Painettua versiota Kekkun Rallivuosikalenterista voi tilata (edelleenkin) tai käydä tarkistamassa tulevat tapahtumat Kekkun omilta nettisivuilta. Tuleva viikonloppu on rallien suhteen hiljainen, sillä nyt vietetään koulujen päättäjäisiä. Muutama tapahtuma sentään löytyy, joista yksi on kansallinen motoristien "merkkipäivä", eli Prätkällä Töihin- päivää vietetään perjantaina 2.6.

Suomen ensimmäinen valtakunnallinen Prätkällä Töihin-päivää vietettiin neljä vuotta sitten 7.6.2013. Alusta lähtien päivän tarkoitus on ollut aktivoida moottoripyöräharrastajia ja samalla tuoda esiin moottoripyöräilyn hauskuus ja hyödyllisyys esimerkiksi liikenteen sujuvuuden kannalta. Päivä on tarkoitettu kaikille mopoista moottoripyöriin.

Prätkällä Töihin- päivän tiimoilta järjestetään Helsingin Messukeskuksen parkkipaikalla suuri moottoripyörien koeajopäivä kello 12-18. Lisäksi paikalle on järjestetty koeajomahdollisuus myös kortittomille ja ajovarusteita on lainattavissa paikan päältä, joten niitäkään ei välttämättä tarvitse olla mukana.

Tulevan viikolopun ajot, messut, näyttelyt:

2.6 Prätkällä Töihin koeajopäivä Helsingin Messukeskuksen parkkipaikka kello 12-18

3.6 Norton Day Kouvola kello 11.00 alkaen

Järjestäjä: Pohjois-Kymenlaakson Koneratsastajat, Tapahtumapaikka: Keltin kerho Helsingintie 384, 45740 Kouvola
Pienimuotoinen Norton-vetoinen päivätapahtuma, jonne kaikki merkit ovat tervetulleita. Vapaa pääsy. Kahvit, pikkupurtava ja kuuma grilli Koneratsastajien puolesta.

Tiedustelut: V-P Pakkala 045-2638500 tai J-P Ilves 040-5382375

4.6 Parenteesi-ajo Kirkkonummi

Järjestäjä: MC Porkkala

Parenteesi-ajoissa tutustutaan kohteisiin, jotka tavalla tai toisella liittyvät Neuvostoliiton Porkkalan alueelle jättämiin sotilasrakenteisiin tai muuten Parenteesiaikaan liittyviin kohteisiin.

Lähtö: Parenteesiajo suoritetaan opastettuna ryhmäajona Kirkkonummen Citymarketin kattotasanteelta alkaen kello 10-12 non-stop aina kun sopivan kokoinen ryhmä on koossa. Ajomatka on noin 100 kilometriä. Matkan varrella tutustutaan mielenkiintoisiin kohteisiin.

4.6 XTIÄ Rääki Merikarvia

Järjestäjä: XTIÄ Rääki ry

Paikka: Krookan satama, Varvintie 5 Ravintola Rantahuoneen edustalla

Sadalle ensimmäiselle Rääkiin moottoripyörällä tulleelle kuppi kahvia, teemalla Suomi 100 v. Kaikille motoristeille savusilakkamaistiaisia, niin kauan kuin kaloja riittää.

Kirkolliset mp-tapahtumat:

4.6 Biker Church Laukontori Tampere kello: 13.00

Järjestäjä: Sons of Abraham MCC

Motoristien kokoontuminen Tampere-talolla (Yliopistonkatu 55) kello: 12.30

Tiedot on kerätty Kekkun kokoontumisajokalenterista http://www.sci.fi/~kekku/kokoontumisajot.htm sekä tapahtumien ja tapahtumajärjestäjien omilta sivuilta.

Tuleva viikonloppu on suhteellisen rauhallinen, mutta seuraava viikonloppu onkin sitten jo tapahtumia täynnä.

Jos tiedät jonkun tämän loppuviikon aikana järjestettävän kaikille avoimen motoristitapahtuman, niin kirjoita artikkelin lopussa olevaan "kirjoita kommentti"-osioon, jolloin se on kaikkien muidenkin nähtävillä. Voit myös laittaa kuvia tai kirjoittaa kuvien kera viikonlopun tapahtumista ja lähettää sen meille toimitus@motouutiset.fi Julkaisemme niitä mahdollisuuksien mukaan seuraavalla viikolla. Liitä mukaan tiedot, mistä kuva on ja kuka kuvan on ottanut.

Motouutiset.fi toivottaa kaikille hyvää Moottoripyörällä töihin -päivää ja lisäksi onnea kaikille kouluista valmistuville.