Jääradan Suomen mestaruuskausi niputettiin kasaan kahden osakilpailun mittaisena. Lauantaina ajettiin Seinäjoella ja sunnuntaina Orivedellä.



Ville Jauhiainen voitti A450-luokan kummatkin SM-erät ensimmäisenä päivänä ja jatkoi voittokulkuaan sunnuntain avauserässä. Lauantaina kaksi kakkossijaa kuitannut, Valkeakosken Moottorikerhon Mika Kallio menetti mestaruusmahdollisuutensa Oriveden ensimmäisessä erässä kolariin jo startin jälkeen toisessa mutkassa. Jauhiainen varmisti Suomen mestaruuden jo avauserän ruutulipulla, ja hän tyylitteli kakkoserässä toiseksi ottaen samalla osakilpailuvoiton.



– Tietenkin oli paineita lähteä kisaan, mutta kyllä ne loppuivat ennen viimeistä erää, koska mestaruus varmistui jo ensimmäisessä. Tämä on kovin saavutukseni jäällä. Varsinkin, koska luokka oli tosi kovatasoinen. Siellä oli ammattikuljettajat Mika Kallio ja Vertti Takala, moninkertainen jääratamestari Mikko Koskinen ja parilla viime kaudella flat trackin maailmanmestaruuden voittanut Lasse Kurvinen. Ketään ei puuttunut eikä kukaan loukkaantunut, muissa jäärataluokissa ja supermotossa aiemmin mestaruuksia juhlinut Jauhiainen korosti.



- Vähän harmittaa, että sähläsin viimeisessä erässä enkä voittanut. Radalle tuli vettä ja sohjoa. Rata ei ollut muutenkaan niin mieleeni, koska se oli kapea, hidas ja yksilinjainen. Nyt nähtiinkin, että erissä tuli kuskien kesken osumia. Lauantainen rata oli leveä ja ajolinjoja oli enemmän. Lisäksi nyt oli hämmentävää ajaa, kun ensimmäistä kertaa rinnalla ja vierellä oli muitakin kuskeja. Nousin erässä kärkeen, mutta Ossi Rantala tuli ohi ja ajoi kyllä hienosti.



Kallio suuntasi toiseen A450-erään varapyörällään. Alkukierrokset olivat totuttelua, mutta lopulta ratamoottoripyöräilyn puolella KTM-tehtaan MotoGP-testikuljettajana toimiva Kallio nousi kolmanneksi ja kuittasi SM-hopean.



Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takala oli puolestaan epäonninen kaaduttuaan toisessa erässä keskeytyksen arvoisesti. Se tiesi Takalan hopeahaaveiden romuttumista, mutta kaudesta on silti palkintona SM-pronssi.

Viime kauden Suomen mestari, Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Mikko Koskinen jäi SM-sarjassa tällä kertaa viidenneksi, kun myös Heinolan Moottorikerhon Lasse Kurvinen oli loppupisteissä hänen edellään neljäntenä.



Sunnuntaisessa osakilpailussa Jauhiaisen jälkeen toiseksi sijoittui kakkoserän voittanut, Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Ossi Rantala, joka ajoi kauden aikana vain kyseisen erän isossa luokassa. Sunnuntain kolmas oli Kurvinen.



Kalliolla täysosumakausi A250-luokassa



A250-luokassa Mika Kallion kausi oli täydellinen, sillä hän voitti kaikki erät. Näin ollen Kallio täydensi jo ennestään pitkää Suomen mestaruuksien listaansa.



- Pikkuluokka kulki suunnitelmien mukaan. Ei ollut isompia vaikeuksia ja tuli neljä voittoa. Eikä sitä ison luokan mestaruuden menettämistä tarvitse murehtia. ”Hampaat irvessä” ajetaan radalla, mutta muuten tässä on kyse harrastuksesta. Jauhiaisella oli hyvä kyyti ja sen osalta mestaruus meni oikein, Kallio jakoi kunniaa A450-luokan Suomen mestarille.



- Se ison luokan kolari oli perinteinen ”tila loppui kaikilta kesken” -tilanne. Osuimme yhteen Valtteri Koposen kanssa. Pyöräni kiipesi Koposen takalokasuojan väliin ja vaurioitui sen verran, ettei jatkaminen onnistunut. Itsekin otin vauhdikkaat lennot, joten vähän ovat paikat turvoksissa ja mustelmilla. Ajoin toisen lähdön varapyörälläni. Alku oli vaikeaa ja jäin hännille, mutta nousin hyvin kolmanneksi.



Kallion jälkeen sunnuntain A250-osakilpailussa toiseksi sijoittui Äänekosken Moottorikerhon Vertti Takala ja kolmanneksi Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden (ASMP) Ossi Rantala.

 SM-hopeaa otti Takala ja -pronssia ASMP:n Ossi Ojala, joka kukisti tasapisteissä viime kauden mestari Rantalan.



Leppälälle junioreiden ensimmäinen Suomen mestaruus



Alle 15-vuotiaiden Junior-luokan historian ensimmäisen Suomen mestaruuden vei Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä, joka voitti kaikki neljä erää. Vasta 11-vuotias ajaja varmisti tittelin jo sunnuntain ensimmäisessä erässä.



- Sujui hyvin ja ajoni kulki. Olin kaikissa erissä jo starteissa kärjessä, joten ei tarvinnut ohitella. Pystyin hyvin keskittymään omaan tekemiseeni sunnuntainakin, vaikka mestaruus oli mahdollista voittaa. Ei ollut paineita. Lähdin voittamaan myös toista erää, vaikka mestaruus oli jo varma. Pidin myös hauskaa, Leppälä kuvaili.



Junioreiden SM-hopeaa kuittasi Pietarsaaren Moottorikerhon Isac Krohn ja SM-pronssia Viron Hugo-Brent Freimann. Kolmikko Leppälä, Krohn ja Freimann muodosti samassa järjestyksessä kolmen kärjen sunnuntaisessa osakilpailussa.

Leppälä ajoi myös 125-kuutioisten pyörien Suomen Cupin osakilpailut ja voitti luokassa pronssia kilpaillessaan Junior-luokan kokoisella, mutta 105-kuutioisella pyörällä isompiaan vastaan. Sunnuntaiseen finaalierään Leppälä sai erityiskannustusta isältään.



- Iskä lupasi antaa satasen, jos ajan erässä kolmen joukkoon. Olin kolmas ja iskä antoi satasen, Leppälä naureskeli hyväntuulisena junioreita kovempivauhtisen luokan kilpailun jälkeen.



Mähönen ja Huttunen Suomen Cup -mestareiksi



Lauantaina ja sunnuntaina ratkaistiin myös 125-kuutioisten pyörien 125-luokan sekä niin sanottujen veteraanien, eli 45-80-vuotiaiden Master-luokan Suomen Cup. Kumpanakin päivänä ajettiin luokkakohtaisesti yksi pisteitä tuottanut finaalierä.



125-luokan  Suomen Cup -mestaruuden voitti Varkaus Racing Teamin (VRT) Juho Mähönen, joka oli kummankin päivän ykkönen. Sarjahopeaa otti kahdella kakkossijallaan Warkauden Moottoripyöräurheilijoiden Niko Pekkonen. Helsingin Moottorikerhon Viktor Leppälä nousi lauantaisen nelossijan jälkeen kolmoskorokkeelle sunnuntaina vieden samalla Suomen Cup -pronssin. Kainuun Moottorikerhon Juuso Tani jäi tasapisteissä sarjaneloseksi.



Kuopion Moottorikerhon Mikko Huttunen hallitsi Master-luokkaa myös sunnuntaina voittaen osakilpailun ja Suomen Cupin. Sunnuntain osakilpailu oli kärkikolmikon osalta lauantain toisinto, joten Akaan Moottorikerhon Topi Haarala vei kakkossijallaan Suomen Cup -hopeaa ja VRT:n Antti Pekkonen kolmostilallaan -pronssia.



Kesti ja Alanne kansallisiin voittoihin



Orivedellä kilpailtiin myös kahdessa kansallisessa luokassa. 

B450-luokan kärkikolmikon muodostivat West Coast Racing Clubin Tuomas Kesti, Kainuun Moottorikerhon Aki Suokas ja Oriveden Moottorikerhon (OrMK) Rami Kolu.



B450-luokan B-finaalin voitti OrMK:n Toni Järvinen.



Turun Moottorikerhon Arthon Alanne voitti B250-luokan, missä Kesti oli toinen ja Jämsän Seudun Moottorikerhon Miklas Salminen kolmas.





Tulokset 
SM-jäärata

2/2-osakilpailu, Orivesi, sunnuntai 27.2.2022


- A450-, A250- ja Junior-luokat ajavat Suomen mestaruudesta. Jokaisessa osakilpailussa on kaksi erää.


- 125- ja Master-luokat ajavat Suomen Cup -mestaruudesta. Jokaisessa osakilpailussa on yksi finaalierä.


- Muut luokat ajavat kansallisen kilpailun.



 

  • A450, yhteispisteet:
1) Ville Jauhiainen KonnMK/UA Honda 27 pistettä
2) Ossi Rantala ASMP Honda 15p.
3) Lasse Kurvinen HeMK KTM 14p.
4) Mikko Koskinen ASMP KTM 12p.
5) Teemu Keinänen VRT KTM 11p.


  • A450, SM-loppupisteet:
1) Ville Jauhiainen KonnMK/UA Honda 57p.
2) Mika Kallio ValkMK KTM 34p.
3) Vertti Takala ÄMK KTM 30p.
4) Lasse Kurvinen HeMK KTM 28p.
5) Mikko Koskinen ASMP KTM 26p.


  • A250, yhteispisteet:
1) Mika Kallio ValkMK KTM 30p.
2) Vertti Takala ÄMK KTM 22p.
3) Ossi Rantala ASMP Honda 18p.
4) Tatu Lauslehto TuMK KTM 18p.
5) Ossi Ojala ASMP Honda 14p.


  • A250, SM-loppupisteet:
1) Mika Kallio ValkMK KTM 60p.
2) Vertti Takala ÄMK KTM 46p.
3) Ossi Ojala ASMP Honda 34p.
4) Ossi Rantala ASMP Honda 34p.
5) Tatu Lauslehto TuMK KTM 30p.


  • Junior, yhteispisteet:
1) Viktor Leppälä HMK KTM 30p.
2) Isac Krohn J-PMK KTM 24p.
3) Hugo-Brent Freimann EST KTM 18p.
4) Luukas Klemetti IMK KTM 16p.
5) Aatos Pirttinen JaMoKe/UA KTM 14p.


  • Junior, SM-loppupisteet:
1) Viktor Leppälä HMK KTM 60p.
2) Isac Krohn J-PMK KTM 42p.
3) Hugo-Brent Freimann EST KTM 38p.
4) Aatos Pirttinen JaMoKe/UA KTM 36p.
5) Luukas Klemetti IMK KTM 28p.


  • 125, finaali:
1) Juho Mähönen VRT KTM 6.54,036
2) Niko Pekkonen WarkMPU KTM +4,931
3) Viktor Leppälä HMK KTM +10,518
  • 

125, Suomen Cup -loppupisteet:
1) Juho Mähönen VRT KTM 30p.
2) Niko Pekkonen WarkMPU KTM 24p.
3) Viktor Leppälä HMK KTM 18p.


  • Master, finaali:
1) Mikko Huttunen KMK KTM 6.36,220
2) Topi Haarala AMK Kawasaki +0,561
3) Antti Pekkonen VRT Honda +5,40
  • 8

Master, Suomen Cup -loppupisteet:
1) Mikko Huttunen KMK KTM 30p.
2) Topi Haarala AMK Kawasaki 24p.
3) Antti Pekkonen VRT Honda 20p.


  • B450, A-finaali:
1) Tuomas Kesti WCRC KTM 6.37,353
2) Aki Suokas KaMK Yamaha +9,122
3) Rami Kolu OrMK Honda +9,867
  • B450, B-finaali:
1) Toni Järvinen OrMK Husqvarna 6.56,748
2) Matias Kuhno SaarMPU KTM +5,721
3) Kirsi Kainulainen Y-SMK KTM +11,968


  • B250, finaali:
1) Arthon Alanne TMK Honda 6.41,898
2) Tuomas Kesti WCRC KTM +9,642
3) Miklas Salminen JSMK KTM +11,166



Kaikki tulokset:
https://speedhive.mylaps.com/Events/1952456