Porilaisjoukkue ajoikin kolmanteen peräkkäiseen otteluvoittoon. Tällä kertaa voittoon tarvittiin 39 pistettä. Joukkueen ykkösnimi oli jälleen kerran maksimit ajanut Timo Lahti, joka ajoi viiteen erään 15 pistettä. Henri Ahlbom ajoi neljään erään 11 pistettä, eikä tiputtanut pistettäkään vastustajajoukkueille. Jari Mäkinen täydensi porilaisten saldoa seitsemällä ja Teemu Lahti kuudella pisteellä. Kotijoukkue Wasamat 17″ ajoi toiseksi kuusi pistettä porilaisille hävinneenä. Ruotsalaisvahvistus Alexander Edberg ajoi joukkueelleen 12 pistettä. Myös Jooa Partanen oli vireessä keräten 11 pistettä. Niko Siltaniemi keräsi yhdeksän pistettä ja Aarni Heikkilä yhden pisteen.

Kilpailun kolmannesta sijasta käytiin tiukka kamppailu Kotkien ja Sand Blowersin välillä. Lopulta paremmuutta jouduttiin hakemaan uusinnasta, sillä molemmat päätyivät 18 pisteeseen. Uusinnassa Kotkien Antti Vuolas voitti Sand Blowersin Toni Hyyryläisen, joten kolmas sija matkasi Kotkille. Kotkien paras pistemies oli kahdeksan pisteen Arttu Pentinmäki. Antti Vuolas ajoi kuusi ja Niilo Vuolas neljä pistettä. Allan Angelstok jäi pisteittä. Sand Blowersin ykkösnimi oli seitsemän pisteen Timi Salonen. Janne Nyman täydensi hyvinkääläisten saldoa viidellä, Toni Hyyryläinen neljällä ja Marko Hyyryläinen kahdella pisteellä.

Voitollaan Porin Nopea Racing nousi sarjakärkeen ohi Ankkureiden, kun SM-liigaa on jäljellä kolme kierrosta. Seuraavan kerran pisteistä ajetaan ensi viikon keskiviikkona Nokialla.

Tulokset:

  • 1. Porin Nopea Racing, PMK 39: Timo Lahti 15, Jari Mäkinen 7, Teemu Lahti 6, Henri Ahlbom 11
  • 2. Wasamat 17″, PirMM 33: Alexander Edberg 12, Niko Siltaniemi 9, Jooa Partanen 11, Aarni Heikkilä 1
  • 3. Kotkat, SeMK 18+3: Antti Vuolas 6+3, Niilo Vuolas 4, Arttu Pentinmäki 8, Allan Angelstok 0
  • 4. Sand Blowers, HyMK 18+2: Marko Hyyryläinen 2, Timi Salonen 7, Janne Nyman 5, Toni Hyyryläinen 4+2

SM-liigan sarjatilanne 7/10 12.8.2017

  • 1) Porin Nopea Racing 5 ottelua (+192 eräpistettä) 24 sarjapistettä
  • 2) Ankkurit 5 (184) 22
  • 3) Wasamat 17″ 5 (+147) 19
  • 4) Kotkat 7 (+128) 17
  • 5) Sand Blowers 6 (+96) 13