Sokeva tiedottaa tuovansa toukokuussa myyntiin uuden Raptor Wrap -korjausteipin, jolla voi korjata melkein mitä vain: puuta, muovia ja metallia.

Katkenneet mailat, tikapuut ja haravan varret voi palauttaa helposti takaisin toimintakuntoon. Vahvasta lasikuitukankaasta tehty korjausteippi kastetaan veteen ja kääritään napakasti korjattavan kohdan ympärille. Teippi kovettuu minuuteissa teräksenkovaksi, minkä jälkeen käyttöä voi jatkaa kuten ennen. Sitä voi käyttää jopa vuotavien putkien ja autonosien korjaamiseen. Talkoot ja työmaat eivät suotta pysähdy välineiden hajoamiseen, eikä kalaretkeä tarvitse keskeyttää ongen katkeamisen vuoksi, sillä korjauksen voi tehdä saman tien Raptor Wrapilla.

– Raptor Wrapilla rikkoontuneet harrastusvälineet ja työkalut voi korjata heti takaisin käyttöön, eivätkä ne jää varaston perukoille korjausta odottamaan. Tämä säästää sekä aikaa että rahaa. Erityisen hyödyllistä se on työmailla, joilla työn pysähtymisestä tulee aina harmittavia, ylimääräisiä kuluja. Raptor Wrap on näppärä apuväline myös mökkeilijöille, retkeilijöille ja kalastajille, joilla voi tulla reissussa yllättäviä korjaustarpeita, kertoo Sokevan toimitusjohtaja Markku Kärppä.

Kuulostaa kätevältä matkakorjausvälineeltä myös motoristin matkaan, kuten vanha armoitettu jesse- alias ilmastointiteippikin on ollut.

Kertakorjaus

Raptor Wrap -korjausteipin materiaali on korkealaatuista lasikuitukangasta, joka sisältää vedessä aktivoituvaa liimaa. Ennen korjausta käyttökohde puhdistetaan liasta ja jäämistä asetonilla tai alkoholia sisältävillä pyyhkeillä. Jos pinta on erittäin tasainen, sitä voi karhentaa ensin hiekkapaperilla, sillä se parantaa teipin kiinnittymistä. Teippirulla kastetaan huoneenlämpöiseen veteen 5–10 sekunniksi ja liiat vedet ravistellaan pois. Sitten teippi kääritään tiukasti korjattavan kohteen ympärille. Murtumakohdan päälle tulisi saada 3–5 kerrosta Raptor Wrapia. Lopuksi teippausta kannattaa puristella, että liima levittyy tasaisesti koko materiaaliin. Pakkauksen mukana tulevat suojakäsineet, jotka estävät teipin tarttumisen käsiin.

– Työskentelyaikaa on noin 2–5 minuuttia foliopussin avaamisesta ennen kuin kovettuminen alkaa. Pelkkä ilmankosteus riittää aloittamaan teipin kovettumisen, joten avattua rullaa voi käyttää vain yhteen korjauskertaan. Jos teipistä on leikattu lyhyempi pala, leikkausvälineet kannattaa pestä heti, ettei liima pääse kovettumaan niihin, Kärppä valottaa.

Raptor Wrap ja pysyvästi korjattu vasaran varsi. Tämän pitäisi myös toimia.

Raptor Wrap ja pysyvästi korjattu vasaran varsi. Tämän pitäisi myös toimia.

Korjaus kestää vettä ja sään vaihteluita

Teippaus kovettuu teräksenkovaksi varttitunnissa, mutta kovettuminen jatkuu vielä vuorokauden ajan. Raptor Wrapin vetolujuus on yli 3000 megapascalia, eli suurempi kuin teräksen, jonka vetolujuus on 2000. Korjatulla vasaralla voi siksi turvallisin mielin jatkaa remonttihommia. Pitkäikäinen lopputulos kestää vettä ja erilaisia sääoloja, pakkasta jopa –45 asteeseen ja kuumuutta 150 asteeseen saakka. Siksi korjausteipin voi ottaa avuksi jopa autonosien ja vuotavien putkien korjaukseen. Sitä voi turvallisesti käyttää myös juomavesiputkien vuotojen tukkimiseen. Tuotetta käyttävät LVI-alan ammattilaisetkin.

– Korjatun kohdan voi kuivumisen jälkeen hioa hiekkapaperilla sileäksi ja halutessaan maalata. Tämä mahdollistaa vaikka katkenneen tuolinjalan korjaamisen siististi niin, ettei kodin ilmeeseen tule pahempia ryppyjä. Kun teippi on kovettunut, korjaus on pysyvä. Sitä ei ole tehty poistettavaksi, Kärppä summaa.

Katso video teipin toiminnasta alla.