Motoristin maailma on jännittävä: krominkiiltoa, ärjyviä pakoputkia ja imuääniä, hyvännäköisiä mimmejä/kundeja, nahkarotseja, buutseja, rentoa oleilua kulmilla, räjähtävää kiihtyvyyttä ja vauhtia Saksan moottoriteillä, tiukkoja kaarteita Alpeilla, leppoisat oluet kavereiden kanssa rantabulevardilla antoisan ajopäivän jälkeen. Tuulen hyväily hiuksilla, hyvännäköisiä mimmejä/kundeja nahkapuvuissaan, bensan ja pakokaasun, juuri vahatun moottoripyörän tuoksu ja letkeää motoristihenkeä.

Yllättävää kyllä, motoristielämään liittyy paljon muutakin. Tässä muutamia kohokohtia, kokemuksen myötä voit täydentää listaa.

1. Hyönteiset ja eläimet

Ampiainen, mehiläinen ja kimalainen ovat kaikki mukavia olentoja puutarhassa. Yleensä ne eivät välitä sinusta, ellet jotenkin satu häiritsemään niiden elämää, joten sopusointuinen yhteiselo on mahdollinen. Kaikki muuttuu kuitenkin, kun olet pyörän satulassa. Saatuasi kerran ampiaisen kasvoillesi satasen tai vaikka vain kuudenkympin vauhdissa, vaihdat välittömästä avokypärän umpiversioon. Siksi kova laaki on kyseessä. Onneksi yleensä ampiainen heittää lusikkansa nurkkaan tapahtumassa, joten se ei voi enää pahentaa tilannetta pistämällä.

Ampiainen elävänä kypärän visiirin sisällä on paljon ikävämpi asia. Paljon ikävämpi kuin esimerkiksi sääski, joka sekin saattaa valloittaa visiirintakaisen ilmatilan isona parvena kun pahaa-aavistamatta pysähdyt Lapissa sopivaan aikaan kesällä tauolle. Pahinta on, ettet voi juosta minnekään, koska sääsket ovat jo siellä, missä niiden ei pitäisi olla.

Hirvikärpäset tulevat ilmoille onneksi syksyllä niin myöhään, että useimmat ovat jo lopettaneet ajamisen. Ne kun ikävä kyllä löytävät kaikki mahdolliset reiät vaatetuksesta. On helppo kuvitella se tuska, minkä hirvikärpäsen kömpiminen rintakarvoissa kesken liikennekaaoksen voisi aiheuttaa. 

Linnun posahtaminen kypärääsi vasten voi olla tosi fataali tapaus, riippuu tietysti linnun koosta. Metso ei kuulosta hyvältä.

Entä sitten porot Lapissa ja hirvet ympäri Suomen? Välillä tuntuu, että hirvet ja porot sekä peurat ja mitä niitä onkaan, vain vaanivat pusikoissa loikatakseen pahaa-aavistamattoman motoristin kimppuun. Ja viime hetkellä, ettet varmasti ehdi väistää.

Listaa voi jatkaa kotieläimillä kuten kissoilla ja koirilla sekä irtipäässeillä tai ohitustilanteessa villiintyneillä hevosilla ja lehmillä sekä tietysti joukolla pienempiä luonnoneläimiä kuten jänikset ja ketut. Koirilla on myötäsyntyinen taipumus metsästää moottoripyöriä ja kissat puolestaan saattavat singahtaa pihassa parkissa olevan auton alta suoraan pyöräsi eteen aivan pimeästä. Seurauksena onnekkaassa tapauksessa vain nitrojen popsiminen, pahemmassa tapauksessa kaadat pyöräsi tuon penteleen tähden.

Tielle ojasta heinikon keskeltä juuri eteesi ponnahtanut jänis aiheuttaa samansuuntaisia reaktioita, mikäli et onnistu ajamaan pupuparkaa hengiltä. Rentoudu, ennenkuin jatkat matkaa.

2. Sinusta tulee sääasiantuntija

Sattuneesta syystä muutut säätutkaksi, joka pystyy pienemmästäkin ilmakehän merkistä päättelemään lähimmän vuorokauden sään. Olet usein sitä mieltä, että tänään sataa, ja valitettavasti olet melko usein oikeassa ennusteesi kanssa. 

Mutta pystyt pienimmistäkin tuulenvireistä ja pilvien liikkeistä päättelemään, miten pian, miten paljon ja missä suunnassa sataa ja valitsemaan kiertotiesi sen kautta. Herkkyys kehittyy sen tosiasian voimin, että useimmiten luotat 15 vuotta vanhan goretex-pukusi sateenpitävyyteen, mitä siinä ei kuitenkaan ole jäljellä enää rahtuakaan. Sää on toisin sanoen kriittinen asia jokapäiväisen motoristielämäsi kannalta, mikä tekee sinusta ammattilaisen sen arvioinnissa.

Ehditkö jonnekin suojaan, ennenkuin varsinainen myrsky iskee? Mitä reittiä ajat kokoontumisajoon, että pääset suurin piirtein kuivana perille? Kuinka iso mutka sinun kannattaa heittää, että pystyt välttämään ukkosen? Tarvitsetko väistämättä jotain erikoisvarusteita matkalle, kuten sadekäsineet tai -jalkineet taiko peräti jotain oikein tosi kylmää vastaan kuten lämmitettävät ajokäsineet? 

Sataako välillä ripsuen, jolloin selviät nahkapuvulla, vai tuleeko vettä kuin saavista, jolloin saatat tarvita sadepuvun?

3. Unohdat suorat reitit

Autolla ajaessasi suorin ja nopein reitti pisteestä A pisteeseen B oli parasta, mitä saatoit kuvitella. Kun hankit moottoripyörän, huomaat etsiväsi kaikki mahdolliset ja mahdottomat reittivaihtoehdot varsinkin, jos suora tie on sanamukaisesti suoria täynnä. Suomennettuna se on tylsä. Silloin kurvit ovat kohdallaan myös tiessä, ja etsit otsa rypyssä mutkateitä ja näköalareittejä.

Sata kilometriä pidempi ajomatka ei ole mitään moottoripyörällä ajaessasi. Ja hyvä nähtävyys tai kahvila tai ruokapaikka (joissa yleensä saa aivan samanlaista kahvia tai ruokaa kuin kotikulmillasi) ovat loistavia syitä ajella vähän pidempää reittiä. Kerrot perheellesi pyrähtäväsi jossain, ja palaat tunteja myöhemmin tietämättä lopultakaan oikein tarkkaan, missä olet ajellut. Omaisesi ähkivät tuskaisesti, mutta tärkeintä on, että olet ollut ajelemassa.

4. Tiestä ansaksi

Moottoripyöräily muuttaa myös näkemystäsi teistä ja kaduista sekä niitten tasosta ja ylläpidosta. Ensimmäisenä huomaat - varsinkin keväällä - miten vaarallista irtosora, kura, hiekka ja tielle kuormasta pellolle vietäessä levinnyt lehmän- tai siansellainen ovat. Hienon mutkaisen maaseututien nautittavuus kärsii, kun yrität silmä kovana nähdä kaarteen taakse, miten paljon näistä aineksista on juuri sen kaarteen takana tai itse kaarteessa. Irtosora asvaltilla on melkein yhtä liukas kuin jos tielle olisi kylvetty laakerikuulia.

Metalliset viemärinkaivot ovat oma lukunsa. Ne ovat ainakin sateella liukkaita, ja jollet muuten kaada pyörääsi niihin, niin sitten siinä vaiheessa riski kasvaa, kun astut pyörän selästä tukijalan juuri kannen päälle. Se kun on jo matalammalla kuin muu katu.

Samaten kaiken sortin maalimerkinnät ovat motoristin painajaisia sateella. Laiska ja tehotonkin moottoripyörä muuttuu sladissa-ajajan aarteeksi, kun käännät kaasua huolimattomasti märkien suojatiemerkintöjen tai muitten katumaalausten päällä.

Ratikkakiskot ja syksyiset lehdet tiellä ja kiskoilla ovat oma lukunsa, kuten kaikki Helsingissa syksyllä ajelleet tietävät.

Vielä pitää muistaa teiden rakojen korjaukset pikeämällä. Vääränlainen pikeys on Suomessakin aiheuttanut jopa motoristien kuolemia. Mistä tiedät, milloin pikeys pitää renkaan, ja milloin se on liukas? Aivan oikein, et mistään, joten varo.

Oliko jotain unohtua? Oli. Talven jäljiltä syntyneet routareiät kestopäällysteteillä hiekkateiden kelirikkoreikiä unohtamatta. Päällystetty tiestömme on keväisin vuosi vuodelta yhä huonommassa kunnossa, joten tarkkaavaisuutta.

Varo kallistuksia, jarrutuksia ja kiihdytyksiä näillä alueilla.

5. Kaverit ja vieraat?

Kun olet saanut pyöräsi hankittua kaikkien vaivojen ja vastusten kautta, myös muut ovat valmiita ihailemaan sitä, ja nauttimaan sen olemassaolosta. Ystävät ja jopa täysin vieraatkin ihmiset olisivat kovasti innokkaita kokeilemaan sitä. Miten toimit siinä tilanteessa?

Aivan samalla tavalla kuin toimin kerran takavuosina, kun pyörää pestessäni naapuri tuli ihailemaan sitä ja keskustelemaan omista ajokokemuksistaan. Hän kertoi ensin, ettei ollut koskaan aiemmin ajanut moottoripyörällä, mutta oli viikkoa aiemmin saanut kokeilla kaverinsa 650-kuutioisella, ja ajanut sillä niin kovaa kuin pyörästä oli lähtenyt. Samaan hengenvetoon hän pyysi saisiko kokeilla pyörääni, johon vastasin, että pyörästä viis, mutta en voi ottaa hänen hengestään niin isoa riskiä. Jos hän vielä jonkin ihmeen kautta oli säilynyt loukkaantumattomana sellaisesta ajosta tuon kokoisella pyörällä, niin todennäköisesti ei paljon painavammalla ja tehokkaammalla 1100-kuutioisella. Hän suuttui minulle ikiajoiksi, mutta on toivottavasti elossa edelleen. Sen koin tärkeimmäksi.

Toinen tyyppiesimerkki on, että entiset vanhat motoristit ilmestyvät muistelemaan omia kultaisia aikojaan, kun ajelivat BSA:lla tai Vincentillä tai Nortonilla ja ovat juuri kinuamaisillaan päästä ajamaan pyörälläsi, kun huomaavat, että se onkin japanilainen ja poistuvat vähin äänin itsekseen mutisten pettymyksestä nykynuorisoon ja muista painokelvottomammista asioista.

6. Sinusta tulee parempi autoilija

Ennen moottoripyörän hankkimista olit autoilijana kuin lammas laumassa. Olit tietysti mielestäsi parempi kuljettaja kuin muut, mutta ajoit samalla tavalla lähetellen tekstiviestejä puhelimellasi, iltapäivälehteä ratissa lueskellen ja toisten hännässä roikkuen, kuten kaikki muutkin.

Mutta riittävän pitkään moottoripyörällä ajettuasi muututkin lampaasta jänikseksi: olet käsittämättömän tietoinen kaikesta, mitä tiellä ja sen reunoilla tapahtuu. Pystyt lukemaan tietä ja sen ansoja kortteleita eteenpäin routakuopista irtosoraan ja aavistamaan poikkeavasti käyttäytyvien tielläliikkujien aiheuttamat riskit. Samalla luet mitä jalankulkijat ja heidän eläimensä ja lapsensa suunnittelevat tekevänsä, mistä ja miten tuo polkupyöräilijä valitsee reittinsä ja singahtaa tielle. Miten paljon liikenteestä huomaa tuo kännykkään ilman handsfreetä puhuva autoilija? Entä tuo liikennevaloihin pysähtyneessä autossa keskenään rajusti riitelevä pariskunta?

Tämä osaaminen kasvaa sinuun motoristina, koska on pakko jos aiot selviytyä. Ja siitä on hyötyä sinulle myös autoillessasi. 

7. Etikettiin liittyvät asiat

Menetpä mille tahansa nettifoorumille seuraamaan keskustelua, niin siellä taitetaan kiivaasti peistä siitä, nostetaanko kaikille vastaantuleville motoristeille kättä vai ei? Ai niin, ovatko skootterilla ajavat motoristeja? Entä Harrikkakuskit? Kun joku niistä ei nosta kättä, niin jätetäänkö kaikki customeilla ajavat tervehtimättä sen vuoksi? Uuden polven motoristit eivät osaa lainkaan tervehtiä jne.

Sinähän voit tervehtiä vaikka kaikkia tiellä vastaantulevia polkupyöräilijöitä ja jalankulkijoita myöten niin kauan kuin mikään laki ei rajoita sitä. Pääasia on nauttia ajamisesta ja näyttää se muillekin, eikö niin? Jotkut muuttavat tietyissä tilanteissa reippaan kädennoston taputukseksi sormella kypärään, onko se aiheellista, on sinun itse mietittävä.

Etikettiin liitty tietysti myös oikea pukeutuminen. Tietyissä piireissä voi olla vaikeaa myös liikkua, jollei ole oikeanmerkkistä moottoripyörää ja siihen sopivia asusteita. Mikä sinulle itsellesi on tärkeää? Aivan, ajaminen, rakenna arvomaailmasi siitä lähtien, anna arvo toisillekin.

8. Pyöräsi huoltaminen

Tosimies tai nainen näyttää monessa tapauksessa huoltavan pyöränsä itse. Eikä siinä mitään, jos sen osaa. Muussa tapauksessa voi tulla paljon hasardeja. Yrityksen ja erehdyksen menetelmä voi osoittautua varsinkin herkässä tehokkaassa pyörässä erinomaisen kalliiksi. Mutta öljyt ja suodattimen meistä useimmat varmaan pystyvät vaihtamaan. Hyvä lähtökohta on lukea pyöräsi huoltokirja, siellä voi olla erinomaista informaatiota asiasta. Seuraava vaihtoehto on hankkia kyseisen pyörämallin korjaamokäsikirja, joko alkuperäinen tai ulkopuolisen tekemä.

Lisäksi kannattaa muutenkin lukea kaikkia asiaan liittyvä kirjallisuus tai etsiä netistä sopiva koulutusvideo vaikka youtubesta ja toivoa, että siinä neuvotaan oikein. Myös osaavilta kavereilta kannattaa kysyä. Osaavuus paljastuu vasta itse operaation jälkeen. Kun sinulla on tarpeeksi tietoa, niin seuraava vaihe on hankkia laadukkaat työkalut ja tarvikkeet ja sitten vain työhön. Niinhän sitä sanotaan että työ palkitsee tekijänsä. Jos öljynvaihto saa sinut tuntemaan itsesi tosi motoristiksi, niin hyvä. Ainakin olet varmasti öljyssä operaation jälkeen.

9. Ajovarusteita on vuori

Pyörän ostettuasi käytät pari ensimmäistä vuotta isoisältäsi perittyjä käytettyjä nahkarotsia ja -farkkuja. Olet onnellinen, koska ne ovat karun asialliset. Pari vuotta myöhemmin hankit ensimmäisen kunnollisen ajoasusi. Kun aika ehtii, huomaat, että ajovarusteita onkin kokonainen vuori, ja ihmettelet, miksi asunnossasi on niin ahdasta ja niukasti hylly- ja komerotilaa.

Sinulla on edelleen isoisäsi nahkavaattet, sen lisäksi gore- ja nahkapuku. Ajohanskoja on ainakin kolmet, yhdet kylmälle, toiset normaali- ja kolmannet kuumalle kelille. Lisäksi sinulla on sadeasu, -hanskat ja -jalkineet. Kypärähuppuja sinulla on vähintään viisi, joista ainakin yksi silkkinen ja toinen kaulurilla ja hartiaosalla varustettu tuulenpitävä. Loput kolme ovat  ns. normihuppuja joita olet ostellut, kun ovat tulleet vastaan tai kun muut ovat olleet kateissa. Listaan kuuluvat vielä ajojalkineet ja kypärät, joita niitäkin molempia sinulla on vähintään kahdet. Lisäksi käytät vanhoja nahkajatsareita halutessasi hengailla kulmilla.

Ettei lista loppuisi kesken, niin varusteisiisi kuuluvat myös korvatulpat. Yhdet kunnolliset, joista toisen kateissaollessa käytät niitä keltaisia kertakäyttöisiä. Tähän voisi vielä lisätä silkki- ja putkihuivit sekä munuaissuojat ja erilliset rinta- ja muut panssarit omien mieltymystesi mukaan. Ja hännänhuippuna erilaiset alusasut fleecekerrastosta teknisiin hengittäviin sekä villasta tai bambusta valmistettuihin. Yhteensä kolme komerollista?

10. Pyöräsi on vahvempi kuin uskotkaan

Revitit kierroslukurajoitinta vasten! Unohdit kiristää ketjun tai vaihtaa kardaanista peräöljyt! Rengaspaineet ovat 0,3 kp alle suositellun! Ei syytä huoleen. Pyöräsi on kestävämpi kuin luuletkaan. Kyse on oikeasta insinööritaidon huippuihmeestä, ja osassa sen suunnittelua on keskitytty pohtimaan, miten pyörä kestäisi paremmin väärää käyttöä. Pyöräsi ei myöskään sula sateessa eikä haihdu auringonvalossa, ja voit ajaa sillä nopeasti, voit lähteä sillä viikonloppuajelulle, ja kyllä. Voit laittaa sen säilöön likaisena, ilman että se on siitä moksiskaan.

11. Nuha

Niin, varsinkin Suomessa lämpimiä kelejä on niin vähän, että ajokauden jokainen hetki kannattaa käytää hyödyksi. Se tarkoittaa sitä, että aloitamme ajamisen jo huhtikuussa, kun on muutama lämpöaste, eikä tie ole enää jäinen. Nuha tulee täten jo keväällä, ja haipuu hieman kesän muutamaksi lämpimämmäksi viikoksi, mutta palaa taas normaalina hyvissä ajoin ennen kauden lopettamista. Se puolestaan tapahtuu yleensä hitonmoisessa nuhassa ja flunssassa ja miltei pakon, vähemmän järjen sanelemana. Taidamme omalta osaltamme pitää nenäliinakauppiaat pystyssä?

Inspiraation lähteenä toimi Rideapartin artikkeli.

Juttu ilmestyi alunperin Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä viisi vuotta sitten, 29.8.2014. Kuten jokainen moottoripyöräilevä lukija arvaa, juttu perustuu vahvasti toimituksen omiin kokemuksiin. Ja kuten jokainen motoristi myös tietää, joskus tämä homma on kivaa, joskus vielä kivempaa, ja joskus naurattaa vasta jälkikäteen. Moottoripyöräily siis.