Moni autoilija on varman jo päivittänyt autovakuutuksensa vuodenvaihteen lakimuutoksen jälkeen ja säästänyt sievoisia summia.

– POP Vakuutuksessa saman voivat tehdä myös moottoripyöräilijät, sillä uusi liikennevakuutus koskee autojen lisäksi moottoripyöriä, sanoo POP Vakuutuksen aktuaari- ja talousjohtaja Erkka Jalonen.

Uusi liikennevakuutus on antanut vakuutusyhtiöille huomattavasti aiempaa vapaammat kädet liikennevakuutuksen muokkaamiseen. Bonusmallit ovat monipuolistuneet, joten samalla vahinkohistorialla voi saada hyvin erilaisen bonuksen eri yhtiöistä. Edullisin hinta selviääkin ainoastaan vertaamalla.

POP Vakuutuksessa useamman moottoripyörän omistaja voi säästää vakuutusmaksuissaan, kun kaikkiin pyöriin voi nyt saada samat bonukset. Jos vakuutuksenottaja on esimerkiksi kerryttänyt moottoripyöränsä liikennevakuutukseen täydet 83 prosentin maksimibonukset ja päättää hankkia uuden moottoripyörän vanhan kaveriksi, myös uuden pyörän liikennevakuutuksen bonus voi olla 83 prosenttia.

- Yhtiön vaihdosta voi olla useiden satojen eurojen rahallinen hyöty useamman moottoripyörän omistajalle, jos oma yhtiö ei tarjoa henkilökohtaisen bonuksen mallia, Jalonen toteaa.

Repaleinenkin vakuutushistoria huomioidaan

Moni uuden moottoripyörän hankkinut on yllättynyt iloisesti kuullessaan lähtöbonustensa olevan odotettua korkeammat. Liikennevakuutusbonuksen muodostumisessa huomioidaan nykyään repaleinenkin vakuutushistoria. Vakuutuksenottaja saattaa näin olla oikeutettu parempiin bonuksiin, kuin itse osaa aavistaakaan.

– Jos joskus vuosia sitten on tullut ajettua esimerkiksi kevytmoottoripyörällä, niistäkin ajovuosista on voinut kertyä mukava bonuspotti, Jalonen vinkkaa.

Jalonen muistuttaa, että autot ja moottoripyörät kuuluvat eri ajoneuvoluokkiin ja niillä on omat bonusjärjestelmänsä, joten niiden bonuksia ei voi sekoittaa keskenään.

- Jos vakuutuksenottajalla on esimerkiksi 11 vahingotonta autoiluvuotta takanaan ja autolle 83 prosentin bonukset, mutta hän ei ole koskaan vakuuttanut moottoripyörää, niin uudelle moottoripyörävakuutukselle tulee 40 prosentin lähtöbonus.

90 päivää vuodessa

Saman bonuksen voi siis saada kaikkiin vakuutuksenottajan ajoneuvoihin, jos ne kuuluvat samaan ajoneuvoluokkaan, mutta mitä tapahtuu vahingon sattuessa? Laskevatko kaikkien ajoneuvojen bonukset?

- Vahinko vaikuttaa vain kyseisen ajoneuvon bonuksiin. Muiden bonukset säilyvät ennallaan. Moottoripyörävahingon vaikutus toki näkyy vahinkohistorian kautta kaikkien vahinkohetken jälkeen hankittujen uusien moottoripyörävakuutuksien bonuksissa. Autojen vahinkohistoriassa moottoripyörävahingot eivät näy, Jalonen sanoo.

Bonuksista puhuttaessa Jalonen haluaa vielä lopuksi muistuttaa moottoripyöräilijöitä, että pyörän on oltava liikennekäytössä vähintään 90 päivän ajan vuodessa, jotta bonuksia kertyy.

- Moni ajaa moottoripyörällä vain kesäisin ja pitää muun ajan pyörää poistettuna liikennekäytöstä. Erityisesti silloin kannattaa huolehtia, että pyörä on liikennekäytössä vähintään sen 90 päivää. Autoilla vastaava aika on 120 päivää.

Muista kilpailuttaa

Kuten Pop Vakuutuksen tiedotteessakin muistutetaan, vakuutusten lopullinen hinta selviää vain vertaamalla. Myös vakuutusehdot saattavat poiketa. Vaikka vakuutusyhtiö lupaisikin kovat bonukset, vakuutusten lähtöhinnat voivat erota radikaalisti eri yhtiöiden välillä.

Mikäli lähtöhinnassa on eroa satoja euroja, muutama bonusprosentti lisää ei tasoita tilannetta.

Kannattaa myös muistaa, että muutkin vakuutusyhtiöt työstävät kakkos- ja kolmosmoottoripyörien bonuksien kohtaloa, kuten alla olevassa linkissä LähiTapiolan juttuun kerrotaan.

Lue myös tämä: LähiTapiola: sama bonus kakkos- ja jopa kolmosautolle - entäs moottoripyörät?

Edit 23.3. klo 8.25: Lisätty linkki LähiTapiolan mp-vakuutusten bonuksista kertovaan juttuun sekä kommentti koskien vakuutusyhtiöiden mp-bonussuunnittelua.