Taruseikkailija Odysseuksen vaimon Penelopen nimeä kantavan pyörän nimeä kantava Harley-Davidson on ollut vuoden mittainen projekti, jossa yhtenä osapuolena on ollut Olli Herman ja toisena Mr. Moore Motorcycles / Harley-Davdson Tampere.

– Olen aina halunnut Harley-Davidsonin, sillä minulle se on osa rock-elämäntapaa. Myös kaikki idolini ajoivat Harrikkaa – aina Billy Idolista David Lee Rothiin, ja Mötley Crüen kavereista W.A.S.P.:n Blackie Lawlessiin sekä Judas Priestin Rob Halfordiin. Lopulta tein päätöksen pyörän hankkimisesta äänen perusteella. Kun kuulin Harrikan moottorin käyvän ensimmäistä kertaa elämässäni, olin myyty. Päätin saman tien, että jonain päivänä hankin tuollaisen, kertoo Olli Herman.

Siinä se on - Penelope.

Siinä se on - Penelope.

 

– Alusta lähtien minulla oli visio chopperista – pitkästä, solakasta ja kapeasta pyörästä. En oikeastaan tiedä miksi päädyin juuri chopperiin muiden custom-moottoripyörien sijasta. Tämän tyyppisessä prätkässä on jotain luonnollisesti vetoavaa, sillä pidän näyttävästä ja ylenpalttisesta tyylistä. Pitkällä etuhaarukalla varustetut chopperit jäävät aina mieleen tien päällä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Harley-Davidsonilla ajaminen on parasta mitä voi tehdä housut jalassa, Olli jatkaa.

Penelope oli antiikin Kreikassa eläneen myyttisen seikkailijan ja merenkulkijan Odysseuksen vaimo, joka tunnetaan uskollisuudestaan.

Penelope oli antiikin Kreikassa eläneen myyttisen seikkailijan ja merenkulkijan Odysseuksen vaimo, joka tunnetaan uskollisuudestaan.

Penelope -projekti sai alkunsa vuosi sitten Ollin piipahtaessa Harley-Davidson Tampereella, jossa hän esitteli ideansa custom-moottoripyörästä liikkeen omistaja Mika Niemiselle ja mekaanikko Jussi Lindgrenille. Tämän jälkeen Ollin on nähty vierailevan ahkerasti Mr. Moore Motorcyclesissa valvomassa projektin edistymistä. Rokkari on bongattu myös Harley-Davidsonin osastolta kertomassa moottoripyöräharrastuksestaan MP-messujen kävijöille, minkä lisäksi miehen fanit ovat saaneet ennakkomaistiaisia Penelopesta sosiaalisessa mediassa.

- Haluaako joku kuulla miltä tämän käyntiääni kuulostaa?

- Haluaako joku kuulla miltä tämän käyntiääni kuulostaa?

– Harley-Davidson Tampere suunnittelee ja rakentaa Harrikoita minun makuuni. Penelopen rungosta on onnistuttu tekemään juuri niin ilmava ja kevytlinjainen kuin toivoinkin. Kaiken kaikkiaan Jussi on onnistunut pyörän kanssa täydellisesti – ja totta puhuakseni, prätkä on parempi kuin osasin kuvitellakaan. Penelope on upea ilmestys ja sillä on nautinto ajaa, Olli hehkuttaa.

- Haluaako?

- Haluaako?

– Ollin rakennusprojekti alkoi kovia kokeneesta Sportster-mallista, jonka halusimme herättää takaisin henkiin näyttävän chopperin muodossa. Kuuntelimme Ollin toiveita ja ideoita, joiden pohjalta teimme oman ehdotuksemme toteutuksesta. Moottori on kunnostettu alkuperäiseen kuntoon  Harley-Davidson Turussa. Se on perustehoinen, mutta eipä siihen ollut tarvettakaan lisätä tehoa, sillä pyörä on tuossa kunnossaan tosi kevyt, Jussi Lindgren kertoo. - Ehkä alle 200 kg.

Wroom.

Wroom.

– Harley-Davidsonin ytimessä on unelma henkilökohtaisesta vapaudesta. Halusimme tukea Ollia ja auttaa häntä toteuttamaan haaveensa kustomoidusta moottoripyörästä, kertoo Ollin pyörän varpajaistilaisuudessa mukana ollut Harley-Davidsonin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Steven Fröhlich. – Olli ei pelkää tuoda itseään ja persoonallista tyyliään esille. Vahva itseilmaisu ja normien uhmaaminen ovat myös Harley-Davidsonin keskiössä. Penelope on konkreettinen esimerkki tästä ajatusmaailmasta.

Pyörän omistaja oli silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pyöräänsä.

Pyörän omistaja oli silminnähden onnellinen ja tyytyväinen pyöräänsä.

– Moottoripyörämaailmassa on tavallista antaa custom-prätkille nimi. Sain idean nimeen entiseltä vaimoltani, ja olen tyytyväinen siitä, että sen merkitys sattuu olemaan niin myönteinen. Penelope oli Odysseuksen vaimo, joka oli tunnettu uskollisuudestaan, älykkyydestään, vahvuudestaan ja hyväsydämisyydestään, Olli kertoo.

Eikä aiheetta, hieno chopperi.

Eikä aiheetta, hieno chopperi.

Ollin ja Jussin lisäksi myös paikalla ollut runsas yleisö näytti nauttivan pyörästä. Kieltämättä se on kaunis, hyvällä maulla ja ammattitaidolla sekä näkemyksellä rakennettu mittasuhteet ovat täydellisesti kohdallaan ja pyörän maalipinta suoraan jostain tarumaailmasta. Kannattaa katsoa ja ihailla rauhassa, jos satut bongaamaan Ollin pyörineen matkan päällä.

– Tykkään ajaa ilman ennakkosuunnitelmia vähän sen mukaan ja siihen suuntaan kuin aurinko paistaa, Olli myhäilee.

Niin, ja rock-staraosuus: illan päätti Reckless Love esiintymällä akustisesti, ja se kyllä se selvensi hyvin, mistä pojat ovat tähteytensä ansainneet. Kiitos Olli & kumppanit.

1200-kuutioinen moottori.

1200-kuutioinen moottori.

Vasemmalta rakentamisen suunnittelun ja käytännön työvastuun kantanut Jussi Lindgren, Olli, Mika Nieminen ja Steven Fröhlich.

Vasemmalta rakentamisen suunnittelun ja käytännön työvastuun kantanut Jussi Lindgren, Olli, Mika Nieminen ja Steven Fröhlich.

- Me emme varmaan yhtäaikaa katso kaikki samaan suuntaan koskaan.

- Me emme varmaan yhtäaikaa katso kaikki samaan suuntaan koskaan.

Penelope ja pojat.

Penelope ja pojat.

Onni on hyvä moottoripyörä.

Onni on hyvä moottoripyörä.

Olli ja omistajan hymy.

Olli ja omistajan hymy.

Maalaus oli tosi kauniisti toteutettu, 'merenvihreää', totesi Olli.

Maalaus oli tosi kauniisti toteutettu, 'merenvihreää', totesi Olli.

Rungon helmiäisvalkoinen on tosi upea.

Rungon helmiäisvalkoinen on tosi upea.

Istuin.

Istuin.

Ihailijat myös kuvauttivat itseään Ollin kera.

Ihailijat myös kuvauttivat itseään Ollin kera.

Penelope.

Penelope.

Detaljeja, huomaa nopeusmittari.

Detaljeja, huomaa nopeusmittari.

Penelope takaviistosta.

Penelope takaviistosta.

Etuviistosta.

Etuviistosta.

Reckless Love akustisena.

Reckless Love akustisena.

Kelpasi erittäin hyvin.

Kelpasi erittäin hyvin.