Custom-moottoripyörät ja -mopot ovat tänäkin vuonna erittäin taidokkaasti rakennettuja. Ne kilpailevat luokkansa voittajan tittelistä Custom, Street, Classic ja Open-luokissa. Myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkitaan. Suurimmalle osalle rakentajista on jo ilmoitettu pääseekö moottoripyörä tai mopo näyttelyyn, mutta tilanne elää vielä jonkin verran. Mopoja ilmoitettiin tänäkin vuonna paljon Petrol Circukseen.

– Kiinnostus mopojen rakentamiseen ja fiksailuun on lisääntynyt kiitettävästi erityisesti nuorten keskuudessa. Voisi sanoa, että kehitys on ollut myönteistä jo muutaman vuoden ajan. Toivon, että tämä harrastus tuo Suomeen myös lisää motoristeja, sanoo promoottori ja näyttelyn kasannut Jarno ”Japi” Åström. – Harrastus kaipaa uusia nuoria rakentajia, jotta tämäkin upea harrastus jatkuu.

MP-messujen Petrol Circuksessa pääsee tutustumaan moottoripyörärakenteluun ja moottoripyörärakentajiin. Paikalla on myös harrastajien järjestö Modified Motorcycle Association of Finland, johon kuuluu yli 1000 moottoripyörärakentajaa.

– Suomessa rakennetaan nyt entistä enemmän omavalmistemoottoripyöriä eli pyöriä, jotka rakennetaan alusta alkaen itse. Niitä voidaan tehdä vuodessa yhteensä 150. Useinhan moottoripyörärakentamisessa pohjana on valmis runko, mutta nyt päästään aloittamaan tyhjästä. Olemme MMAF:ssa ajaneet asiaa tarmokkaasti usean vuoden ajan ja noin vuosi sitten omavalmistedirektiivin muutoksen myötä omavalmistemoottoripyörän rakentaminen mahdollistui, kertoo yhdistyksen tuore puheenjohtaja Jani Immonen. – Rakentelukulttuurin kannalta tämä on tosi tärkeä asia. Omavalmistemoottoripyörät on todellakin meidän juttu - tyyli ennen tarkoitusta! Ollaan tosi tyytyväisiä tehtyihin ponnistuksiin.

Sähkömoottoripyörä omavalmisteena?

Petrol Circuksessa on pääasiassa suomalaisten rakentamia moottoripyöriä ja mopoja, mutta kyllä sieltä löytyy myös kansainvälisiä vieraita. Yksi näyttelyn erikoisuus tänä vuonna on Street-luokassa kisaava ensimmäinen Suomessa kilvissä oleva sähköinen moottoripyörä, joka on omavalmistemoottoripyörä. Upeiden moottoripyörien ihailun lisäksi alueella voi seurata työnäytöksiä, joissa tehdään moottoripyörän osia ja hitsataan runkoja. Esillä on myös 3D-mallinnusta.

Petrol Circus Custom Bike Show’n kaikissa neljässä luokassa kolme parasta pyörää palkitaan rahapalkinnolla (500 e, 300 e, 200 e). Lisäksi palkitaan tuomariston valinta (500 e) ja näyttelyn paras pyörä (1000 e). Vuoden Nuori Rakentaja saa kunniakirjan.

MP-messuille osallistuvat kaikki Suomessa edustetut moottoripyörämerkit. Messualueella on entistä pidempi koeajorata, jossa voi koeajaa uusia moottoripyöriä. Tänä vuonna MP-messujen yhteydessä järjestetään ensimmäistä kertaa 13-18-vuotiaille suunnattu MP-miitti perjantaina 2.2. klo 21-24. Miitillä on oma ohjelmansa ja 10 euroa maksavalla miitti-rannekkeella pääsee MP-messuille sunnuntaina 4.2.

MP-messut on avoinna perjantaina 2.2. klo 10-20, lauantaina 3.2. klo 9-20 ja sunnuntaina 4.2. klo 10-17. Lippuja messuille voi ostaa etukäteen edullisemmin verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com Ennakkoon ostetut liput maksavat 16 e/13 e. Tapahtuman aikana liput maksavat 20 e/16 e.

MP-messut järjestää Messukeskus yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston kanssa nyt 13. kertaa. Vuonna 2017 messuilla vieraili 59 000 moottoripyöräilystä kiinnostunutta, koeajoja tehtiin yli 1 200. Messuille osallistui 199 näytteilleasettajaa.

Motouutiset on mukana messuilla osastolla 6F78.