Tiger 1200 XC ja XR ovat valmistajan oman ilmoituksen mukaan edistyksellisimmät Tiikeri-mallit koskaan. Molempien mallien pitäisi olla 10 kilogrammaa kevyemmät kuin aiemmat versiot. Painonsäästö on saatu aikaan moottorin, alustan ja pakoputkiston komponenttien avulla.

Parannuskohteita on valmistajan ilmoituksen mukaan peräti 100 kappaletta edellisiin versioihin verrattuna. Seurauksena pitäisi olla helpompi käsiteltävyys sekä kyky selvityä entistä hienommin myös offroad-olosuhteissa. Samalla pyörien pitäisi sopeutua entistä paremmin kaikille teille ja vakavamieliseen koko päivän kestävään ajamiseen.

Triumph 1200 XRt

Moottorin päivityksen pitäisi tuoda lisää välitöntä tehoa ja sen tuntua, samoin kuljettajan ergonomiaan ja mukavuuteen on panostettu melkoisesti.

Ulkonäköön on haettu vaikutteita 80-luvun Tigerista. Pyörän kehittämiseen tällaiseksi on käytetty neljä vuotta. Moottorin huoltoväli on 16 000 kilometriä. Tehoa 1215-kuutiosenttimetrisessä kolmisylinterisessä nelitahtimoottorissa on 141 hevosvoimaa. Pyörässä on kardaaniveto, joten se on matka-ajossa huoleton. 

Triumph 1200 XRt

Uusi istuinmateriaali, muutettu ohjaustangon sijoitus ja päivitetty runkogeometria antavat mahdollisuuden käskyttävämpään ajoasentoon ja tarjoavat hyvää ajomukavuutta. 

Tiger 1200:ssa on myös modernia elektroniikkaa mm. kuusiakselisen inertianmittausyksikön muodossa. Lisäksi siinä on Continentalin kehittämä integroitu jarrujärjestelmä, optimoitu kaarre-ABS ja luistonesto, hillholder, ride-by-wire sekä jopa kuusi eri ajomoodia. Niillä saadaan moottoripyörä sovitettua parhaalla mahdollisella tavalla maaperään ja sen vaatimuksiin yhdellä napinpainalluksella.

Sähköisesti säätyvä tuulilasi, lämpökahvat ja virran ulosotot varmistavat modernin olemuksen.

Triumph 1200 XRt kardaanipuoli.

Komponenteissa ei ole pahemmin säästelty, vaan esimerkiksi jarruina on Brembot, ja WP:n säädettäviä vaimentimia hallinnoi Triumphin oma semiaktiivinen jousituksen säätöteknologia. Istuin voidaan säätää kahteen eri korkeuteen, 835 tai 855 millimetriin. Saatavilla on myös 20 mm matalampi istuin.

Pyörään on myös tarjolla kattava lisävarustevalikoima kuten esimerkiksi alumiinilaukut.

Triumph 1200 XRt

Triumph 1200 XRt

XR-sarjassa malleja on kolme: perusmalli tottelee nimeä XR, keskimmäinen XRx ja se "paras" tottelee kirjainyhdistelmää XRT. XR-sarja on suunniteltu sekä tiellä että sen ulkopuolella ajoon.

XC-sarja puolestaan on erityisesti kehitetty haastavimpia seikkailija varten kiitos sen erityisten offroad-ominiasuuksien. Mallit perusmallista spesifimpään tottelevat kirjainyhdistelmiä XCx ja XCA.

Triumph 1200 XRt

Triumph 1200 XRt

Uutta:

  • - mukautuvat kaarrevalot
  • - säädettävä 5 tuuman täysväri-TFT-mittaristo
  • - täys-LED-valot
  • - taustavalaistu ergonominen katkaisinasetelma
  • - kytkinavustin ja vaihtaminen ylös ja alas ilman kytkintä
  • - avaimeton sytytys
  • - uusi päivitetty vakionopeudensäädin
  • - Tiikerimpi tyyli 
  • - uudet katteet
  • - uudet valu- ja pinnavanteet
  • - uusi grafiikka
  • - uudet värit
  • - XC-mallissa Off-Road Pro -ajomoodi

Triumph 1200 XRt

Triumph 1200 XRt

 

Teknisiä ominaisuuksia

  • - nestejäähdytteinen kolmisylinterinen 1215-kuutioinen nelitahtimoottori, kardaaniveto, 141 hv / 104 kW / 9350 rpm
  • - vääntö 122 Nm / 7600 rpm
  • - Triumphin semiaktiivinen jousitus säädettävin WP:n elementein
  • - Brembon 4-mäntäiset monoblokit radiaalikaliiperit sekä integroitu jarrujärjestelmä
  • - jopa kuusi ajomoodia
  • - hill holder
  • - sähköisesti säätyvä tuulilasi
  • - kuusiakselinen inertianmittausyksikkö
  • - optimoitu kaarre-ABS
  • - ride by wire
  • - Arrow:n titaaninen ja hiilikuituinen äänenvaimennin
  • - virran ulosotot: 2 x 12 V ja 1 x USB
  • - Kahvanlämmittimet ja sähköllä lämpiävät molemmat istuimet

Triumph 1200 XRt

Triumph 1200 XRt