Kaudella 2017 Brittien Supersport-sarjan kärkikastiin ja fanien suosikiksi itsensä nostanut Eemeli Lahti lähtee tulevana vuonna mittaamaan Supersport-luokan MM-sarjan vauhtia sarjan Euroopan osakilpailujen yhteydessä ajattavassa FIM Europe Supersport Cupissa. Tiiminä jatkaa viime vuosilta tuttu, mutta päätukijan vaihtumisen myötä uuden nimen saanut Sterkman Motorsport by HRP. Myös kalusto on aiemmilta vuosilta tuttu Suzuki GSX-R 600.

Kuljettaja itse odottaa kauden tuomia uusia haasteita innolla.

– Tuntuu todella hienolta ottaa jälleen askel eteenpäin uralla ja lähtökohdat kauteen ovat paremmat kuin viime vuonna. Tiedämme pyörästä enemmän, tiimi pysyy samana, radat ovat pääosin tuttuja sekä sellaisia, joilla haluan ajaa ja myös moni vastaan asettuvista kuljettajista on tuttu aiemmilta vuosilta. Kaikki nämä tekijät tuovat itsevarmuutta ja luottoa omaan tekemiseen, Lahti hehkuttaa.

Kahdeksan osakilpailua käsittävässä FIM Europe Supersport Cupissa kilpailijat ajavat samoista sijoituksista Supersport-luokan MM-sarjan kuljettajien kanssa. Vaikka brittisarjan taso on kansallisista sarjoista omaa luokkaansa, nostaa uuteen sarjaan siirtyminen rimaa vielä pykälän verran.

– Tiedän, että vauhtini riittää Euroopan Cup -mestaruuden voittamiseen ja odotan sijoittuvani joka kilpailussa kärkikymmenikköön. Lisäksi sarjaan sisältyy muutama todella mieluisa rata, joilta odotan top-5-sijoituksia. Taso on kuitenkin kova ja menestys vaatii paljon sekä tiimiltä että itseltäni, Lahti pohtii.

– Vaikka osallistumme FIM Europe Supersport Cupiin, on tavoitteenamme saavuttaa hyviä suorituksia nimenomaan MM-sarjan kuljettajia vastaan. Siinä onnistuessamme tulee Cup-menestys tavallaan kaupan päälle, toteaa Sterkman Motorsport by HRP:n tiimipäällikkö Joni Hannula.

Eemeli Lahti ja Sterkman Motorsport by HRP avaavat kilpailukautensa pääsiäisenä ajettavassa British Supersport -sarjan ensimmäisessä osakilpailussa Donington Parkissa. Kahdeksan kilpailua käsittävän FIM Europe Supersport Cupin ensimmäinen kilpailu puolestaan kaasutellaan Espanjan Motorland Aragónissa 13.-15. huhtikuuta.

Sterkman Motorsport by HRP on vuonna 2003 perustettu suomalainen ratamoottoripyöräilytalli, joka on niittänyt menestystä sekä kansallisissa että kansainvälisissä kilpailuissa. Tiimin kuljettajana jo kolmatta kautta toimiva lahtelainen Eemeli Lahti on yksi lupaavimmista suomalaisista road racing -kuljettajista. FIM Europe Supersport Cup on Supersport-luokan MM-sarjan lähtöjen yhteydessä ajettava sarja, jota ajetaan MM-sarjan Euroopan osakilpailujen yhteydessä. Sarjaan osallistuvat kuljettajat voivat kerätä Cup-pisteiden lisäksi MM-pisteitä, mikä tekee siitä mielenkiintoisen erityisesti nuorille, nouseville kuljettajille.