Koekäytimme Nuvizia viime kesänä parin kuukauden ajan. Ohessa kokemuksiamme navigaattorilla, headsetillä ja Bluetooth-yhteydellä varustetun laitteen käytöstä.

Fyysisesti Nuvizissa on kolme osaa: itse heijastusnäytöllä varustettu laite, joka kiinnitetään kypärän oikealle puolelle leukaosan ulkopuolelle tarralla. Sen lisäksi sen mukana tulevat kypärään asennettavat kuulokkeet ja mikrofoni ja Bluetoothin kautta toimiva ohjain. Viime mainittu asennetaan moottoripyörän ohjaustankoon tai vaikkapa tankin päälle, mikä kussakin moottoripyörässä parhaiten toimii. Hyvät, toimivat kiinnikkeet kumpaankin vaihtoehtoon tulevat paketissa mukana.

Lisäksi systeemiin kuuluu tänä päivänä jo "pakollinen" älypuhelinohjelmisto, joka on saatavilla sekä Apple iOS:ään että Androidille kummankin ohjelmistokehittäjän sovelluspalvelusta.

Nuviz kiinnitetään kypärän etupuolelle, näyttökuva heijastetaan läpinäkyvän muovikappaleen kypärään päin viistosti sijoitettuun pystypintaan.

Nuviz kiinnitetään kypärän etupuolelle, näyttökuva heijastetaan läpinäkyvän muovikappaleen kypärään päin viistosti sijoitettuun pystypintaan.

Ensivaikutelmat

Paketin purkamisen jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että Nuviz on isokokoinen ja tuo tullessaan melkoisen lisäpainon ja tuulikuorman kypärään.

Toinen tunne oli pettymys siitä, että heijastuskuva ei tulekaan kypärän visiirille, vaan erilliselle pienelle näyttöyksikölle, joka näyttää kuvansa visiirin oikeassa alareunassa ikäänkuin ulkoisen näkymän päällä.

Nuviz on tarkoitettu asennettavaksi pikaliittimen avulla, jonka runko-osa kiinnitetään tarralla kypärään. Kuten aina, tarran kiinnittämisessä kannattaa olla huolellinen ja puhdistaa pohja kunnolla.

Nuviz takaapäin ilman kypärää.

Nuvizin sivuilta löytyy hyvät, perusteelliset ja käytännölliset ohjeet asennuksesta, kiinnityksestä ja käytöstä, joten ne kannattaa lukea. Video-ohjeet puolestaan löytyvät Nuvizin älypuhelinsovelluksesta.

Koska Nuvitzissa on langaton Bluetooth-yhteys, se tukee myös muitten valmistajien kypäräpuhelimia, joten jos sinulla on jo valmiiksi asennettuna headset kypärääsi ja olet tyytyväinen sen käyttöön, niin kannattaa kokeilla, toimiiko se suoraan Nuvizin kanssa.

Testasimme Nuvizia Cardon Scala Rider G3 -kypäräpuhelimien kanssa, ja ne toimivat moitteettomasti yhdessä. Emme siis lainkaan kokeilleet Nuvizin omaa settiä.

Nuvizin kuulokkeet ja mikrofoni kiinnitetään suoraan kaapelilla leukaosan heijastusnäytön pikaliittimeen, joten se on langallinen ratkaisu eikä tarvitse erikseen virtalähdettä.

Laitteessa on micro-SD-muistikorttipaikka samassa paikassa USB-2-liittimen kanssa kumitulpan suojassa. Korttia ei tule mukana, missä on tietenkin hyvätkin puolensa. Kortin vaatimukset löytyvät jutun loppupuolella olevasta teknisestä taulukosta.

Käyttö

Nuvizin älypuhelinohjelmisto kannattaa ottaa haltuun, sillä se on avain laitteen joustavaan käyttöön.

Nuvizin käyttämän karttajärjestelmän hyvä puoli on siinä, että tarvittavat kartat voi ladata suoraan Nuvizin muistiin, jolloin varsinkaan ulkomailla ajettaessa ei tarvitse pitää datayhteyksiä päällä. Laitteen muisti myös riittää useimpiin tarpeisiin. Tarvittaessa vanhoja karttoja voi tietysti myös poistaa ja ladata uusia tilalle.

Kartat ovat isokokoisia, jopa gigatavuja, joten hyvä nettiyhteys helpottaa lataamista. Navigointi on tavanomaista. Älypuhelimen avulla haetaan reitti, ja sitten lähdetään matkaan. Ohjelmisto myös löytää paikat helposti, joten reitin rakentaminen onnistuu kokemattomammaltakin.

HUD ja sen etuosassa on valoisuutta mittaava anturi ja kameran tietyissä rajoissa käännettävä objektiivi.

Kypärä päähän

Kun Nuviz on asennettu paikalleen kypärään ja ohjain ohjaustankoon, asennettu kartat paikalleen ja valittu reitti, niin älypuhelinohjelmisto ottaa vielä käyttöön omalla puhelimella olevat yhteystiedot mahdollisen kaverille soittohalun äkkiä iskiessä.

Nuvizin heijastunäyttöosa ei ole kiinteästi paikallaan laitteessa, vaan sitä liikuttamalla sivuttain ja kallistusta säätämällä löytää parhaiten itselleen ja omaan kypärään sopivan katselukulman. Jos siihen jotain kaipaisin, niin korkeussäätöä. Omassa kypärässä näyttö tuntui jäävän aavistuksen liian alas, joten silmän liike kuvaan tuntui pitkähköltä.

Tärkeintä kuitenkin oli se, että heijastusnäytön kuva ei häiritse millään tavalla ajamista, koska se ei ole tiellä. Lisäksi itse kuva on käsittämättömän kirkas ja terävä, myös silmälasien käyttäjälle.

Nuvizin etuosassa on ilmaisin, joka reagoi vallitsevan valon tasoon ja säätää näyttökuvaa sen mukaan. Kuva näkyy sopivan kirkkaana oli sitten täysi auringonpaiste tai yö. Kirkkaus on tietenkin myös säädettävissä matkapuhelinsovelluksen avulla.

Itse asiassa Nuvizin kuva hakkaa kirkkaudessa ja selkeydessä kaikki näkemäni ja kokeilemani navigaattorit erityisesti aurinkoisena päivänä, jolloin perinteisen navigaattorin kuva - uusimpienkaan - kun aurinko porottaa sopivasta kulmasta, hädin tuskin on nähtävissä.

Ja taustahan eli se maisema missä ajossa ollaan, näkyy heijastusnäytön kuvan läpi.

Itse en kertaakaan törmännyt olosuhteisiin missä kuva ei olisi ollut nähtävissä, mutta kun aurinko paistoi tietystä kulmasta, sen heijastus levisi näytön muoviseen heijastusosaan, mutta sekään ei estänyt sitä, etteikö kartan kuvasta olisi saanut täysin selvää.

Älkää antako tämän kuvan hämätä. Heijastusnäytön kuva on superterävä ja kirkas. En vain onnistunut tarkentamaan kameraa siihen oikein.

Näytön kuvat

Nuvizissa on viisi eri päänäyttökuvatyyppiä. Dashboard eli kojelauta näyttää esimerkiksi ajonopeutesi, nopeusrajoitukset sekä navigointiohjeet. Tästä näkymästä käsin voi myös sammuttaa kameran.

Map eli karttanäyttö esittää sijaintisi kartalla ja näyttää samalla nopeutesi, nopeusrajoituksen sekä navigointiohjeet, mikäli olet ajamassa ennakolta suunniteltua reittiä.

Rides eli Ajot-näyttö taas antaa valita, aloittaa ja päättää navigoinnin. Samalla näytöltä näkyvät tiedot valitusta ajosta sekä arvioidusta saapumisajastasi.

Calls eli puhelut-näytön avulla voit ottaa puheluja ajon aikana.

Music-toiminnolla taas pystyt kontrolloimaan puhelimesi muistissa olevaa musiikkia ja kuuntelemaan sitä.

Appin eli sovelluksen avulla voit vaikuttaa moniin navigointiominaisuuksiin aivan kuten muissakin navigaattoreissa.

Nuvizin näyttökuva on siinä mielessä esimerkillinen, että vaikka tiheäpikselinen näyttöelementti sallisi käytännössä rajattoman värimäärän esittämisen, värien käyttö on maltillista, jopa niukkaa, suurelta osin miltei mustavalkoista. Tämän ansiosta heijastusnäytöltä saatava kuvallinen informaatio on selkeää, eikä vie liikaa huomiota pääasialta eli ajamiselta. Sitä eivät myöskään sotke ympäristön värit. Tähän tulevat tietenkin päälle navigoinnin puhutut ohjeet - kaikkea ei tarvitse katsoa näytöltä.

Kaksi kuvaa sovelluksesta: vasemmalla puolen reitinvalinta, oikealla valittu reitti.

Ohjain

Nuvizin ohjain on yksinkertainen ja helppo käyttää. Itse asiassa mielestäni laitteen varustaminen ohjaustankoon kiinnitettävällä erillisellä ohjaimella on erittäin älykäs ja toimiva ratkaisu. Tietenkin se tuo pakettiin yhden laitteen varusteineen ja teknisine vaatimuksineen lisää, mutta loppukäyttäjän kannalta se tekee laitteen käytöstä helpompaa, intuitiivisempaa ja ennen kaikkea turvallisempaa ajon aikana.

Ohjaimessa on viisi selkeästi erottuvaa painiketta. Vasemmalla ylhäällä on ylempi toimintoavain ja alhaalla alempi. Oikealla ylhäällä on puolestaan ääni pois /päälle -valinta ja alhaalla kameran. Yksi lyhyt painallus aktivoi kameran, toinen painallus ottaa yhden kuvan ja pitkä painallus aloittaa tai lopettaa videokuvan nauhoituksen.

Lisäksi ohjaimen keskellä on painike, jolla voi skrollata ylös ja alaspäin. Lyhyt painallus mahdollistaa eri näyttönäkymien välisen selailun ja pitkä äänenvoimakkuuden asetuksen.

Ohjain on varustettu erillisellä nappiparistolla.

Hudin ja muiden laitteiden välinen Bluetooth-paritus toimii yksinkertaisesti ja onnistuu yleensä kerralla. Bluetooth-yhteys ei tue kaikkia vanhan mallisia headsettejä, joten kannattaa kokeilla, toimiiko se oman kypäräpuhelimen kanssa.

Nuviz voidaan irrottaa telineestään napinpainalluksella ja sen tilalle silloin kun liitintä ei käytetä, suositellaan asetettavaksi pakkauksessa mukana tuleva suojus. Harmi vain tälle ei ole säilytyspaikkaa Hudissa, joten se ei välttämättä ole aina mukana.

Nuvizin ohjaustankoon laitettava ohjain.

Nuvizin ohjaustankoon laitettava ohjain.

Kamera

Nuvizin kamera on helppokäyttöinen. Perusasetukset voi säätää älypuhelinohjelmiston avulla. Still-kuvan resoluution voi valita joko 8:ksi, 5:ksi tai yhdeksi megatavuksi ja videoresoluution Full HD eli 1920x1080, HD 1280x780 ja SD 864x480 pikselin välillä. Keskimmäisellä valinnalla kuvanopeus voi olla jopa 60 fps, muilla se on aina 30 fps.

Kameran objektiivi sijaitsee hudin etuosassa, ja sen suuntaa voi säätää - helpoiten paikalla ollessa. Istut vain pyörän selkään ajoasentoon, painat kerran ohjaimen kamera-kuvaa jolloin hudin näytöltä alkaa näkyä kameran välittämää kuvaa ja suuntaat sen oikeaan suuntaan.

Kameran suuntaa voi toki säätää ajaessakin.

Kameran käytössä ohjaustankoon sijoitetun säätimen edut ovat ilmeiset. Voit ottaa helposti yksittäskuvia juuri silloin kun haluat, samoin videokuvaa.

Nuvizilla päivänvalossa otettu still-kuva parhaalla mahdollisella resoluutiolla.

 

Käytännössä kun alat kuvata videota, hudin näytöllä näkyy videon aloittaminen, mutta sitten kuvavirta katkeaa ja kuvassa on joko kojelautakuva tai navigointinäkymä. Tämä ilmeisesti akkujen säästämiseksi. Toisaalta elävä videokuva myös saattaisi häiritä kuljettajan keskittymistä ajamiseen, joten ratkaisu on oikea.

Kontrastiikkammassa tilanteessa ylivalottuminen kertoo rajallisesta sävyalasta.

Kameran videon ja myös still-kuvan laatu on kohtuullinen, harmi vain, että kuvakulma ei ole valittavissa, vaan se on laaja. Kuvan laatu voisi olla myös parempi. Kontrastintoisto ja ylivalotuksen sieto ovat rajalliset. Jos etuala on tummahko, taivas tai kuvan valoisat osat ylivalottuvat helposti. Kuvan terävyys on hyvä lähistöllä, mutta kauempana terävyydessä voisi olla parantamisen varaa. Toki ongelma voi liittyä myös pakkausalgoritmeihin.

Video- ja still-kuvan kohina lisääntyy päivän kallistuessa iltaan, ja valon määrän vähentyessä, mutta kamera joka tapauksessa ottaa kuvaa.

Sovellus ja virtuaaliohjain

Nuviz-sovelluksen käyttö on yksinkertaista ja intuitiivista. Sovellukseen ehti tulla testiaikana jo yksi päivitys. Se mahdollistaa sen, että älypuhelinsovellusta voidaan käyttää myös Nuvizin virtuaaliohjaimena.

Virtuaaliohjaimella voi tehdä kaikki samat valinnat kuin varsinaisella ohjaimellakin, joten siitä on hyötyä kun esimerkiksi haluaa majapaikassa käyttää hudin kameraa kuvaamiseen tai valita vaikka reittejä valmiiksi. Virtuaaliohjainta ei tietenkään voi käyttää ajon aikana.

Nuviz-sovellus koostuu neljästä osasta: Rides-toiminnon takana on reittisuunnittelu ja niiden tallentaminen. Profilen taakse voi asettaa oman henkilökohtaisen profiilinsa ja ajodatan. Galleria on kuvia ja videoita varten ja Nuviz-tila Hudin, ohjaimen ja älypuhelimen parittamista varten.

Nuvizin puhelinsovelluksen virtuaaliohjain.

Nuvizin puhelinsovelluksen virtuaaliohjain.

Tien päältä

Kuten aiemmin totesin, laite vaikutti ensi katsomalta isolta ja kömpelöltä. Käytännössä se on kuitenkin niin kevyt, ettei sen painoa huomaa, eikä se myöskään tuntunut aiheuttavan ylimääräistä tuulikuormaa tai lisämelua. Se kertoo siitä, että sen sijoittelu ja muotoilu ovat onnistuneet: laitteen olemassaoloa ei ajossa huomaa muuta kuin heijastusnäytöstä.

On myös hyvä, ettei heijastusnäyttöä ole toteutettu siten, että kuva heijastuisi kypärän visiirille. Mikäli näin olisi tehty, kuva olisi todennäköisesti fyysisesti paljon epäselvempi ja visiiri täynnä heijastuskuvia. Eikä kuva myöskään näkyisi kirkkaalla auringonpaisteella.

Nykyinen ratkaisu pienen heijastusnäyttöyksikön sijoittamisesta kypärän ulkopuolelle on siis erittäin toimiva.

Nuvizin käytön oppiminen sujuu samalla tavalla - joko yhtä helposti tai hankalasti käyttäjästä riippuen - kuin esimerkiksi navigaattorin ja älypuhelin- / kypäräpuhelinkombinaationkin.

Vasen kuva sovelluksen koti-ikkuna ja oikealla navigaattoritoimintojen näyttövalintoja.

Lopuksi

Kenelle Nuviz sitten on tarkoitettu, ja kenen se kannattaa hankkia. Se on hinnaltaan kuitenkin ainakin toistaiseksi vielä melko kallis, 699 euroa.

Parhaimmillaan Nuviz kuitenkin korvaa kaksi laitetta: kypäräkameran ja navigaattorin sekä mahdollisesti myös kyytiläisen ja kuljettajan välisen kypäräpuhelimen.

Jos käyttää laitteen mukana tulevaa kuuloke-mikrofoniyhdistelmää, saa kypärään kuuluviin myös musiikin ja navigoinnin ohjauksen. Lisäksi sillä voi soittaa puheluja ajon aikana ja vastaanottaa niitä.

Lokakuun lopussa tullut softapäivitys mahdollistaa sen, että Nuviz korvaa myös mp-kypäräpuhelimen osittain: se mahdollistaa kuskin ja kyytiläisen välisen keskusteluyhteyden silloin, kun kuski käyttää Nuvizin omaa langallista mukana tulevaa headsettiä, ja kyytiläisellä puolestaan on Nuviz-yhteensopiva kypäräpuhelin, esimerkiksi Sena, Scala Rider tai vastaava.

Ajoryhmiin pääsee taas kiinni siten, että pitää oman vanhan kypäräpuhelimensa asennettuna omassa kypärässään eikä asenna ollenkaan Nuvizin lankaheadsettiä, ja yhdistää bluetoothilla Nuvizin omaan kypäräpuhelimeensa. Sen jälkeen voi pysyä omalla headsetillään vanhassa ryhmässä ja kuulee lisäksi Nuvizin ohjausäänet.

Kunnon navigaattori maksaa 400-600 euroa ja toimintakamera saman verran, joten hinta ei lopulta ole niin kova kuin se ensikuulemalta tuntuu. Navigaattorin paikan Nuviz kevyesti täyttää, ja sen kameralla pärjää hyvin, jos tavoitteena on ajomatkan dokumentointi. Elokuva- tai tv-tuotantotasoon se ei tietenkään riitä.

Nuvizissa on kuitenkin myös monia muita ominaisuuksia ja helppoa käytettävyyttä, joiden vuoksi sen hankinta on perusteltua, varsinkin jos muutenkin pohtii navigaattorin hankkimista.

Ja kahden, jopa kolmen laitteen ominaisuuksien yhdistäminen tarkoittaa aina sitä, että tarvitsee raahata kaapeleita ja latureita vähemmän mukanaan.

Edit 19.12.2017 klo 7.08: Lisätty ohjelmistopäivityksen mukanaan tuoma mahdollisuus siihen, että Nuviz toimii myös matkustajan ja kuljettajan välisenä puhelinyhteytenä kun kuljettaja käyttää Nuvizin mukana tulevaa headsettiä ja kyytiläisellä on Nuviz-yhteensopiva bluetooth-kypäräpuhelin.

Ohessa Tekniset Tiedot -taulukon alla jokunen video ja valokuva esimerkkinä Nuvizin kuvanlaadusta. 

Vaikka Nuvizin kuvaan tulee pimeämmässä värikohinaa, sen laatu on miellyttävä.

Alla videoita. Ylempänä päivänvalovideokuvaa ja alempana iltakuvaa. Iltakuvassa näkyy selvästi kohinan lisääntyminen, mutta kuten still-kuvassa kohina on kohtuullisen miellyttävää laadultaan.

 
Alla iltavideota.

Plussat ja miinukset

Plussat:

  • + riittävän pitkä käyttöaika
  • + todella kirkas, selkeä ja terävä HUDin näyttökuva kaikissa olosuhteissa
  • + ladattavat kartat, iso levytila, lisäkorttipaikka
  • + monipuolisuus
  • + helppokäyttöisyys
  • + ohjaustankoon sijoitettu ohjain
  • + hyvä älypuhelinsovellus
 

Miinukset:

  • - pieni viive toiminnolta toiselle vaihdettaessa
  • - hinta varauksin
  • - katseen joutuu kääntämään aika "alas"
  • - video- ja still-kuvan laatu

Ajoa illansuussa.

 

Tekniset tiedot  
Korkeus x pituus x paksuus 58-98 mm x 148 mm x 25-28 mm
Paino 240 gr akkuineen
Näyttökoko 0,294"
Näytön resoluutio 800x480 pikseliä
Näyttövärejä 16 miljoonaa
Kameraosa  
Still-kuvaus, maksimiresoluutio 8 Mp
Video:  HD 1080: 1920x1080 30 fps, HD 720: 1280 x 720 p 60 fps tai 30 fps, SD 480: p 864 x 480 p 30 fps
Sisäänrakennettu muisti 16 Gt, josta 10 Gt varattu karttadataa varten
RAM 1 Gt
Korttipaikka MicroSD
Luokitus:  10 tai UHS Class 1 tai 3 vähintään
Maksimimuistikorttikoko 128 Gt
Lataus ja datansiirto: USB2-liittimen kautta
Akku 3250 mAh
Firmware päivitettävissä verkon kautta
   
Nuviz ohjaustangon säädin  
Korkeus 13 mm
Halkaisija 46 mm
Paino 28 mm
Paristo vaihdettava litium-nappiparisto