Huippusuosion poliisin mp-stunttiryhmä saavutti 50-luvulla, kun maassa tehtiin kaksi elokuvaa aiheesta vuonna 1951. Nämä olivat "A toda máquina" (Täyttä vauhtia eteenpäin) ja sen jatko-osa "¿Qué te ha dado esa mujer?" (Mitä tuo nainen on tehnyt sinulle?). Molemmissa oli sankareina kaksi moottoripyöräpoliisia, joita esittivät näyttelijät Pedro Infante ja Luis Aguilar, kohtalokkaana naisena Aurora Segura. Koska molemmat miehet esittivät poliiseja, olivat he tietysti elokuvissa mukana poliisien taitoajoryhmässä.

Pitääkseen traditiota yllä, poliisikomentaja Edmundo Montes, joka on Infante'n elokuvauran innokas fani, perusti kolme vuotta sitten ryhmän “Gladiadores México”, seuraten Infante'n jalanjälkiä.

Montes on treenannut lajia siitä lähtien, kouluttaen uusia sukupolvia ja istuttanut heihin intohimon moottoripyöräilyn maailmaan. Hänen ryhmäänsä pääsyn edellytyksenä on kurinalaisuus. Kaikessa mitä he tekevät on korkeat riskikertoimet, ja vaativat tuntien ja taas tuntien ajan ryhmätyöskentelyä ja harjoittelua.

– Moottoripyöräilijä tarvitsee harjoittelua kolme kertaa viikossa, vähintään kolmen kuukauden ajan, Montes uskoo.

Ryhmän jäsenet käyttävät ajaessaan univormuaan sekä lisävarusteita, joihin kuuluu mm. muovinen osa, joka asennettaan poliisiupseerin vyöhön, ja jota käytetään kannatteluun ja kiinnipitämiseen akrobatiasuoritusten aikana.

Ryhmä käyttää taitoajoon vuosien 1946 ja 1980 välillä valmistettuja Harley-Davidsoneja sen vuoksi, että niissä on vielä kaasuttimet ja muuta, mitä taitoajossa tarvitaan.

Gladiadores México kuuluu Liittovaltion poliisin Alas de Acero (Terässiivet) -ryhmään. Asiasta kertoi ensin Mexico News Daily. Katso video alla. Mikäli se ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.