West Palm Beachissä asuvan 32-vuotiaan miehen epäillään murtautuneen moottoripyöräliikeeseen lokakuussa 2014 ja varastaneen sieltä moottoripyörän. Liikeen omistaja Aurelio Gabriel Silva lähti ajamaan takaa avolavapakettiautollaan varkaita. Takaa-ajon yhteydessä hän törmäsi voron pyörään, ajoi tämän yli ja vieläpä ampui tätä, joten epäilty varas loukkaantui vakavasti ja vietiin sairaalaan. Siellä hänen rinnastaan poistettiin luoti ja hoidettiin useita murtuneita luita ympäri vartalon.

Silva kertoi poliisille kuulustelussa takaa-ajon aikana pimeällä tiellä pelästyneensä, että voro tähtäilee häntä, ja siksi ajaneensa tämän yli. Samoin hän oli pelännyt päälleajon jälkeen tämän ampuvan häntä, ja siksi ampuneensa.

Vakuutusyhtiö Geicon asianajaja Bart Cozad yrittää saada liittovaltion tuomarilta päätöstä siitä, ettei vakuutusyhtiön tarvitse korvata epäillylle varkaalle aiheutuneita kuluja, "koska on vastoin yleistä politiikkaa vakuuttaa ihmisiä, jotka ovat tunnustaneet harkittuja tekoja".

Jotta asia olisi mutkikkaampi, liikkeen omistaja Silva karkasi onnettomuuden ja poliisikuulustelujen jälkeisenä päivänä ilmeisesti kotimaahansa Brasiliaan pakoon murhasyytettä, joka tätä vastaan nostettiin tapahtuneesta. Täten hän ei ole paikalla antamassa oikeudelle täydellistä kuvaa siitä, mitä tapahtui.

Poliisi kuitenkin kertoo Silvan kuulusteluissa todenneen, että törmäsi kyllä tahallaan varkaan pyörään paniikissa pelosta että tämä ampuu. Pimeässä Silva vahingossa sitten jälkitilanteessa ajoi tämän yli.

Moottoripyörävarkaalle on luettu tapahtuneesta toistaiseksi neljä eri syytettä varkaus ja murtovarkaus mukaanlukien. Asiasta kertoi ensin Palm Beach Post.

Aloituskuvan tytöllä ja moottoripyörällä ei ole mitään tekemistä tapahtuneen kanssa.