Siilinjärven mopomiittiin osallistui noin 100 erilaista ajoneuvoa, pääosiltaan mopoilijoita. Poliisi valvoi miittiä Siilinjärvellä Harjamäen, Pyylammen ja Sulkavanniityn alueilla. 

Iltayhdeksältä poliisi ajoi takaa valottomalla mopolla matkassa ollutta, jota suojatietä ylittämässä ollut joutui väistämään. Mopolla matkassa ollut pakeni kovaa vauhtia osittain vastaantulevien kaistaa ja osin kevyen liikenteen väylää käyttäen välittämättä poliisin pysähtymismerkeistä. Mopoilija pääsi karkuun, mutta poliisi jatkaa henkilöllisyyden selvittämistä.

Myöhemmin illalla poliisi yritti pysäyttää rekisteröimätöntä motocrosspyörää, mutta tämä pakeni kevyen liikenteen väylää noin 100 km/h. Poliisin koirapartio löysi pyörän maastoon hylänneen alaikäisen kuskin, joka myönsi ajaneensa pyörää.

Lisäksi poliisi jakoi moponuorille neljä rikesakkoa mopojen säännösten vastaisten tai puuttuvien varusteiden vuoksi, 13 rangaistusvaatimusta annettiin mopojen virittämisen johdosta sekä kaksi väliaikaista ajokieltoa vakavan piittaamattomuuden eli tieliikenteessä keulimisen vuoksi.

Vanhemmilla vastuu

Poliisi muistuttaa mopomiitteihin osallistuvien nuorten ajokäyttäymisen aiheuttamista vaaratilanteista. Epäkuntoiset, viritetyt ja rekisteröimättömät ajoneuvot aiheuttavat runsaasti erilaisia vaaratilanteita itse kuljettajille, mopomiittejä seuraaman tuleville nuorille sekä muille tienkäyttäjille. Lisäksi poliisia pakeneminen mopolla tai moottoripyörällä on pääsääntöisesti törkeän liikenneturvallisuuden arvoinen suoritus.

Poliisi kehottaa vanhempia Siilinjärvellä ja muuallakin Itä-Suomessa pitämään huolta nuorten ajoneuvojen kunnosta sekä ajokäyttäytymisestä. Erityisesti Siilinjärven alueelta tulee poliisille runsaasti valvontapyyntöjä kaksipyöräisten ajoneuvojen häiritsevästä ja liikennesääntöjen vastaisesta ajosta.