Southern 100-kisaan. Se ajetaan yhteislähtönä. Ihan pimeetä touhua. Rata on lyhyempi, mutta nopeampi kuin TT.n kisarata. Joka helvetin kurvi on pimeä. Näet vain x-määrän rataa eteenpäin. Koskaan ei tiedä, mitä kurvin takana on edessäsi.

Jos joku on pyörähtänyt, niin väistämismahdollisuudet ovat olemattomat. Lisäksi rata on kapea. Siihen mahtuu vain kaksi pyörää vierekkäin. Jos laittaa purkin keskelle rataa, niin siitä ei ohi pääse. Tästä seuraa tönimistä ja tuuppimista. Siellä ajetaan sijoituksista ja jos ei ole top 3:n joukossa, niin voi saman tien lähteä kotiin. Meidän pyörässä oli joku käsittämätön vika. Se meni vain 135 mailia tunnissa, ikäänkuin joku olisi koko ajan jarruttanut. Tästä syystä jätimme kyseisen kisan väliin, Aalto pohtii.

Onko joitakin sivuvaunukisoja tai -ratoja, joihin haluaisit tai voisit harkita osallistuvasi?

– Oliver´s Mount on Englannin ainoa katurata. Vaikka rata on lyhyt 3,91 kilometriä, niin se on vaativa ajettava. Toinen on Pikes Peak (Pikes Peak International Hill Climb) USA:ssa Coloradossa ajettava, varmaankin Amerikan vanhimpia kisoja. Pääasiassa se on ralli, mutta mukana on myös eri sarjoja moottoripyörille. Ari Vatanen voitti kisan 1988 Peugeot 405 T16 autolla, tehden tuolloisen rataennätyksen. (Sébastien Loeb alitti 2013 Peugeot 208 T16 autolla 9 minuutin rajapyykin ajalla 8:13.878).

– Sivuvaunumoottoripyörä-luokassa taso on tosi alhainen. Ne ajaa siellä mitä kummallisimmilla hetekoilla. Kunnon pyörällä riittäisi että pysyy radalla. Rata on 20 kilometriä pitkä ja sitä ajetaan koko ajan ylöspäin, Pikes Peak-vuoren huipulle 4 300 metrin korkeuteen. Korkeuseroa lähdön ja maaliviivan välillä on huikeat 1,4 kilometriä. Rata on tolkuttoman nopea. Radan ylä-osa on selkeä, tie kääntyy aina sinne, missä on vuorenseinämä.

Sen sijaan alhaalla ajetaan puiden välissä ja rataosuudella on noin 160 kurvia, eli radan pituuteen (20 kilometriä) verrattuna suhteessa enemmän kuin Mansaaren TT-kisoissa. Vaikka taso ei olekaan päätä huimaava, niin "Amerikan äijät" osaavat järjestää kilpailuja. Siinäkin mielessä olisi mielenkiintoista käydä siellä. Sain Rogerin (Lovelock) melkein innostumaan Pikes Peakista, mutta se osoittautui liian kalliiksi. Jo pelkästään pyörän lähettäminen laivalla Amerikkaan on arvokasta touhua. Lisäksi samalla kaudella ei todennäköisesti ehtisi ajaa missään muualla. Itse reissu kestää 3-4 viikkoa ja pyörä olisi matkalla vielä pidempään, Aalto kuvaa.

Kun nyt näyttää siltä, ettet ensi kaudella pyörän kyytiin lähde. Onko mitään suunnitelmia ensi kesäksi?

– Meikäläisen piittaamattomuus alkoi vuonna 2003. Jatkosta en tiedä, suunnitelma on että ei ole suunnitelmaa. Tuntuu vain ettei tarina tästä enää parane ja ehkä se pitäisi sitten itsekin tajuta. Olen päässyt kiertämään paljon, ollut televisiossa ja nimmareitakin on pyydetty. Muutaman kisan enemmän olisi voinut voittaa, mutta niin se kai aina on. Kiitoksia kaikille kyydissä pysyneille. Kettu kuittaa over and out, päättää Aki Aalto.

Vielä hieman historian havinaa: Markku Artiolan ja Aki Aallon tyylinäyte vuodelta 2007.

Vielä hieman historian havinaa: Markku Artiolan ja Aki Aallon tyylinäyte vuodelta 2007.

Motouutiset.fi kiittää haastattelusta ja toivottaa kaikkea hyvää tuleville vuosille, mitä ne ikinä sisällään pitävätkään.

Lue myös nämä:

Suomalainen purkkiorjana Mansaaren kisoissa

Aki Aalto: Ensi kaudella ajan vain voitosta