Kytönen Motorsportin Hugo Svärd saapui Italian viikonloppuun sarjapisteissä toisena ja pystyi pitämään asetelmansa seuraavaksi ajettavaan Unkarin viikonloppuun. Svärd oli hieman ongelmissa molempina päivinä aamun ensimmäisessä extreme testissä ja kaatumiset verottivat aikaa. Lauantaina nuorukainen onnistui kuitenkin nostamaan itsensä vielä hienosti kahdeksanneksi, mutta sunnuntaina sijoitukseksi jäi 11.

Enduro 2-luokassa Henric Stigell ei päässyt viikonlopun aikana aivan toivomaansa vauhtiin ja tuloksena sijat 14. ja 13. Stigell kertoi, että ajaminen tuntui itsestä hyvältä, mutta kello ei ollut samaa mieltä ja mies lähtee hakemaan seuraaviin koitoksiin lisää räväkkyyttä.

–Omasta mielestä ajo meni hyvin, mutta ilmeisesti varon liikaa virheitä ja kello ei tykkää. Nyt pitää ottaa enemmän aggressiivisuutta ajamiseen, Stigell kertasi tunnelmia.

– Aamun ekalla extreme testillä oli ohjelmaa vähän liikaa molempina päivinä, mutta muuten ajo sujui hyvin. Toiset vetivät vaan vielä paremmin, Svärd kertasi sunnuntai-iltana.

Tehdastiimissä Italian kilpailussa ajanut Antti Hellsten ei pystynyt lauantain kaatumisen jälkeen osallistumaan sunnuntain kilpailuun ja Enduro Junior-luokassa ajava Eemil Pohjola parantelee Suomessa vielä Espanjassa loukkaamaansa olkapäätä. Enduron MM-sarja jatkuu vajaan kuukauden päästä Unkarissa.

Tulokset Moottoriurheilu.tv:stä.