Zero pyrkii saavuttamaan tavoitteensa "Älä odota Washingtonia" -nimisen kampanjan avulla. Kampanja on tarkoitettu painostamaan Liittovaltiota uudistamaan veronalennus. Zero lupaa maksaa ostajilleen takaisin maksimissaan 1869 dollarin, noin 1720 euron suuruisen summan, mikäli valtio ei kompensoi ostoa vastaavasti.

Hanke palvelee kahta asiaa: ensinnäkin se vie eteenpäin keskustelua sähkömoottoripyöristä samalla kun lainsäädäntö ontuu, sekä houkuttelee sähkömoottoripyöristä kiinnostuneita ottamaan askeleen eteenpäin ja hankkimaan sellaisen.

– Sähkömoottoripyörillä on jopa vielä suurempi voima muuttaa liikennettä ja kuljettamista kuin autoilla. Ne vain ovat yksinkertaisesti parempi ratkaisu, ajatpa sellaisella tai et, Zero Motorcyclesin pääjohtaja Sam Paschel toteaa yhtiön julkaisemassa tiedotteessa. – Ne ovat hauskimpia, nopeimpia ja verkottuneimpia välineitä siirtyä paikasta A paikkaan B. Niiden edut ovat myös suurempia kuin sähköautojen: suurempi pudotus päästöissä, kaupunkiliikenteen tungos pienenee voimakkaammin, ja lisäksi ne ovat edullisia. Pienelle yritykselle kuten me, tämä on suuri askel, mutta me uskomme, että sähkömoottoripyörät ovat tulevaisuutta, ja koska olemme tämän alan johtava valmistaja, jäi meidän tehtäväksemme varmistaa, että momentum sähköisen kaksipyöräisen liikenteen ympärillä jatkuu. Ajokausi on jo alkanut, ja haluamme ihmisten liittyvät liikeeseemme.

Edellinen Liittovaltion sähköisten moottoripyörien verojärjestely päättyi vuoden 2016 lopulla. Tällä hetkellä lain uusimiselle on paineita, mutta ennustettavuuden puute saa kuluttajat varovaisiksi; he odottavat lain voimaantuloa tekemättä ostopäätöksiä.

"Älä odota Washingtonia" -kampanja lupaa vastaavan hyödyn ostajalle kuin mitä veroalennus tarjoaisi, sekä on signaali ostajille, ettei heidän tarvitse odottaa viranomaisten päätöksiä oman ostopäätöksensä tekemiseksi.

Zero käy keskusteluja asiasta viranomaisten kanssa ja on perustanut sivuston, jonka kautta voi käydä painostamassa yhdysvaltalaisia päättäjiä asian suhteen.

Meillä ei ole vastaavaa hanketta ainakaan tällä hetkellä tekeillä. Toisaalta sähköpyörien myyntimäärät ovat vielä minimaalisen pieniä. Zeron kotisivulle pääset tästä.