Uuteen MotoGP-kauteen valmistuva Mika Kallio on viettänyt viime ajat kuntoillen ja keräten voimiaan Suomen Lapissa. Levillä vietetty aika on pitänyt sisällään muun muassa murtomaahiihtoa, laskettelua, moottorikelkkailua sekä jääkartingia.

Mika Kallio kävi jääkarting-kilpailussa tiukkaa taistoa myös avovaimonsa Inka Isotalon kanssa. Kuva: Nita Korhonen.

– Pari kuukautta on ajamisesta nyt taukoa ja tammikuun lopussa lähdetään Malesiaan, josta alkaa perinteisesti ensimmäiset testit, Kallio toteaa.

Mies osallistuu Malesiassa Sepangin radalla ensin KTM:n omiin testeihin ennen MotoGP-sarjan virallisia testejä.

– Yritän ensin saada meidän omissa testeissä vähän hahmotettua, miltä uusi pyörä vaikuttaa viime vuotiseen verrattuna. Meillä on aika monta vaihtoehtoa, millä lähdetään ensimmäisiin virallisiin testeihin, joten siinä mielessä ne kaksi päivää on tärkeitä.

Itävaltalaistallin kauden 2018 MotoGP-pyörä tulee olemaan käytännössä täysin uusi.

– Runko on muuttunut aika paljon, jousituselementit ovat muuttuneet ja moottori on täysin uusi, Kallio listaa.

Tällä kertaa motocrossin maailmanmestarin Pekka Vehkosen ja ratamoottoripyöräilyn MM-mitalistin Mika Kallion kamppailu jääkartingissa päättyi Kallion eduksi. Kuva: Nita Korhonen

Kallio osallistuu näillä näkymin viiteen MotoGP-osakilpailuun kauden 2018 aikana. Suomalainen asettuu viivalle Espanjan Jerezin ja Barcelonan, Saksan Sachsenringin, Itävallan Red Bull Ringin ja Espanjan Aragonin osakilpailuissa.

– Vaihtoehtona on vielä kuudes kilpailu, mikä on maksimimäärä villillä kortilla. Mahdollisesti se olisi kauden päättävä Valencian osakilpailu, mutta sen aika näyttää. Riippuu vähän siitä, mitä saadaan kauden aikana aikaiseksi ja nähdäänkö sitä tarpeelliseksi, että sinne vielä osallistutaan.

Mikan ja Inkan reilun vuoden ikäinen Mirella-tytär on jo tottunut moottoreiden pärinään eri maiden varikoilla. Kuva: Nita Korhonen

Vaikkei Kallio lopulta saanut paikkaa KTM:n tehdaskuljettajana, tallin ollessa kiinni kahden nykyisen kuljettajansa Pol Espargaron ja Bradley Smithin sopimuksissa, tulee miehen vuodesta varsin kiireinen.

– Kilpailujen lisäksi on paljon testejä. Testikalenteri on yhtä tiukka kuin viime vuonna, eli kyllä saadaan taas ajaa ja reissata.

MotoGP-kausi starttaa Qatarista 18. maaliskuuta.

Mikan mielenkiintoisen videohaastattelun löydät Moottoriurheilu.tv:n sivuilta täältä.