Nainen ohitti tielle pikipaikkausta tehnyttä traktoria ja ylitti pyörällään tuoreen pikipinnan. Tuore piki osoittautui sen verran liukkaaksi, että nainen menetti moottoripyöränsä hallinnan ja kaatui, kertoo Keskisuomalainen.

Kaatumisen vuoksi loukkaantunut nainen vietiin sairaalaan hoitoon. Onnettomuus sattui Mäntäntiellä noin viisi kilometriä Jämsänkoskelta Mänttään päin.

Päällystystöiden lisäksi tällä hetkellä tehdään paikkauksia pikiteihin eri puolilla Suomen. Muistakaa olla varovaisia moottoripyörillänne aina, kun näette tuoretta pikeä tiellä. Sade saattaa tehdä siitä kaksin verroin liukkaamman.