Suberbikessa nähtiin todella tiukka kilpailu voitosta. 16 kierroksen kisa oli ensimmäiset kahdeksan kierrosta tiukkaa taistelua kolmikon Jani Rättö, Toni Torpakko ja Ville Valtonen välillä. Kolmikko taittoi taivalta aivan toisissaan kiinni, kunnes Rätölle tuli pieni ajovirhe, Torpakko yritti ohitusta, mutta ei onnistunut ja Valtoselle avautui tilaisuus ohittaa molemmat.

Valtonen sai repäistyä noin sekunnin keulan, mutta Torpakko ei antanut periksi. Hän sai kurottua eron kiinni, mutta ohittamaan Torpakko ei pystynyt. Maaliin kaksikko tuli miltei rinta rinnan.

Toni Torpakko summasi kisaansa seuraavasti:

– Olisi pitänyt pystyä ohittamaan Rättö jo aikaisemmin, mutta ei onnistunut. Koko kisan alkuvaiheen minulla oli erikoinen ongelma etenkin pääsuoralla vastatuulessa. Kun ajettiin ihan toisissamme kiinni, se jotenkin vaikutti niin, että käteni puutui aivan hirmusti. Kun sitten tuli vähän "tuulirakoa" Villeen, sain ajon taas kulkemaan. Mutta Ville otti tilanteet niin tarkasti, etten ohitukseen pystynyt.

Marko Vuorio

Marko Vuorio

Superstock 600 -luokan lähdössä Marko Vuorio ja Aki Valkila kävivät kovaa taistelua kärkipaikan vaihtuessa useaan kertaan. Felix Nässi otti huonon lähdön, mutta nousi kärkiparin kantaan, kun kisaa oli ajettu kahdeksan kierrosta. Kymmenellä kierroksella tapahtui paha ulosajo pääsuoran päässä ja 16 kierroksen mittaiseksi tarkoitettu kilpailu jouduttiin keskeyttämään. Tulokset laskettiin kilpailun sen hetkisen tilanteen mukaan.

Kisan voitti Marko Vuorio, joka kertoi, että – Tottakai voitto tuntuu hyvältä, mutta kyllä selvää on, että vielä olisi ollut paljon taisteltavaa, jos kisa olisi saatu ajaa loppuun.

– Tällä radalla ohittaminen on melko vaikeaa ja melkein aina se tapahtuu kaverin pienen virheen seurauksena. Niin se oli Akin ja minunkin välillä koko kisan ajan. Minulla oli vaikeat hetket siinä kisan puolivälin kieppeillä, kun ajo alkoi mennä selvästi yliyrittämiseksi ja aloin jo pudota Akin kyydistä. Onneksi sain koottua itseni ja pääsin uudelleen Akin kantaan.

Superbike

  • 1. Ville Valtonen
  • 2. Toni Torpakko
  • 3. Jani Rättö

Superstock 600

  • 1. Marko Vuorio
  • 2. Aki Valkila
  • 3. Felix Nässi

Kilpailun täydelliset tulokset täältä.

Sivuvaunut erä 1.

  • 1 Eero Pärm / Mairon Meius 
  • 2 Markku Artiola / Kasper Arokivi 
  • 3 Rasmus Dombernowsky / Anssi Rekola
  • 4 Timo Kallio / Urpo Rasimus
  • 5 Ari Jumppanen / Teijo Ripatti

Sivuvaunut erä 2.

  • 1 Eero Pärm Mairon Meius RR Sivuvaunut
  • 2 Rasmus Dombernowsky / Anssi Rekola
  • 3 Markku Artiola / Kasper Arokivi 
  • 4 Timo Kallio / Urpo Rasimus
  • 5 Ari Jumppanen / Teijo Ripatti

Superbike: 1.  Ville Valtonen, 2. Toni Torpakko, 3. Jani Rättö

Superbike: 1. Ville Valtonen, 2. Toni Torpakko, 3. Jani Rättö