IF-vakuutusyhtiön viestintä kertoi, että ajankohta on liian aikainen asiasta keskustelemiseen, heidän suunnitelmansa asian osalta ovat vielä kesken. Sen sijaan he tarjosivat vinkin lähestyä Liikennevakuutuskeskuksen nettisivuja, jossa kuulemma "on hyvin kattavasti tietoa asiasta".

Perehdyimme Liikennevakuutuskeskuksen sivustoon, jossa törmäsimme aiheesta viime viikolla, 25.10. kirjoitettuun tuoreeseen tiedotteeseen, jossa lyhyesti todetaan seuraavaa:

"Julkisuudessa esitetyistä virheellisistä tiedoista poiketen uusi liikennevakuutuslaki ei välttämättä tuo muutoksia vakuutusyhtiöiden bonusjärjestelmiin. Laki kuitenkin mahdollistaa vahinkohistorian aiempaa joustavamman hyödyntämisen.

Kaikkiin kodin autoihin ei välttämättä jatkossakaan saa samaa bonusta. Lakiuudistus vasta mahdollistaa tämän vakuutusyhtiöille uusien tuotteiden kehittämisessä.

– Uudistuksen myötä vakuutusyhtiöt voivat ottaa vahinkohistorian joustavammin huomioon myös esimerkiksi tilanteissa, joissa perheellä on useampi ajoneuvo tai ajoneuvo on hankittu yrityksen nimiin. Tämä tarjoaa yhtiöille mahdollisuuden asiakkaiden tarpeita vastaavaan tuotekehitykseen aiempaa paremmin, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen selventää."

Autot ja vakuutukset

 Yle teki ansiokkaan jutun autojen osalta taannoin otsikolla "Liikennevakuutuksen kiinteä bonustaulukko poistuu: Mitä riskaabelimpi kuski, sitä kalliimpi vakuutus", ja se pitänee paikkansa.

Ylen jutussa todetaan, että bonuksia ei enää autokohtaisesti siirrellä, kun laki muuttuu. Laki antaa kuitenkin mahdollisuuden siihen, että bonusta voi siirtää kaikkiin autoihin kaskon tavoin ilman useiden vuosien kerryttämistä. Tämä siis on mahdollista, jollet törttöile tai törmäile liikenteessä.

Liikennevakuutuksen uudistuksen taustalla on halu lisätä kilpailua. Bonuksille ei jatkossa ole ylä- tai alarajaa, joten se vaikuttanee omalta osaltaan myös moottoripyörien puolella. Vakuutusyhtiöitä kiinnostaa kuitenkin palkita tai sitouttaa niitä kuljettajia, jotka tekevät vain harvoin tai ei lainkaan virheitä. Tämä tuli ilmi myös vuosi sitten syksyllä järjestetyssä viidennessä Motoparlamentissa.

Vakuutusyhtiöt tutkivat joka tapauksessa jatkossa entistä tarkemmin, millainen kuski olet. Sen jälkeen historiasi, ikäsi ja muut käytetyn matriisin muuttujat määrittävät, millainen riski vakuutusyhtiölle olet. Mitä isompi riski, sitä kalliimmat vakuutukset.

Lakimuutoksella on suurimmat vaikutukset uusiin vakuutuksiin. Yhtiöiden välinen kilpailu toivottavasti kovenee lakimuutoksen seurauksena. Koska liikennevakuutus on lakisääteisesti pakollinen sekä autoissa että moottoripyörissä, se on tuote, jonka oikealla hinnoittelulla lienee merkitystä vakuutusyhtiöille. Hinnan, korvausten ja tuoton suhde on mielenkiintoinen.

Entäs moottoripyörät?

OP:n vahinkovakuutuksen yksikönpäällikkö Markus Uimonen vastasi esittämiimme kysymyksiin, ja totesi, että on vakuutusyhtiöstä riippuva asia, miten se järjestää eri ajoneuvolajien bonukset. Kysyimme myös siirtymistä vielä asiakaslähtöisempään ratkaisuun, eli sellaiseen, missä henkilöllä on yksi ainoa liikennevakuutus, joka kattaisi kaikki hänen ajoneuvonsa, ja olisi voimassa aina yhdessä, käytössä olevassa ajoneuvossa kerrallaan, mutta tänä päivänä laki määrää, että vakuutus on ajoneuvokohtainen:

Kun mennään henkilökohtaisen vahinkohistorian hyödyntämiseen bonusten suuruuden määrittämisen osalta, niin päteekö se myös moottoripyörien kohdalla? Jos omistaa auton ja mp:n, tuleeko tätä kautta molempiin sama, henkilökohtaisen vahinkohistorian mukainen bonus, vai onko käytäntö eri autoille ja moottoripyörille? Jos on eri, niin millä tavalla?

– Uuden lain myötä vakuutusyhtiö voi itse päättää miten ja millä tavalla henkilökohtainen vahinko- ja vakuutushistoria liikennevakuutuksessa vaikuttaa. Laki sallii henkilökohtaisen vahinko- ja vakuutushistorian huomioinnin myös moottoripyörien osalta. Vakuutusyhtiöllä on myös mahdollisuus huomioida henkilökohtainen vahinko- ja vakuutushistoria eri tavalla eri ajoneuvoryhmissä. Tämä johtanee siihen, että markkinoille tulee eri vakuutusyhtiöiden toimesta erilaisia malleja, jolloin kuluttajien valintamahdollisuudet lisääntyvät, Markus Uimonen kertoo.

Vaikuttaako henkilökohtaiseen vahinkohistoriaan perustuvan bonuksen tulo vakuutusten perushinnoitteluun autojen tai moottoripyörien tai molempien osalta? Ja jos vaikuttaa, niin miten?

– Kuten jo edellä totesin, vakuutusyhtiö voi itse valita miten ja millä tavalla henkilökohtaista vahinko- ja vakuutushistoriaa käyttää, ja käytetäänkö sitä samalla vai eri tavalla eri ajoneuvoryhmissä. Käytettävän mallin, riippumatta siitä millainen se on, on oltava samanlainen kaikille asiakkaille, koska kyseessä on lakisääteinen vakuutus. Bonuksen vaikutus vakuutuksen hintaan on keskeinen ja bonushan on alennus vakuutuksen perusmaksusta. Eri yhtiöiden bonustaulukot voivat siis olla erilaisia (kuten ne ovat jo nyt) ja vakuutusyhtiöiden välillä voi olla jatkossa eroa siinä, ovatko bonustaulukot samanlaiset vai erilaiset eri ajoneuvoryhmissä (kuten on jo nytkin).

Milloin siirrytään oikeasti henkilökohtaisen vakuutuksen malliin, jossa henkilöllä on yksi ja sama liikennevakuutus kaikille nimissään oleville ajoneuvoilleen? Mikäli tämä ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä, niin miksi ei?

– Sekä nykyisen että uuden liikennevakuutuslain mukaan henkilöasiakkaan liikennevakuutus on ajoneuvokohtainen. Vakuutuksen hinnoittelun ja vahingon vaikutuksen osalta voidaan kuitenkin huomioida henkilökohtainen vahinko- ja vakuutushistoria. Näin ollen uusi liikennevakuutuslaki ei juurikaan aiheuta muutoksia vakuuttamisvelvollisuuteen, Markus Uimonen päättää.