Toista kertaa Euroopan alueella järjestetty kilpailuohjelma toteutettiin Suomessa seuraamalla kandidaattien sijoittumisia kotimaisissa MXJ- ja MX125-sarjoissa.

– On ollut hienoa seurata näitä nuoria lupauksia kauden aikana. Kisoja on ajettu alkukauden räntäkeleistä heinäkuun helteisiin ja kuljettajien kehittyminen kauden aikana on ollut erittäin mielenkiintoista. Voimme ylpeinä lähettää seitsemän kuljettajaa Euroopan finaalin taistelemaan palkintosijoista, toteaa Yamahan tekninen päällikkö Riku Vaahtera.

Kauden tasaisimmista suorituksista vastaavat Jasse Jukarainen, joka johtaa MX125-sarjaa ja Adam Holm, joka on MXJ-sarjassa paras Cupilainen. Talvisin jääkiekkoa pelaava Santeri Keränen on päässyt kesän aikana hyvään vauhtiin ja on tällä hetkellä molemmissa sarjoissa Cupilaisista toisella sijalla. Kaikilla suomalaisilla Superfinalisteilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä syyskuun Superfinaalissa.

Adam Holm

Adam Holm

Yamahan YZ125 Cup on saanut erittäin hyvän vastaanoton Suomessa. Nuorille motocrosskuljettajille luotu koulutusohjelma kiinnostaa suomalaisia crossikuljettajia, sillä suomalaisia kandidaatteja oli kansallisella tasolla tänä vuonna yhteensä 14. Osallistujamäärä on toiseksi suurin koko Euroopan alueelta - ainoastaan Italiassa oli tällä kaudella enemmän cupiin osallistuneita kuljettajia.

Suomalaiset finalistit kilpailevat Superfinaalissa paikoista Yamahan viralliseen erikoiskoulutukseen. Euroopan Superfinaalin ja koulutusleirin parhaiten suorittaneista kandidaateista valitaan virallinen Yamaha-tehdastiimikuljettaja EMX125-sarjaan kaudelle 2018. Viime vuonna paikan lunasti ruotsalainen Tim Edberg, joka edustaa tällä kaudella EMX125-kilpasarjassa Team MJC:tä.

Suomalaiset Superfinalistit 2017

  • Niko Hirvonen
  • Adam Holm
  • Jasse Jukarainen
  • Valtteri Kangas
  • Santeri Keränen
  • Leevi Liimatainen
  • Jere Rönkkö

Jasse Jukarainen

Jasse Jukarainen