Tieto Good Will Bikerin poismenosta hiljensi koko motoristiyhteisön, mutta samalla heräsi kysymys menikö nyt Toni Hynysen koko hieno, maailmanlaajuistakin huomiota saanut hyväntekeväisyystyö lasten ja nuorten puolesta täysin hukkaan? Tätä pohti myös Topi Rautjoki ja yön valvottuaan päätti jatkaa Good Will Bikerin työtä, ja näin pitää huolta, että hienosti alkuun pistetty kampanja saa jatkoa. Topi Rautjoki otti meihin yhteyttä ja kertoi suunnitelmastaan.

– Maailmani pysähtyi täysin kun sain tietää, että Good Will Biker oli menehtynyt. Kaikki arkiset huolet katosivat, Topi Rautjoki huokaisi.

– Olin Äänekosken Nesteellä ostamassa kahvia, kun näin puhelimestani uutisen, että Good Will Biker "on siirtynyt viimeiselle baanalle". Valvoin koko yön ja ajattelin vain Tonia ja hänen tekemäänsä pyyteetöntä työtä koulukiusattujen lasten ja nuorten hyväksi. Ajattelin, että on pakko tehdä asian eteen jotain. Aloitetulle työlle on saatava jatkoa. Olen tavannut Tonin useamman kerran Tolkis Cornerissa. Hän on auttanut minuakin jaksamaan vaikeina hetkinä. Hän oli älyttömän hieno ihminen.

Good Will Biker -tarrat joka Euroopan maahan

Toni Hynynen - Good Will Biker - nosti koulukiusattujen lasten ja nuorten jälkihoidon tärkeyden esille. Topi Rautjoki ajaa, jottei Tonin merkittävä työ unohtuisi.

Toni Hynynen - Good Will Biker - nosti koulukiusattujen lasten ja nuorten jälkihoidon tärkeyden esille. Topi Rautjoki ajaa, jottei Tonin merkittävä työ unohtuisi.

– Valvottuani ja mietittyäni päätin, että lähden ensi viikon maanantaina matkaan ja kierrän kaikki Euroopan maat kunnioittaakseni Tonin tekemää hienoa työtä. Vien jokaiseen maahan Good Will Biker -tarran johonkin sellaiseen paikkaan, mistä motoristit voivat sen bongata. Merkitsen karttaan, missä tarrat sijaitsevat ja haastan motoristit käymään niissä paikoissa, ja ottamaan itsestään siellä kuvan ja jakamaan kuvan Good Will Biker -sivulle. Näin Tonin asia menee eteenpäin, eikä hänen aloittamansa työ mene hukkaan. Yhdessä voimme tehdä hyvää ja osoittaa tukeamme.

Päätöksen tehtyäni otin ensimmäiseksi yhteyttä Good Will Biker -tiimiin ja kysyin heiltä hyväksyntää ajatukselleni. He suostuivat heti ja sanovat, että tämä on asia, mitä Toni arvostaisi. Saan hakea virallisen Good Will Biker -liivin ja tarrat matkaani varten Vantaalta ja heidän Facebook-sivuiltaan voi seurata tulevaa matkani edistymistä.

Toni auttoi aina ihmisiä ja hän näytti omalla esimerkillään, miten pyyteettömällä tavalla voi tehdä hyvää toiselle. Itsessäni on samaa vikaa. Olen aina valmis auttamaan muita ihmisiä. Tajusin, että nyt on minun vuoroni ja tilaisuuteni tehdä hyvää.

Lähtökohtaisesti ideana on nimenomaan viedä Tonin aloittamaa työtä eteenpäin. En lähde yrittämään maailmanennätystä ajamalla Iron Butt-ajoja. Ajan läpi kaikki Euroopan maat. Kun lähden maanantaina, niin minulla ei ole mitään ennakkoon suunniteltua reittiä tai aikataulua. Menen tästä laivalla Ruotsin puolelle ja laitan vilkun oikealle. Ajan niin kauan, kuin siihen aikaa menee ja rahat riittävät.

Kilometrit jäivät vajaaksi - haaste kaikille motoristeille

Topi Rautjoen FJR 1300 Yamaha.

Topi Rautjoen FJR 1300 Yamaha.

Toni Hynysen tarkoituksena oli ajaa kaikki 21 Iron Butt ajoa, jotka ajamalla kilometrejä olisi kertynyt 130 000. Onnistuessaan hanke olisi päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan. Tämä on yksi hienoimpia asioita, mitä pitkään aikaan on tehty lasten ja nuorten hyvinvoinnin hyväksi.

Nyt kilometrit jäivät vajaiksi ja ennätys kirjaamatta, mutta haastan tässä samalla kaikki motoristit ajamaan jonkun etapin Good Will Biker -asian hyväksi. On ihan sama, ajaako kotoa maitokauppaan vai Karibialle, kunhan vain ajaa ja käy "tägäämässä" kilometrit Good Will Bikerin sivuille. Näin jokainen voi osaltaan edesauttaa, että aiotut kilometrit tulevat täyteen ja Tonin aloittama hieno työ saa jatkoa ja hänen ajamansa asia laajaa näkyvyyttä.

En tee tätä itseäni varten, vaan osoittaakseni tukeni Tonin perhettä kohtaan ja kunniotusta Tonin aloittamalle työlle. Ainoa tavoitteeni on, että Tonin nimi ja itse asia, työ koulukiusattujen lasten ja nuorten hyväksi jää elämään Facebookissa ja netissä.

Lähden matkaan samanlaisella pyörällä, tosin hieman vanhemmalla Yamaha FJR 1300:lla, kuin Tonillakin oli. Ajan omalla ajallani ja rahalla, kuten Tonikin teki. Jos jotakin sponsoreita saan, niin hyvä. Mutta näin nopealla aikataululla tuskin mitään ehtii saamaan ja Good Will Biker -tiimiähän voi tukea hamaan tulevaisuuteen asti. Tulen takaisin, kun kaikki Euroopan maat on kierretty, saan ajettua lenkin ja hoidettua asian, eli vietyä kaikki tarrat kohdemaihin.

Tämä on koskettavin asia vuosiin. Toni Hynynen ei poistunut keskuudestamme  turhaan, Topi Rautjoki päättää.

Kuten Topi Rautjoki meille kertoi, hän lähtee matkaan omalla kustannuksellaan. Jos kuitenkin keksit tavan, jolla edesauttaa hänen tulevaa pitkää matkaansa läpi Euroopan, niin voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: topirautjoki@gmail.com

Aiheesta aiemmin:

Toni, Good Will Biker ajaa 21 rautaperseajoa kiusattujen auttamiseksi

Good Will Biker Toni Hynynen kolaroi pahasti ja on tehohoidossa

Topi Rautjoki: maalarin työssä auttavat luova hulluus ja joustavuus aikataulujen kanssa