– Kuopion alueella on noin 20 aktiivia, koko Suomessa tuhatkunta, kertoo Japsistarojen sihteeri Jari Savolainen.

Koska näytillä olevat pyörät ovat museorekisterissä, niin ne ovat kaikki vähintään 30 vuotta vanhoja, sillä se on museoajoneuvoksi luokiteltavuuden vähimmäisedellytys.

Olennainen kysymys on tietyti se, että miksi japsipyörät kiinnostavat niin paljon?

– Me tykkäämme siitä, että voi ajaakin, eikä vain ruuvata, miehet nauravat.

– Ehkä oikeammin on kyse siitä, että olemme kaikki nuorina ajaneet japanilaisilla pyörillä, ja siksi harrastus on ikäänkuin jäänyt päälle, Jukka Sorvali pohtii.

Kuvassa vasemmalta Pertti Räsänen, Toni Räsänen ja Jukka Sorvali. Punaisessa liivissä Jari Savolainen.

Kuvassa vasemmalta Pertti Räsänen, Toni Räsänen ja Jukka Sorvali. Punaisessa liivissä Jari Savolainen.

Museotarkastajat

Kaksi miehistä, Sorvali ja Pentti Räsänen toimivat myös museotarkastajina. He hyväksyvät ja antavat lausunnot museorekisteriin tarjottavista japanilaispyöristä.

– Ja tarkkoja miehiä ovatkin, Savolainen nauraa. 

En tiedä tarkkuudesta, mutta hauskaa tuntuu porukassa olevan.

– No, paljon tuntuu olevan kyselijöitä, jotka tiedustelevat, mitä asioita pitää ottaa huomioon pyörää museokuntoiseksi katsastettaessa, mutta harva tuo pyörää sitten katsastettavaksi asti, Räsänen kertoo.

Sorvali kertoo, että he katsastavat vuosittain noin 10 moottoripyörää.

Miehet kertovat, että varsinkin, jos pyörää on rakennettu tai muutettu välillä, sen pitää katsastettaessa olla kuin vastaavan uuden. Jatkuvasti muuttamattomana käytössä olleessa pyörässä puolestaan saa näkyä myös käytön jälkiä.

Näytillä on joukossa myös neljän pienemmän Yamahan kokoelma, joka kuuluu kokonaisuudessaan Iisalmelaiselle Ari Valtoselle.

– Arille taisi jäädä vielä kuusi Jammua kotiinkin, miehet toteavat. Komea museopyöräkokoelma siis yhdelle miehelle.

Toni Räsänen ja itse entisöity Honda CB500 vuosimallia 1972.

Toni Räsänen ja itse entisöity Honda CB500 vuosimallia 1972.

1972 CB 500

Ryhmäkuvaa otettaessa selviää, että nuori Toni Räsänen, Pertti Räsäsen poika on rakentanut juuri sen vuosimallin 1972 500-kuutioisen CB-Hondan, johon joukko "nojailee".

- Sen rakentamisessa meni pari vuotta. Pyörä oli maalattu moneen kertaan, joten se teetti oman työnsä. Muuten purin koko laitteen viimeistä ruuvia ja moottorin osaa myöten ja kaikki tarvittava on korjattu ja laitettu kuntoon, Toni kertoo.

Pyörä näyttääkin täyttävän hyvin museopyörävaatimukset, sillä se toden totta näyttää tuliterältä ja juuri sellaiselta kuin nuo pyörät aikanaan näyttivät.

– Onhan tässä kymmenvuotiaasta asti tullut ruuvattua pyöriä, joten aika luontevaahan tämä oli, Toni totesi.

Taitaa olla verissä tämä Japsistarapuolikin.

Kuvaa osastolta.

Kuvaa osastolta.