1. Harley-Davidson Number One 1903

Laitetaanpa näistä vanhuksista nuorin, eli ensimmäiseksi kerrottu Harly Davidson Number One vuodelta 1903 näytille. Pyörästä ei valitettavasti ole ajokuvaa, vaan Harley-Davidsonin museossa Milwaukeessa standilla tehty videonpätkä.

Number One on vähän ikäänkuin leikkinimi, sillä aivan täyttä varmuutta ei ole siitä, onko tämä ensimmäinen valmistunut H-D vai ei. Osa osista on identifioitavissa valmistusnumeroiltaan ykköseksi, mutta mm. runko ei ilmeisesti ole ihan sitä mitä pitäisi olla.

2. De Dion-Boutonin kolmipyörä vuosimallia 1897

Wikipedian mukaan De Dion-Boutonin trike oli menestyksekkäin moottoripyörä Euroopassa vuodesta 1897 lähtien vuosisadan taitteeesen. Sitä myytiin peräti 15 000 kappaletta, mikä on tuohon aikaan ollut valtava määrä.

Sitä on pidetty myös merkittävänä läpimurtona motorisoiduille laitteiden tulolle ylipäätään. Erityisesti nopeakäyntinen moottori asetti uudet standardit ajoneuvojen moottoreille.

Jules-Albert de Dion toimi insinöörinä Georges Boutonin ja hänen lankonsa Charles-Armand Trépardoux'n 1882 lähelle Pariisia perustamassa tehtaassa.

Alunperin kolmipyörä tehtiin höyrykäyttöiseksi 1887. Trépardoux uskoi höyrymoottoriin ja erosi yrityksestä 1893, mutta De Dion ja Bouton alkoivat kehittää polttomoottoria nähtyään Daimlerin koneen Pariisin näyttelyssä 1889.

Ensimmäinen nelitahtimoottori näki päivänvalon 1895. Se oli 138 cm3 kokoinen ja tuotti puoli hevosvoimaa 1500 rpm. Kierrosluku oli korkea sen ajan moottoreihin verrattuna, esimerkiksi Daimler Reitwagenin moottori saavutti 750 rpm. Salaisuus oli hehkutulpassa, jolla sytytys hoidettiin.

De Dion-Boutonin kolmipyöräinen polttomoottoripyörä painoi vain 80 kg, ja sen 211 cm3 moottorin teho oli peräti puolitoista hevosvoimaa.

Pyörä oli aikanaan huomattavan kallis, se maksoi 1000-1500 kultamarkkaa. Se pysyi tuotannossa miltei kymmenen vuoden ajan, ja viimeisen 1904-vuosimallin pyörän moottori oli 955 cm3 ja tuotti tehoa kahdeksan hevosvoimaa 1800 rpm:llä.

3. Daimler Reitwagenin 1885 replika

Sokerina pohjalla on maailman vanhimman moottoripyörän replika. Näitä on tehty eri puolilla maailmaa, kun ainoa museoitu alkuperäinen tuhoutui tulipalossa. Hauskaksi pyörän tekee se, että siinä on minikokoinen apupyörä, ja puu on vallitseva rakennusmateriaali.

264 cm3:n moottori synnytti tehoa peräti puoli hevosvoimaa 600 kierroksella minuutissa. Moottori on hyvin piilotettu kuljettajan istuimen alle.

Wikipedia kertoo, että Daimlerin Reitwagenia pidetään yleisesti maailman vanhimpana moottoripyöränä, joskin höyryvoimalla kulkevat moottoripyörät kuten Michaux-Perreaux ja Roper of 1867–1869 sekä 1884 Copeland ovat vanhempia. Niitä löytyy aiemmasta artikkelistamme täältä. Reitwagen on kuitenkin ensimäinen, jossa on polttomoottori, joka on sittemmin asettunut vallitsevaksi moottorityypiksi.