Sopimuksella sovitetaan kiista liittovaltion kanssa siitä, että Harley-Davidson myi noin 340 000 virityssarjaa, "super tuneria", vuodesta 2008 lähtien. Niiden käyttö aiheutti sen, että pyörät ylittivät ne päästörajat, millä ne oli sertifioitu Yhdysvaltain ympäristöviranomaisen, U.S. Environmental Protection Agencyn EPA:n toimesta, Oikeusministeriöstä kerrotaan.

H-D maksaa 12 miljoonan dollarin sakon sekä lopettaa sellaisten laittomien jälkimarkkinointiosien myynnin, jotka voivat aiheuttaa päästörajojen ylittymisen. Harleytä syytettiin myös yli 12 600 sellaisen moottoripyörän myynnistä, joilla ei ollut ympäristöviranomaisten hyväksyntää.

Tätä kirjoitettaessa H-D ei enää saa myydä super tunereita, vaan se joutuu ostamaan takaisin ja tuhomaan kaikki sellaiset sarjat myös varastoistaan ja jälleenmyyjiltään. EPA:n mukaan viritysosat nostavat tehoa ja suorituskykyä, mutta myös kasvattavat moottorin hiilivety- ja typpipäästöjä. 

Lisäksi Harley-Davidson käyttää kolme miljoonaa dollaria hankkeeseen, jolla vähennetään ilman saastumista, Oikeusministeriöstä kerrotaan.

Tulevaisuudessa H-D joutuu sertifioimaan kaikki Yhdysvalloissa myymänsä viritysosat Kaliforniassa. Lisäksi niissä supertuner-osissa, mitä se aikoo myydä Yhdysvaltain ulkopuolella, pitää lukea, ettei niiden käyttö ole sallittua USA:ssa.

EPA:n mukaan tieto päästöongelmista selvisi rutiinitarkastuksissa sekä H-D:n toimittamien tietojen myötä.

H-D kertoi myyneensä osia yli 20 vuoden ajan ja luulleensa sen olleen täysin laillista kisatoiminnassa USA:ssa. Harley kertoi olevansa eri mieltä EPA:n kanssa, mutta kertoi tyytyneensä kompromissiratkaisuun. Asiasta kertoi mm. Fortune-lehti