Vapaasti käännettynä SCTA:n eli Southern California Timing Associationin puheenjohtajan ja kilpailujohtajan Bill Lattinin ja BNI:n eli Bonneville Nationals Incin hallituksen puheenjohtaja Pat McDowellin viesti kuuluu seuraavasti:

Suolapäivitys 28.6.2016:

"Lopultakin hyviä uutisia!

Tällä hetkellä meillä on jo olemassa 8 mailin rata, 5 mailin mittainen lyhyt rata sekä kolmen mailin aloittelijoiden rata. Ratojen teko on käynnissä, ja viiden mailin sekä kolmen mailin ratoja on tampattu.

SCTA on luottavainen sen suhteen, että kaikki radat saadaan kuntoon ja suola riittää. Rukoilemme kisajumalia ja Äiti Luontoa tekemään yhteistyötä kanssamme :-)."

Bonnevillen vauhtiviikko järjestetään elokuussa, ja se, että jo nyt on saatu kuntoon useita, pitkiäkin ratoja on erittäin hyvä uutinen. Viime vuonna käyttökuntoon saatiin vain 2,25 mailin verran suolarataa.

Vuosina 2014 ja 2015 suolakerroksen ohentuminen johti kisojen peruuntumiseen. Kovat sateet aiheuttivat lisäksi mutavyöryjä suolakenttien päälle läheisiltä vuorilta. Lisäksi suolan teollinen kaivaminen on pienentänyt käytettävissä olevan suolakentän pinta-alaa.

Suolakerroksen paksuus on merkittävästi ohentunut Bonneville. Vuonna 1950 sitä oli vielä noin 90 senttimetrin verran, niin viime vuonna mitattiin enää noin 5,2 senttimetrin paksuinen kerros.

Alueella onkin menossa mm. "Save the Salt", eli pelastakaa suola -kampanja. Lisätietoja SCTA:n tilannepäivityksestä täältä. Bonneville-racingin sivuille pääset tästä ja SCTA-BNI:n sivuille tästä.