Los Angeles Timesin artikkelissa pureudutaan aiheeseen syvällisesti. Esimerkiksi Utahin osavaltion viranomaiset kertovat, että kun nopeusrajoitusta Interstate 15 -moottoritiellä nostettiin 75 mailista tunnissa (120,6 km/h) 80 mailiin (128,7 km/h), liikenneonnettomuuksien määrä väheni.

Toisaalta tieturvallisuusviranomaiset ovat sitä mieltä, että nopeusrajoitusten nosto tuo mukanaan enemmän ja tuhoisampia onnettomuuksia. Heidän mukaansa joka vuosi liian korkea nopeus on osallisena kolmanneksessa moottoritiekuolemissa.

Asialla on myös sikäli isoa symboliikkaa, että öljykriisistä alkaen neljän vuosikymmenen ajan on koko ajan hoettu "Aja 55 mailia (88,5 km /h) tunnissa" -mantraa. 

Nopeusrajoitukset nousussa

Nyt nopeusrajoituksia ollaan nostamassa ympäri Yhdysvaltoja, erityisesti laajoissa läntisissä osavaltioissa. 

Moottoriteiden turvallisuusinstituutin edustaja Russ Rader toteaa tutkimustulosten olevan yksiselitteisiä, kun nopeusrajoituksia nostetaan.

– Korkeammilla nopeuksilla ihmiset ehtivät nopeammin perille, mutta sillä on aina hintansa: enemmän vakavia onnettomuuksia ja enemmän liikennekuolemia noilla teillä. Kyse on lopulta pelkästä fysiikasta.

Vuoden 2005 jälkeen 13 osavaltiota on nostanut rajoituksia, useimmat niistä 70:een tai 75 mailiin tunnissa.

Hyöty?

Tänä vuonna Idaho ja Wyoming nostivat nopeuden 80 mailiin joillakin moottoritieosuuksilla. Montana puolestaan harkitsee rajoituksen nostoa 85 mailiin (136,7 km/h) tunnissa, pärjätäkseen Texasille asiassa.

Käytännössä nopeusrajoituksen nosto 5 maililla tunnissa säästää vain kaksi tuntia mantereen poikki ajettaessa. Kyse on enemmän siitä, että nostetaan sallittu huippunopeus siihen, mitä ihmiset tällä hetkellä todellisuudessa ajavat, viranomaiset toteavat.

Viranomaisten mielestä kyse on enemmän vertaispainostuksesta kuin mistään muusta. Kun naapurisi ajaa 80 mailia tunnissa, niin sinulla on paineita toimia samoin.

Utahin viranomaiset kertovat, että moottoritieonnettomuuksien määrä on laskenut vuosittain Interstate 15:llä senjälkeen, kun korkein sallittu nopeus nostettiin 80 mailiin tunnissa vuonna 2008. Samalla vuonna 2009 tehty selvitys osoitti, että kuljettajat noudattivat paljon paremmin nopeusrajoitusta. Ylinopeutta ajaneiden määrä laski 20 % rajoituksen noston jälkeen.

Tosiasian toteamista

Viime viikolla Utah otti uuden askeleen nostamalla kaupunkialueiden moottoriteiden nopeusrajoituksen 65:stä (104,5 km/h) 70 (112,6 km/h) mailiin tunnissa väkirikkaan Salt Lake Cityn alueella.

Utahin liikenneviranomaista edustavan John Gleasonin mukaan kyse oli vain siitä, että nostettiin virallinen rajoitus vastaamaan sitä nopeutta, millä ihmiset muutenkin jo ajavat.

Kansalliset liikenneturvallisuusasiantuntija toteavat toisaalta, että on riskaabelia nostaa nopeusrajoituksia niillä tieosuuksilla, missä on hitaampaa liikennettä, kuten jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja julkista liikennettä mukana. He tervehtivät tässä mielessä ilolla sitä, että New York päätti alentaa rajoituksia kaupungin kaduilla 30 mailista (48,7 km/h) 25 mailiin (40,2 km/h) tunnissa jalankulkijakuolemien vähentämiseksi.

10 000 amerikkalaista kuolee joka vuosi ylinopeuden tai väärän tilannenopeuden vuoksi.

Kansallisylpeys vastaan karu realismi

Monet myös ovat sitä mieltä, että uudet korkeammat sallitut nopeudet ovat hieno asia.

– 80 mailin nopeusrajoitus on dopingia korkeita lentolippujen hintoja vastaan. 80 mailia tunnissa symboloi yksilöllisyyttäni ja vapauttani, kirjoitti Idaho Statesmanin pääkirjoitustoimittaja Robert Ehlert hyvin amerikkalaiseen tapaan. – Tämä on länttä. Tämä on se tapa, jolla me jyristelemme.

Toisaalta rekkakuskina toimivalla Jake Hansenilla oli hyvin käytännöllinen näkemys asiasta: – Pääsen perille nopeammin, puran kuorman nopeammin.

On myös muistettava, että amerikkalainen kuorma-autoteollisuus ajaa valtakunnallista 65 mailin yleisrajoitusta, koska nopeus kasvattaa riskejä ja onnettomuuksien vakavuutta.

Myös Utahin liikkuva poliisi on korkeampia nopeuksia vastaan.

– Me olemme mukana liikenteessä ja kohtaamme kuolemaan johtavat onnettomuudet. Me tiedämme, mitä tapahtuu, kun kolaroi noilla nopeuksilla, pohti ylikonstaapeli Todd Royce.