– Ensimmäistä kertaa pysyttiin Birchallin peesissä niin pitkään, että kävi selväksi, ettemme me anna kaluston puolesta heille yhtään etua. Se on enää itsestä kiinni, tunnusti Pekka Päivärinta toisen aika-ajo session jälkeen.

– Meillä oli tänään apuna Ten Kate Hondan inssi, jonka kanssa käytiin läpi pyörän telemetriasta ne paikat missä piti parantaa. Kierrosaika paranikin ensimmäisestä sessiosta sekunnin verran, summasi suomalainen ja kertoi tietävänsä ne paikat missä syntyi eniten eroa.

– Pari vasemmalle kääntävää mutkaa on minulle hankalia, niissä jäädään ainakin puoli sekuntia, jos ei enemmänkin. Ongelma on se, että mutkaan pitää mennä (näillä 600-kuutioisilla) paljon kovempaa, kuin ennen voimakkaammalla tuhatkuutioisella. Kun saan oman ajamisen säädettyä tähän uuteen peliin, niin voin tapella voitostakin.

Ben ja Tom Birchall kellotti Assenin aika-ajossa paalupaikkaan oikeuttavan kierrosajan lukemin 1:44.347. Päivärinta/Kainulainen kyyti LCR-Hondallaan yhden ratakierroksen aikaan 1:45.246, joka on itse asiassa 0,2 sekuntia nopeampi kuin mihin kaksikko kykeni mestaruusvuotenaan tuhatkuutioisella ajopelillään. Kolmosruutuun sortunut brittipari John Holden/Mark Wilkes jäi kärkikaksikolle selvästi. Tämä helpotti osaltaan suomalaisparin asemaa.

– Holden ja muut jäivät aika selvästi, joten heidän suhteessa ei liene huomenna ongelmia, mietiskeli Päivärinta.

Sivuvaunujen MM-startti säntää matkaan sunnuntaina puoliltapäivin.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut 4/5 MM-osakilpailu Assen Hollanti.

Aika-ajon tulokset:

  • 1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Yamaha 1:44.347,
  • 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, Suomi, LCR-Honda +0.899,
  • 3. John Holden/Mark Wilkes, Iso-Britannia, LCR-Kawasaki +2.357,
  • 4. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanti/Ranska, LCR-Honda +3.731,
  • 5. Michael Grabmuller/Sebastian Lavorel, Itävalta/Ranska, LCR-Yamaha +4.067.
  •