– Olen aina tykännyt moottoripyöristä, ja veljelläni on ollut aina pyörä. Ajoin moottoripyöräkortin jo kymmenen vuotta sitten, mutta pyörä minulla on ollut vasta neljä vuotta, kun löytyi mies, joka harrastaa moottoripyöräilyä, aloittaa Honda CBR 600:lla ajava Irina Vammelvirta.

– Veljeni vaimo kuoli syöpään tammikuussa. Sekä veljeni että hänen vaimonsa olivat kovia motoristeja. Suunnittelimme pienellä porukalla tekevämme ajoreissun edesmenneen Tiinan kunniaksi. Tästä sitten virisi viime talvena idea Syöpärallin järjestämiseksi. Olin asiasta yhteydessä Pohjois-Savon Syöpäyhdistykseen. Siellä innostuivat kovasti ajatuksesta, sillä tämä on täysin erilaista toimintaa, kuin mihin he ovat aikaisemmin tottuneet.

Syöpäralli 2017 on kaikille motoristeille suunnattu ralli, jonka tarkoituksena on kunnioittaa kaikkia syövän kanssa taistelevia ja taistelleita sekä heidän läheisiään ja omaisiaan.

Syöpärallin logo.

Syöpärallin logo.

– Yhteistyökumppaneita on tullut pikkuhiljaa tähän projektiin mukaan. Ihan ensimmäisiä olivat Revontuli Oy ja Jari-Pekka Oy joiden myötä aloimme suunnitella rallireittiä. Kuopion Moottoripyöräklubi (KMC) antoi tänne MP-näyttelyyn maksuttoman ständipaikan, ja Teittilän talli rakensi tämän ständin. Rallilogo on ammattigraafikon suunnittelema, mutta hän haluaa pysyä nimettömänä, ja Iisalmelainen Painotalo Seiska on painanut rallitarrat.

– Kaikki uudet mahdolliset yhteistyökumppanit ovat lämpimästi tervetulleita. Toiveissa on konkreettinen käytännön apu, lisää vapaaehtoisia käsiä. Yksi mahdolllinen auttamisen tapa on ottaa Syöparallitarroja myyntiin eri tapahtumiin. Itse pyrin kiertämään eri tapahtumissa viemässä tätä asiaa eteenpäin.

– Syöpäralli järjestetään 26.8. Lähtö on Kuopion torilta, jossa lähtöä vauhdittavat Halavatun papat. Rallireitti kulkee Joroisten kautta Hankasalmen Revontuleen.

– Suunnitteilla on mukava reitti. Lopullinen reitti varmistuu lähempänä itse ajankohtaa. Joka tapauksessa matkan varrella on motoristien ja pyörien tankkaustauko Jari-Pekassa, Joroisilla, kertoo rallireitistä vastaava Jari Virkkunen.

– Syöpäralli on maksuton, ettei kenenkään tarvitse ainakaan taloudellisista syistä jättää tulematta. Ruokailu on omakustanteisesti, mutta perillä Hankasalmella illanvieton lomassa on mahdollisuus saunoa ja sekään ei maksa erikseen. Majoittuminen on mahdollista Revontulessa rallihintaan. Varauksen yhteydessä tulee mainita tunnus "syöpäralli".

Irina Vammelvirta ja rallireitistä vastaava Jari Virkkunen.

Irina Vammelvirta ja rallireitistä vastaava Jari Virkkunen.

Ralliin ilmoittautumiset 6.8.2017 mennessä sähköpostilla: syoparalli@gmail.com tai puhelimitse numeroon 040-767 9509.

– Samalla keräämme rahaa syöpäsairaiden tukemiseen myymällä Syöpäralli 2017- tarroja viiden euron hintaan. Lisäksi voit tehdä lahjoituksen suoraan Pohjois- Savon Syöpäyhdistyksen tilille FI89 1078 3000 2638 39, viitteellä "Syöpäralli", Vammelvirta selventää.

Syöpärallin etenemistä voit seurata:

  • Facebook: Elämä jatkuu Syöpäralli 2017
  • Instagram: syoparalli
  • #syöpäralli2017
  • #elämäjatkuu
  • #motoristithyvänasianpuolesta

Keräyksen tuotto käytetään lyhentämättömänä syöpäsairaiden tukemiseen. Motouutiset.fi tukee ja seuraa Syöpärallin 2017 etenemistä.