– Meillä on uusi nahkamallisto, josta juuri saatiin uudet mallit. Nämä olivat nähtävillä MP24-messuilla ja nyt täällä ja vaikka ihmiset eivät ole päässeet edes sovittamaan kokoja, niin jo nyt se on saanut aivan super hyvän vastaanoton. Tämä saadaan myyntiin tämän kesän aikana, toivottavasti jo heti kesän alussa, kertoi uutuudesta silminnähden innoissaan ollut Monna Tamio.

Miksi se on saanut jo ennakkoon niin hyvän vastaanoton?

– Tämä on ihanan pehmeää, aniliinivärjättyä naudan nahkaa, malliltaan simppeli, ei liikoja yksityiskohtia. Ja erityisesti kokotaulukko. Isot, suomalaisella mitoituksella tehty, suomalaiselle vartalolle sopivat mallit. Tieto siitä, että kokoja on 6XL:n asti, on saatu paljon kiitosta. Meiltä löytyy oikeasti naisillekin isoja kokoja, mitkä ei kiristä lantiosta tai rinnan ympäriltä.

Mallistosta löytyy kokoja 6XL:n asti.

Mallistosta löytyy kokoja 6XL:n asti.

– Kun CE-hyväksynnät tulivat, niin Euroopassa kokotaulukot pienenivät. Suurin osa ajoasuista tehdään eurooppalaisten mitoille, vain kokoja S:stä, 2-3xl:n. Ne ovat aika pieniä, kun me suomalaiset ollaan kuitenkin vähän eri kokoisia, verrattuna italialaisiin tai ranskalaisiin. Se huomattiin kesällä, kun meilläkin oli myynnissä italialaisia ja englantilaisiakin malleja niin kysyttiin: "Eikö ole teidän omaa, Hanx:in mallia. Koot ovat niin paljon ihanammat, kun ne ei ahdista hartioista". Siihen me ollaan nyt satsattu.

Monna Tamio on innoissaan uudesta mallistosta.

Monna Tamio on innoissaan uudesta mallistosta.

– Tekstiilipuolelle me on tuotu D-mitoitusta. Katsottiin kaikkia vuosien varrella mitoilla tehtyjä pukuja. Paljonko on lyhennetty hihaa, lahjetta tai helmaa, lisätty tai pienennetty rinnan tai vyötärön ympärystä. Nyt ei enää välttämättä tarvitse tilata ajoasua mittatilaustyönä ja maksaa enemmän, vaan hyllykoosta löytyy heti sopivan ajopuku. Se on meillekin tehokkaampaa. Saadaan tehdä sarjatyönä, kun ajoasut ovat suoraan sopivia. Messujen jälkeen lisätään verkkokauppaan näitä D-mitoituksella olevia tuotteita.

Euroopassa myytävien moottoripyörävarusteiden CE-luokitus pakko on ollut voimassa nyt vuoden. Kuinka paljon motoristit ovat tähän kiinnittäneet huomiota?

– Olen keskustellut asiakkaiden kanssa CE-luokituksesta ja vain kaksi tiesi, mistä on kysymys. CE-luokitus on ollut pitkä prosessi. Me ollaan testautettu meidän ajoasuja jo pari vuotta. Viime kevät oli todella ruuhkainen näissä "CE-jutuissa".

Pieni korjaus, nahkakolmion lisääminen hihansuuhun nosti CE-luokituksen AA:ksi.

Pieni korjaus, nahkakolmion lisääminen hihansuuhun nosti CE-luokituksen AA:ksi.

– Moottoripyöräilyasusteissa tähtäämme aina AA-luokkaa. Pieniä muutoksia lukuunottamatta, meidän kaikki ajoasut olivat heti AA-tasoisia. Esimerkiksi kun tämän ajotakin hihaan lisättiin nahkakolmio, niin tällä muutoksella se nousi CE-merkinnässä AA-luokkaan. Toki myöhemmin on tulossa kevyempää, verkkotakkia tai vastaavaa, ne ovat yhdellä A:lla.

Kotimaisuus?

– Nämä kaikki ovat avainlipputuotteita. Ne on tehty Oravikoskella tai Savossa, missä pari alihankkijaa ompelevat meille. Sanomme, että ne ovat "Savolaisia tuotteita". Tekstiilit tehdään kotimaassa, nahkat tulevat alkihankkijoilta ulkomailta. Avainlippumerkkillä varustetut tuottee ovat Oravikoskelta.

– Ihan kaikki ei ole omaa tuotantoa, mekin teetetään jonkun verran ulkomailla, mutta vielä aika paljon tehdään itse. Uskallan sanoa, että olemme ainoa suomalainen firma, joka tekee Suomessa CE-hyväksyttyjä moottoripyörävarusteita, kehui Hanxin markkinointipäällikkö Monna Tamio.

Hanxin osasto Keski-Suomen MP-näyttelyssä.

Hanxin osasto Keski-Suomen MP-näyttelyssä.

Aiheesta aikaisemmin:

LAUANTAI 7.5.2022 10:32

HANXin uutuus: Alessia/Anton Eco kevlarvahvikehousut lämpimille ajokeleille

SUNNUNTAI 15.5.2016 08:22

Hanx toteuttaa asiakkaidensa parannusehdotuksia

TIISTAI 12.5.2020 12:50

Mitä ajosasujen uudet testistandardit käytännössä tarkoittavat? Tuovatko ne lisää turvaa motoristille?