Käytävän keskustelun pohjana oli Suomen Motoristit ry:n eli SMOTOn vastikään julkistama lausunto älyliikenteestä motoristin silmin sekä FEMA:n pääsihteerin Dolf Willingerin etäyhteyden avulla pitämä aloituspuheenvuoro, missä hän selvitti älyliikenteeseen liittyviä aspekteja sekä millaisessa kehitysvaiheessa mennään.

– Asia on meille motoristeille tärkeä, sillä älyliikenteen kehitys etenee autoilun ehdoilla. Se on ymmärrettävää, sillä paineet siellä ovat suurimma, mutta SMOTOlle on keskeistä, että moottoripyöräilijät ja muut motorisoidut kaksipyöräiset otetaan erityishuomioon haavoittuvana ryhmänä älyliikenteen järjestelmiä suunniteltaessa ja kehitettäessä, Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Marja Kuosmanen muistuttaa.

Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Marja Kuosmanen piti avauspuheenvuoron.

Suomen Motoristit ry:n puheenjohtaja Marja Kuosmanen piti avauspuheenvuoron.

VII Motoparlamentin asiantuntijaraadin jäseninä oli alan huippuasiantuntemusta edustavia virkamiehiä, poliitikkoja ja tutkijoita. Tilaisuuden vetäjänä toimi Liikenneviraston tieto-osaston johtaja Jan Juslén.

Tilaisuuden osallistujat kävivät tiivistä ja näkemyksellistä keskustelua aiheesta ja VII Motoparlamentin tulokset tiivisti Jan Juslén seuraavasti: 

  • - Älyliikenteen kehitys menee autoilu edellä
  • - Parlamentin osallistujien toivomus on, että kaksipyöräiset moottoroidut ajoneuvot otetaan tasapuolisesti huomioon järjestelmiä kehitettäessä
  • - On syytä muistaa, että sekaliikenne, jossa on mukana sekä älykkäitä että "tyhmiä" ajoneuvoja, jatkuu ikuisuuteen
  • - Verkottuneiden ajoneuvojen osalta olennaista on se, miten tieto saadaan kerättyä ja jaettua
  • - Digitaalinen näkyvyys moottoripyörien osalta on järjestettävä siten, että autoilijat havaitsevat ympärillä olevat moottoripyörät
  • - Kuljettajia avustavia järjestelmiä tulee uusiin pyöriin melko hyvää vauhtia, tämä pitää saada hyödynnettyä ajoneuvokannan uusiutumisena
  • - Tulevaisuuteen on suhtauduttava ennakkoluulottomasti ja yhdessä tehden välttäen liian tiukkoja linjauksia
  • - Motoristit pitävät vapaaehtoisuudesta, pakolla uusia järjestelmiä ei siis pidä ottaa käyttöön
  • - Valtakunnallinen kaksipyörästrategia pitäisi laatia mitä pikimmin ja SMOTOn asiantuntijuutta kannattaa hyödyntää siinä
  • - Kypärät suojaavat onnettomuustilanteessa ja niihin kehitetty äly puolestaan aikanaan estävät onnettomuustilanteiden syntymistä

Liikenneviraston tieto-osaston johtaja Jan Juslén jakoi Motoparlamentin puheenvuorot.

Liikenneviraston tieto-osaston johtaja Jan Juslén jakoi Motoparlamentin puheenvuorot.

 

– Älyliikenteen ratkaisuilla on myönteisiä vaikutuksia liikenteen turvallisuuteen, sujuvuuteen, liikennejärjestelmän kehittämiseen, tiedon ja tietopalvelujen tuottamiseen tienkäyttäjille. Tämän Motoparlamentin keskustelujen tulos osoittaa, että on hyvä edetä ratkaisujen kehittämisessä mahdollisimman avoimessa yhteistyössä ja muistaa pitää myös motoristien ja kaikkien moottoroitujen kaksipyöräisten asema mielessä, Marja Kuosmanen toteaa.

Linkki tilaisuuden info-sivulle, josta löytyy lisää materiaalia sekä tilaisuuden videointi tässä. Linkki suoraan videotallenteeseen tässä.

Keskustelu oli kautta linjan korkeatasoista ja asiantuntevaa.

Keskustelu oli kautta linjan korkeatasoista ja asiantuntevaa.

VII Motoparlamentin asiantuntijaosallistujat:

  • Projektipäällikkö Ilkka Kotilainen, Liikennevirasto
  • Tieliikennejohtaja Marko Sillanpää, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
  • Yli-insinööri Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö
  • Asiantuntija Hannu Kyyhkynen, Kaupan liitto
  • Kansanedustaja Markku Eestilä, Liikennejaosto
  • Kansanedustaja Jukka Kopra, Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen
  • Kansanedustaja Jani Mäkelä, Mp Arkadian puheenjohtaja
  • Kansanedustaja Ari Jalonen, Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja
  • Projektipäällikkö Harri Santamala, Metropolia-ammattikorkeakoulu
  • Johtaja Jussi Kaurola, Ilmatieteenlaitos
  • Älyliikenne-asiantuntija Kari Hanski, Ramboll Finland Oy