Varsinainen hirven ajometsästys on aikaisempina vuosina alkanut syyskuun viimeisenä lauantaina. Tänä syksynä asiaan tuli kuitenkin muutos, kun perinteinen hirvijahti alkoikin vasta lauantaina 14.10. 

Sitä ennen eli 1. syyskuuta lähtien hirveä on saanut metsästää muualla kuin Lapissa vain pellolta vahtimatta. Se tarkoittaa sitä, että hirveä ei ole saanut ajaa ja koirien käyttö on ollut kiellettyä ennen viime lauantaita.

Pelloilta tehtävän vahtimismetsästyksen tavoitteena on vähentää hirvien aiheuttamia satovahinkoja.

Toinen puoli asiaa varsinaisen ajometsästyskauden myöhästämisessä on se, että sillä haluttiin rauhoittaa hirven kiima-aikaa. Aiemmin kauden alku on osunut hirven kiimahuippuun, mikä puolestaan on myöhästyttänyt hirvien parittelua ja vasat ovat syntyneet keväällä myöhemmin.

Lapissa hirvenmetsästyskausi alkoi 1.9.–15.9. Senjälkeen metsästyskausi oli siellä tauolla ja jatkui niinikään viime lauantaina. Kausi kestää muualla Suomessa joulukuun loppuun, Enontekiössä, Inarissa ja Utsjoella se loppuu marraskuun 30. päivä.

Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärissä. Eniten hirvet ovat liikkeellä rykimän, eli hirvien kiiman aikana loka-marraskuussa. Riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Hirvi- ja peurakolareita sattuu kaikkina vuodenaikoina - eniten, kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti. Ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagoida äkillisiin tilanteisiin ja lieventää myös vammoja mahdollisen törmäyksen sattuessa, muistuttaa Liikenneturva.

Hirvenmetsästysalueen osuessa julkisen tien läheisyyteen, sen alueen alku osoitetaan jutun aloituskuvassa näkyvällä liikennemerkillä. Hirvien käyttäytyminen alueella ja sen ympäristössä on arvoitus, joten varovaisuus ja vauhdin pudottaminen eivät ole haitaksi. 

Vuonna 2016 sattu 1 881 hirvikolaria. Onnettomuuksia sattuu koko maassa, mutta eniten vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä ja vähiten pohjoisimmassa Lapissa. Peuraonnettomuuksia tapahtuu eniten vuoden viimeisinä kuukausina, erityisesti marraskuussa.