Bimotan perustivat 1973 herrat Bianchi, Morri ja Tamburini. Nimi Bimota tulee kunkin sukunimen kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Alkuun yritys keskittyi rakentamaan huippupyöriä olemassaolevien moottorien, kuten Hondan, Kawasakin ja Suzukin ympärille.

Useiden konkurssien jälkeen yritys päätyi vuonna 2013 sveitsiläisten sijoittajien Daniele Longonin ja Marco Chiacianesin käsiin. Yritys periaatteessa jatkanee toimintaansa, mutta tulevaisuus ei näytä ruusuiselta.

Uudet toimitilat sijaitsevat vanhojen lähellä, mutta siellä työskentelee ainoasta 3-4 henkilöä, kertoo Cycleworld. He ovat siirtäneet kaikki komponentit, jotka pitävät tuotannon hengissä muutaman kuukauden ajan jonnekin Luganon lähellä. Viimeisimmät tiedossa olevat hiljan myydyt Bimotat on vahvistettu valmistetuiksi Sveitsissä.

Sitä ei ole tiedossa, mitä tapahtuu, kun varastossa olevat komponentit on käytetty loppuun. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikki kytkennät Bimotan todelliseen traditioon on nyt katkaistu. Bimota on vaihtanut omistajaa liian monta kertaa, ja viimeisin kerta vaikuttaa lopulliselta.

Loppu sai alkunsa, kun Massimo Tamburinin yhtiökumppani Giuseppe Morri puukotti häntä selkään ja pakotto hänet eroamaan. Tämä oli virheliike, sillä Tamburini epäilemättä oli Bimotan tukipilari. Hän halusi pitää Bimotan notkeana ja ketteränä sekä fokusoituneena t&k-toimintaan ja tuottamaan huippuluokan runkoja ja kauniisti suunniteltuja muotoja sekä katu- että kisapyöriin.

Bimotan logo.

Bimotan logo.

 

Tamburini antoi kaiken osaamisensa, intohimonsa, päättäväisyytensä ja teknisen osaamisensa luodakseen jokaisesta Bimotasta legendan. Menestys ei koskaan saanut häntä poikkeamaan tyylistään. Hän pyrki kehittämään Bimotaa askel askeleelta nöyrällä ja varovaisella päättäväisyyydellä ja ennen kaikkea jokainen uusi investointi piti harkita varovaisesti ja varman päälle.

Tässä tapahtui törmäys Morrin suunnitelmien kanssa. Tämä suunnitteli Bimotasta täysimittaista moottoripyörävalmistajaa, joka tuottaisi täydellisiä moottoripyöriä, varustettuna neljän japanilaisvalmistajan moottoreilla. Tämä vaati isompia toimitiloja, jotta hylättyjen japanilaispyörien osat voitiin varastoida. Useista yrityksistä huolimatta yksikään japanilaisvalmistaja ei suostunut myymään Bimotalle pelkkiä moottoreita. Tästä alkoivat Bimotan taloudelliset vaikeudet ja sen taantuminen alkoi. Pyörien myynnillä ei koskaan kyetty kompensoimaan massiivisia investointeja, jotka aiheutuivat kokonaisten pyörien ostamisesta sekä valtavasta ylijäämävarastosta.

Lisäksi uusien katulaillisten moottoripyörämallien laillistamisessa oli paljon byrokratiaa.

Jälkikäteen vaikuttaa siltä, että Tamburinin varovainen kehitysmalli olisi ollut parempi. Askel askeleelta merkin ylivoimaista imagoa olisi rakennettu menestyksestä kilparadoilla sekä uusien luomusten täydellisyydellä ja kauneudella. Giuseppe Morri oli yrityksen kirjanpitäjä ja ryhtyi pääjohtajaksi eikä oikein osannut hommaa. hän halusi Bimotan kasvavan nopeasti kiinnittämättä huomiota kasvavaan velkataakkaan.

Aiheesta aiemmin:

Bimota myytiin

Bimotan Milano oli villejä tuotteita: napaohjattu cafe racer, ahdettuja katupyöriä, superbike rakennussarjana