Eläinkolarikatsaus

Vuonna 2014 hirvien kanssa kolaroitiin eniten Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Uudenmaan ELY -keskusten alueella. Itä-Suomessa tapahtuneet eläinonnettomuudet (yleisimmin nämä ovat "hirvikolareita") ovat kuluvana vuonna tammi-elokuussa hieman lisääntyneet pariin edelliseen vuoteen verrattuna: vuoteen 2014 verrattuna 14 % ja vuoteen 2013 verrattuna 19 %. Maakunnittain kuluvaa vuotta viime vuoteen verrattaessa muutokset ovat seuraavat: Etelä-Savo +4,5 %, Pohjois-Karjala +42,2 % ja Pohjois-Savo +3,3 %. Oleellista kasvua eläinonnettomuuksissa on siis ollut Pohjois-Karjalassa.

Kunnittain tarkastellen on eläinonnettomuuksia tapahtunut viime ja tänä vuonna (1.1.2014 - 31.8.2015) yhteensä eniten Itä-Suomen kolmen suurimman kaupungin alueella: Mikkeli (81 onnettomuutta), Kuopio (62) ja Joensuu (37). Seuraavina ovat Tohmajärvi (32), Leppävirta (31) ja Suonenjoki (30). Riski eläinonnettomuuteen on luonnollisestikin suurin siellä, missä on eniten sekä liikennettä että eläin- / hirvitiheyttä.

Mainitut paikkakunnat sopivat kaikki tähän luokkaan: ne ovat joko isoja kaupunkeja, joissa on myös haja-asutusalueita ja/tai sijoittuvat isojen valtateiden varsille. Tarkasteluaikavälillä on Itä-Suomessa ollut vain yksi kunta, missä ei ole tapahtunut ainuttakaan (ainakaan ei ole poliisin tietoon tullut) eläinonnettomuutta - Enonkoski.

Mikäli kuluvan vuoden syys-joulukuussa eläinonnettomuuksia tapahtuisi edellä mainitun 14 %:n kasvuvauhdin mukaisesti, niin Itä-Suomen koko vuoden kokonaislukumäärä tulisi olemaan noin 545 eläinonnettomuutta (vuonna 2014 tapauksia oli yhteensä 478). Tämä tarkoittaisi, että syys-joulukuussa sattuisi Itä-Suomessa vielä noin 270 eläinonnettomuutta eli keskimäärin noin kaksi tapausta joka vuorokausi.

Vuonna 2014 vilkkaimmat eläinonnettomuuskuukaudet olivat lokakuu (65 onnettomuutta), marraskuu (62), syyskuu (57) ja joulukuu (50). Syksyn kuukaudet ovat keskimäärin olleet kärkikuukausia muinakin vuosina. Kaiken todennäköisyyden mukaan siis elämme jo kuluvanakin vuonna niitä aikoja, jolloin riski joutua liikenteessä eläinonnettomuuteen on kaikkein korkein!

Eniten kolareita hämärän aikaan

Vanha sanonta, että hirvikolareita sattuu eniten hämärän aikaan, pitää tilastojen valossa täysin paikkaansa. Vuonna 2014 eläinonnettomuuksia tapahtui kuukausittain ja vuorokaudenajoittain eniten seuraavasti: tammi-helmikuussa klo 15 - 18, maaliskuussa klo 18 - 21, huhti-elokuussa klo 21 - 24, syys - lokakuussa klo 18 - 21 sekä marras-joulukuussa klo 15 - 18.

Erityisesti syksyn kuukausina "aamuhämärän" aika klo 06 - 09 näkyy tilastoissa kohonneina onnettomuuslukuina. Kuluvana vuonna tammi-elokuussa eläinonnettomuuksia on kuukausittain tapahtunut eniten edellä mainittuina kellonaikoina. Iltahämärän korkeaa kolaririskiä voivat selittää mm. se, että näkyvyys tieympäristöön on ilmeisesti kaikkein heikoin hämärällä ja kuljettajien vireystila laskee hämärissä. Lisäksi hirvien suurin aktiviteetti ajoittuu auringonlaskuun, kun ne siirtyvät yöruokailumaille. Hirvet myös uskaltavat teiden yli rohkeammin hämärän suojissa.

Joten: syys-joulukuussa on selvästi kohonnut riski joutua tieliikenteessä eläinonnettomuuteen, yleisimmin hirvikolariin. Tilastollisesti on todennäköistä, että loppuvuoden aikana Itä-Suomessa tapahtuu keskimäärin noin kaksi eläinonnettomuutta joka vuorokausi. Kaikkein todennäköisimmin onnettomuuksia tapahtuu iltahämärän aikaan, ja riski on korkeampi myös aamuhämärissä.

Mutta eläinonnettomuuteen voi joutua minä vuorokauden aikana tahansa, ympäri vuoden.

Laske ajonopeutta

Yhdeksän kymmenestä henkilövahinkoon johtaneesta hirvieläinonnettomuudesta ajetaan vähintään 80 km/h rajoituksilla. Riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa. Kuljettajan paras keino välttää onnettomuus on ajonopeuden laskeminen erityisesti riskiaikoina; hämärässä, huonon näkyvyyden vallitessa tai erityisen pusikkoisella tieosuudella. Ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagoida äkilliseen tilanteeseen ja lieventää vammoja törmäyksen sattuessa.

Onnettomuuden välttämiseksi:

  • Huomioi hirvivaaramerkit ja vähennä nopeutta hirvivaara-alueella.
  • Tarkkaile tien vierustoja, erityisesti, jos puita tai pensaikkoa kasvaa tien lähellä
  • Vähennä vauhtiasi välittömästi, jos havaitset hirven - vaikka tämä olisi kauempanakin tiestä
  • Käytä mahdollisimman paljon kaukovaloja
  • Jos eläin juoksee tielle, pysy omalla kaistallasi mahdollisimman pitkään ja yritä väistää hirven takaa.
  • Hirvikolari on kolmanneksi pelätyin asia liikenteessä.