Harlowin kaupunginvaltuuston päätös kiellosta tuli voimaan viime lauantaina, ja se oli ensimmäinen laatuaan Yhdistyneissä kuningaskunnissa. Kielto koski erityisesti. nuoren opiskelijan muistoksi suunniteltua yhteisajelua.

Kaupunginvaltuusto uskoi, että tapahtuma muodosti "vakavan uhan sekä suurelle yleisölle että ajotapahtuman osanottajille, ja sillä on vaikutusta koko paikallisyhteisöön".

Kielto, joka koskee koko Harlowin kaupungin aluetta 31. maaliskuuta 2017 asti, kieltää ryhmien, joihin kuuluu kaksi tai useampia moottoripyöräilijöitä ottamasta osaa ilman viranomaisten lupaa tapahtuviin ajoihin kello 10:stä aamulla aina puoleenyöhön asti millään julkisella maa-alueella tai tiellä Harlowissa.

Kuka tahansa, joka rikkoo kieltoa, voidaan lähettää oikeuden eteen ja jopa vankilaan.

Kiellon mukaan monet muutkin toiminnat ovat kiellettyjä, mukaanlukien liian äänekäs ajo, ajaminen saattueissa, ylinopeus, äänimerkkien käyttö, kaikenlaisen kiusanteon tekeminen henkilöille, jotka eivät osallistu ajoon sekä stunttaaminen.

Harlowin kaupunginvaltuuston mukaan valitukset kiusaatekevistä pyöristä ovat kasvaneet viime kuukausina, ja kansalaiset ovat olleet huolestuneita ylinopeuksista, melusta, vaarallisesta ajosta sekä epäsosiaalisesta ajamisesta.

Valtuuston näkemys

Harlowin kaupungin edustaja totesi asiasta seuraavaa Visordownin artikkelin mukaan:

"Kiusanteko erityisesti ajamalla laittomasti moottoripyöräillä on heikentämässä ihmisten elämänlaatua Harlowissa, ja valtuusto ei katso sitä tekemättä mitään. Siitä on tulossa kasvava ongelma, ei pelkästää Harlowissa, mutta myös muilla maan alueilla, ja nyt kun olemme lähestymässä lämpimämpiä kuukausia, haluamme panna päätöksen toimeen. Kielto on yksi lukuisista toimenpiteistä, joilla Valtuusto yhteistyössä poliisin kanssa on tehnyt saadakseen kiusaatekevät pyörät kuriin.

Tiedämme, että lauantain tapahtuman järjestäjillä on sydämissään mitä parhaat aikomukset, ja se on ajamatka ystävän muiston kunnioittamiseksi. Harmittavasti he eivät ole lähestyneet valtuustoa tai poliisia tapahtuman vuoksi, ja vaikka olemme yrittäneet, emme ole päässeet yhteyteen heidän kanssaan.

Haluamme tehdä töitä heidän kanssaa. Haluamme nähdä, miten tämänkaltaiset tapahtumat voidaan organisoida turvallisesti kaikille meidän tuellamme, jotta riittävä määrä resursseja pystytään allokoimaan ja kaikki kiusanteko ja vaikutukset ympäröiviin yhteisöihin pystytään minimoimaan.

Tämä kielto ja ne toiminnot, mitä on tehty, ei ole tarkoitettu estämään keneltäkään hauskanpitoa. Se on tarkoitettu varmistamaan, että kaikki ovat suojassa harmeilta, ettei lakeja rikota, ja että yhteisöjämme suojataan kiusanteolta ja epäsosiaaliselta käyttäytymiseltä."

Kiellettyä on mm.:

  • Liiallinen melu
  • Vaaraksi oleminen muille tienkäyttäjille mukaanlukien jalankulkijat
  • Kaikenlainen kiusanteko muille ihmisille, jotka eivät osallistu ilman viranomaisten lupaa järjestettyyn ajotapahtumaan
  • Ylinopeudella ajaminen
  • Joukkona (saattueena) ajaminen
  • Kilvanajo toisen ajoneuvon kanssa
  • Stunttien teko
  • Äänimerkin käyttö
  • Roskaaminen
  • Huutaminen, kiroilu tai toisen henkilön hyväksikäyttö, uhkailu, tai jotenkin muuten toisen henkilön persoonaan puuttuminen.

Lisätietoja Harlowin kaupungin sivuilta.