Janette Mielonen, millainen on pyörä, jolla nyt ajat?

– Husqvarna 125cc.

Miten päädyit moottoripyöräilyn pariin?

– Päädyin ajamaan motocrossia ja enduroa kun isäni ja pikkuvelikin ajoivat. Seurasin ensi todella pitkään sivusta heidän ajohommiaan ja lopulta halusin itsekin kokeilla. Aloitin ajamisen 2015 vuoden syksyllä.

Treenaatko muita moottoriurheilulajeja?

– Kyllä, ajan myös motocrossia ja crosscountrya.

Kerro urastasi enduron/moottoriurheilun parissa.

– Kun aloitin ajamaan syksyllä 2015, niin minulla ei ollut vielä mitään tietoa, mitä ajaminen tuo tullessaan. 2016 keväällä minut ilmoitettiin ensimmäiseen kisaani, joka oli Parolan crosscountrykisa. Silloin innostuin kilpailemisesta, ja jo muutaman viikon päästä oltiin seuraavissa crosscountrykisoissa Joutsassa. Samana kesänä ehdin ajaa vielä Jämsän crosscountrykisan.

Kesällä 2016 kaaduin pahasti ja ranteestani murtui luita ja sain samalla kovan iskun päähäni. Toivuin siitä kuitenkin hyvin ja ehdin vielä osallistumaan viimeiseen crosscountrykisaan, joka ajettiin Säkylässä. Kaudella 2016 en kuitenkaan ajanut mitään hyviä sijoituksia ja nimi löytyi aina aikalailla viimeisten joukosta. Paras sijoitukseni tuli kauden viimeisessä kisassa Säkylän crosscountry-kilpailussa, jolloin olin 8. Talvella 2016-2017 treenasin mahdollisimman paljon ja se tuotti tulosta.

Vierumäellä 2017 vasemmalla Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen ja Janette Mielonen.

Kisakausi alkoi taas Parolasta CC-kisan merkeissä. Sielä ajoin kuudenneksi. Kauden myötä kisatulokset paranivat ja huomattiin, että vauhtia oli tullut huomattavasti lisää edelliseen kauteen verrattuna. Kesällä 2017 ajoin crosscountry- ja motocross-kisoja ja yhden enduro-kisan. Paras sijoitukseni crosscountryn Suomen Cup-kilpailussa 4. sija ja loppupisteissä naisten kisoissa sijalla seitsämän. Enduron naisten Suomen Cupin loppupisteissä olin sijalla kuusi.

Kausi 2017 päättyi kuitenkin harmillisesti jo heinäkuun lopulla loukkaantumiseen, jolloin nilkastani murtui telaluu. Jalka ei lähtenyt parantumaan toivotulla tavalla ja myöhemmin se jouduttiin vielä leikkaamaan. Nyt jalkaa on kuntoutettu ahkerasti ja viime viikolla sain lääkäriltä ajoluvan. Puolen vuoden ajotauko on vihdoin takana ja päästään taas treenaamaan.

Minkälaisia haasteita olet urallasi kohdannut?

– Suurimpia haasteita ovat varmaankin loukkaantumiset ja niistä toipumiset.

Mikä on tähän mennessä ollut kohokohtasi endurossa/moottoriurheilussa?

– Kohokohtani tähän menessä on ehdottomasti ollut Vierumäki Grand National crosscountrykisan naisten eliittiluokan kolmas sija ja ensimmäisen endurokisani 4.sija.

Mitä olet saanut ollessasi naisten enduron EM-valmennusryhmässä? Mikä on ollut parasta?

– Olen ollut vasta todella vähän aikaa valmennusryhmässä, mutta parasta ryhmässä on varmaan se, kun saa muilta tukea ja muutenkin naisilla on aina hyvä yhteishenki kisapaikoilla. Aina ollaan valmiita auttamaan muita.

Janette Mielonen innostui ajamaan motocrossia ja enduroa seurattuaan isänsä ja pikkuveljen ajamista. Kuva: Sportimage

Mitä odotat EM-valmennukselta vuonna 2018?

– Yhteisiä treenejä ja sitä että saisi mahdollisimman paljon vinkkejä omaan tekemiseen.

Ketä muita tukijoita/taustajoukkoja löytyy EM-valmennusryhmän lisäksi?

– Suurimpia tukijoitani ovat vanhempani ja omat ystävät. Lisäksi urheiluani ovat tukemassa myös Kuntosali Fysiohaka, 38 Service ja JokiCaravan.

Mitkä ovat omat vahvuutesi endurossa?

– Vahvuuteni ovat ehkä se että pystyn ajamaan tasaisia aikoja ja paineenkin alla ajaminen onnistuu.

Mitä ovat tavoitteesi kaudelle 2018?

– Tavoitteina kaudelle 2018 on ajaa Crosscountryn naisten suomencupin-, Enduron naisten suomencupin- ja ehkä muutamia motocrosskisoja. Tavoite on ajaa Suomessa mahdollisimman hyviä sijoituksia. Kaudella 2018 saatan käydä syksyllä ajamassa pari enduron EM- kisaa ja katsomassa millainen meininki siellä on.

Tulevasta kaudesta ei kuitenkaan voi varmaksi sanoa vielä mitään, koska ei yhtään tiedetä, miten jalka kestää ajamista. Tosin, kun lauantaina kävin ensimmäisen kerran ajamassa puolen vuoden tauon jälkeen, niin jalka kesti ihan hyvin. Kuntokaan ei ollut mikään huonoin mahdollinen, vaikka sitäkin pelkäsin vähän. Nyt yritetään ajaa mahdollisimman paljon, että vauhti tulisi takaisin. Toivotaan parasta.

Kauden 2018 tavoitteena on ajaa mahdollisimman hyviä sijoituksia.

Aiheesta aiemmin:

Esittelyssä Naisten Enduron EM-valmennusryhmä osa 4. Vilma Jarkkola #13 

Esittelyssä Naisten Enduron EM-valmennusryhmä osa 3. Marita Nyqvist

Mami Jäntti: Naisten Enduron EM-valmennusryhmä harjoittelee hyvässä hengessä ja treenaa entistä ammattimaisemmin