Honda haettiin koeajoon Vantaalta viime elokuun 11. päivä ja palautettiin 23.8. Testijakso oli siis kunnollisen pitkä ja sisälsi paljon ajoa, 3530 kilometriä. Yksi koeajojen tavoitteistamme on selvittää, miten pyörä soveltuu päivittäiseen ajoon käyttötarkoituksensa mukaan. Se vain vaatii ajamista ja kilometrejä. Näin pitkällä matkalla ja ajassa jo selviää, onko pyörässä ärsyttäviä pieniä käytännössä hankalia piirteitä, jotka eivät päivän-parin testaamisella selviä. Africa Twin selvisi reissusta hyvin tältä osin.

Koeajo on samalla matkakertomus, sillä hakua seuraavana päivänä eli perjantaina pyörällä suunnattiin Leville +12 asteen lämpötilassa ja tihkusateessa. Päivä oli pitkä ja siihen mahtui monenlaista keliä. Tosin enimmäkseen sadetta ja kylmää. Vaihtelu syntyi siitä, että välillä oli vielä paljon kylmempää ja sateisempaa tai kuten sitten Oulun alapuolella äkkiä 17-18 astetta lämmintä ja hirvittävä ukonilma ja vettä tuli kaatamalla.

Pahoittelemme pyörän kuraisuutta, mutta tien päällä pesumahdollisuuksia oli niukasti.

Pahoittelemme pyörän kuraisuutta, mutta tien päällä pesumahdollisuuksia oli niukasti.

Olin enemmän kuin tyytyväinen siinä tilanteessa siitä, että olin nimenomaan maastokelpoisemmilla renkailla varustetulla pyörällä matkassa. Takana oli Metzelerin Karoo 3 150/70 18 tuuman ja etupyörässä vastaava kapeampi 21 tuuman pinnavanteessa. Vesiliirtoa ei siis tarvinnut pelätä, vaan matkanopeuden pystyi muuten pitämään normaalina, ellei muu liikenne tai näkyvyys sitä estänyt.

Poikkeus oli sitten tuo ukkosmyrsky kolmesta syystä. Ensinnäkään ukkosella ei ole viisasta ajaa, koska pyörä on kuin liikkuva ukkosenjohdatin ja toiseksi vettä tuli niin paljon, ettei kerta kaikkiaan vaan nähnyt mitään. Ja kolmanneksi silloin, kun vettä ei tullut ihan taivaan täydeltä, kypärän visiiri oli kuin liimattu vettä täyteen - ilman kosteusprosentti taisi olla aika kova. Tunne oli kuin olisi ajanut sumuisessa akvaariossa. Pahin ukkosen aika tulikin vietettyä maito- tai vastaavalla laiturilla.

Kylmyys ja sade saivat seurakseen pimeyden ja vasta joskus kello 23 aikoihin saavuin Hulluun Poroon asti. Sittenpä olikin mukava ruokailla ja painua nukkumaan odottamaan uutta päivää.

Maltillisen kokoinen

Pyörä on kapea.

Pyörä on kapea.

Pyörästä tähän väliin sen verran, että jo sitä noudettaessa kävi selville, että sen istuinkorkeus on maltillinen, adventure-pyöräksi suorastaan matala. Vaikka kyse on oikeasta seikkailupyörästä, niin 180-senttinen ylettyy hyvin maahan, joten pysähtyminen on vaivatonta. Jämäkkä jousitus ei niiaa, kun pyörän kyytiin nousee.

Istuimen voi assettaa kahteen eri korkeuteen.

Hondamaiseen tapaan kaikki tarvittava oli oikealla paikallaan, ja sopeutuminen ajamiseen oli helppoa. Kaikki myös toimi juuri kuten pitikin. Vaihteisto toimii napakasti, kytkin oli helppokäyttöinen ja kaikki säätimet oli sijoitettu oikein.

Ajoasento on pysty, rento ja leppoisa ja pyörää oli nautinnollinen ohjata seisaaltaan, tankki tuki hyvin ja ohjaustanko tuntui käsien kannalta olevan juuri oikeassa paikassa.

Seuraavana päivänä osallistuin Levi Wild Riden paraatiin Hondalla, ja pyörä herätti normaalia enemmän kiinnostusta kokoontumisajon yhteydessä kuten muuallakin, missä pysähtelin. Vastaavaa en ole muilla koeajopyörillä kokenut.

Levi Wild Ridestä juttua tässä: Levi Wild Ride onnistui loistavasti huonosta säästä huolimatta - katso kuvat

Kiinteästi asennettu tuulilasi voisi olla säädettävissä, mutta ottaa pahinta ajoviimaa.

Kiinteästi asennettu tuulilasi voisi olla säädettävissä, mutta ottaa pahinta ajoviimaa.

Sadetta ja tuulilaseja

Pyörä on 1000-kuutioiseksi varsin kapea, mikä on ollut myös Hondan insinöörien tavoitteena, eivätkä he ole hukanneet aikaansa turhaan, vaan onnistuneet hyödyntämään kahden rinnakkaisen sylinterin edut: koko moottori on suhteellisen pienikokoinen ja pyörän alhaalla ja keskellä sijaitseva painopiste mahdollistaa sen, että kuljettajalla on tunne olemisesta osana pyörää eikä sen ulkopuolella. Se myös osaltaan mahdollistaa järkevän istumiskorkeuden, silti pyörän maavarassa ei ole moittimista.

Kuten lukija arvaa, pyörän pleksi oli tarpeeseen huonoilla keleillä. Perjantain loputtomassa sateessa tuntui, että se olisi voinut olla suurempikin, mutta tuulilasikin on aina kompromissi, maasto-olosuhteissa isosta lasista on enimmäkseen haittaa. Varsinkin jos sää sattuu olemaan lämmin.

Peruspleksi otti kuitenkin pahimman tuuli- ja vesikuorman pois kuskilta joskin ilmavirta rämisteli hieman kypärässä. Tosin se oli siinä kelissä varsin pieni ongelma.

Leviltä siirryin sunnuntaina Sodankylään, jossa osallistuin tiistaina Motoristit koulukiusaamista vastaan eli MKKV:n tilaisuuteen.

Juttua siitä tässä: Motoristit koulukiusaamista vastaan Sodankylässä

Lisävarusteena hankittavat laukut näyttivät ensi silmäyksellä vaatimattoman muovisilta, mutta hoitivat hommansa.

Lisävarusteena hankittavat laukut näyttivät ensi silmäyksellä vaatimattoman muovisilta, mutta hoitivat hommansa.

Hiekkateillä

Keskiviikkoaamuna matka jatkui Saariselälle päin. Matkan varrella oli mukava pyörähtää Vuotsolla Sompiojärven maisemissa ja ajella erilaisia röykkyisiä hiekkateitä, pyrähtää poluille ja nauttia maisemista.

Africa Twinin jousitus on täysin säädettävissä, ja jo perusasetuksillakin pyörä toimii normaalikäyttäjällä hyvin sekä asvaltilla että hiekkateillä. Säätämisestä lisää myöhemmin.

Polulle ja hiekalle mentäessä nannaa ovat napinpainalluksella takapyörästä pois kytkettävä ABS ja poiskytkettävä luistonesto. Viimemainittu erityisesti alkaa tökkiä, kun moottorin teho tuntuu pidon säilyttämisen nimissä häipyvän liiaksi, vaikka siinä kolme eri asetusta päältä pois -moodin lisäksi onkin.

Yksinkertaisinta on tietysti pitää luistonesto koko ajan pehmeällä alustalla pois päältä, mutta jokainen arvioi asian varmaan oman mieltymyksensä ja ajotyylinsä mukaan.

Sompiojärveltä ei ollut malttaa lähteä pois.

Sompiojärveltä ei ollut malttaa lähteä pois.

Pyörän runko ja alusta toimivat hyvin myös hiekkatien röykyissä kovassakin vauhdissa. Kulku on vakaata ja ohjattavuus säilyy.

Hiekkateillä ajaminen oli puuhaa, jota ei millään olisi malttanut lopettaa, mutta seuraavana päivänä piti ehtiä ajamaan Saariselältä Nuorgamiin MKKV:n pohjoisimpaan tapahtumaan tähän asti - tosin sellaisena se taitaa säilyäkin, ellei toimintaa siirretä myös Norjan puolelle - joten oli aika lähteä jatkamaan Saariselälle asti ja majoittumaan.

Juttuja MKKV:n Nuorgamissa käynnistä ja koko Lapinreissusta tässä:

Motoristit vastustivat menestyksellisesti koulukiusaamista Nuorgamissa

Motoristit koulukiusaamista vastaan: Lapinkiertueen tilinteon hetki

Perusversio on kohtuullisen kevyt

Vaihteeksi kuva Kutturasta.

Vaihteeksi kuva Kutturasta.

Nuorgamista ei olisi millään malttanut palata takaisin, niin kaunista ja hienoa siellä ja matkan varrella oli. Paluumatkalla Saariselälle tuli ajeltua lisää hiekkateitä ja polkuja sekä tehtyä yksi idioottikaatuminen hiekkakuopalla: ajanpa tuon hiekkakuopan yläosaan. Samalla kun aloin katsoa, onko siinä oikeasti tilaa, päästin ilmeisesti kaasun nollille ja pyörä kaatui siihen. Se taas tiesi runsaasti äheltämistä, ennen kuin pyörä ja ylpeys olivat pystyssä, mikä ei tietenkään ollut pyörän vika.

Yksi uuden Africa Twinin ominaisuuksista on se, että se on maltillisen kokonsa tai pienuutensä lisäksi varsin järkevän painoinen. Kuiva normaalivaihteistolla varustettu pyörä painaa 207 kilogrammaa ja kaikkine nesteineen 232 kiloa. Pyöränhän saa myös DCT-automaattivaihteistolla, mutta silloin se painaa 10 kilogrammaa enemmän. Koeajetussa pyörässä oli kuusivaihteinen manuaalivaihteisto.

Useimmiten, jos pyörällä lähdetään kauemmaksi, siinä on kiinni myös laukut, se nyt vain on adventure-pyörän luonne. Hondan lisävarusteena saatavat laukut ovat muovisen tuntuiset sekä vähän huteron ja pienen näköiset, mutta varmaankin kevyemmät kuin täysalumiiniset. Kokemuksen mukaan niihin mahtuu kyllä hyvin reissulla tarvittavat tavarat mukaan, ja ne olivat käytännössä riittävän tukevat.

Loppuaika Lapissa menikin sitten legendaarisessa Jänkhällä Jytisee -kokoontumisajossa Saariselällä, jossa niinikään Africa Twin herätti runsaasti myönteistä huomiota pelkällä olemassaolollaan.

Lauantaina osallistuimme Jänkhän paraatiin.

Juttua Jänkhältä tässä:

Kahdeksastoista Jänkhällä Jytisee avattiin virallisesti - mikä on Jänkhän salaisuus?

Jänkhällä jytisi taas kerran - Jänkhän salattu taika osallistujien silmin

Paluuta ja moottorin ihmettelemistä

Honda on tasapainoinen kokonaisuus ja sen jarrut toimivat hyvin.

Honda on tasapainoinen kokonaisuus ja sen jarrut toimivat hyvin.

Illan suussa koetti paluun aika. Yöpyminen Oulussa ja sunnuntaina sitten lopulta kotiin asti. Palautin pyörän tiistaina Vantaalle suru puserossa. Sillä oli ollut todella hauska tehdä matkaa. Africa Twin oli toiminut moitteettomasti ja eleettä kaikissa olosuhteissa, ja sen käsiteltävyys on pelkkää nautintoa.

Hauskaa oli, että reissun lämpimimmät kelit sattuivat pohjoisimmas, Saariselälle ja varsinkin Nuorgamin tienoille, jossa arvosti sitä, että kiinteästi asennettu tuulilasi ei ole sen suurempi kuin mitä se on.

Africa Twinin moottori on kaksisylinterinen nestejäähdytteinen rivimoottori, ja sen kuutiotilavuus on 998 cm3. Viritysaste on kohtuullinen: tehoa on 70 kW / 95 hevosvoimaa, joka riittää hyvin sekä tielle että maastoon. Moottori on erittäin helppokäyttöinen ja toimiva, sillä siinä on käyttökelpoista vääntöä käytännössä jo 2000 kierroksesta alkaen. Maksimivääntö on 98 Nm. Vääntöä tuntuu tulevan tasaisesti lisää kierrosluvun kasvaessa.

Alustapanssari on alumiinia.

Alustapanssari on alumiinia.

Mikään ratatykki pyörä ei tietenkään ole, mutta eipä tämäntyyppisen pyörän tarvitsekaan olla sitä, vaan tavoitteet ovat jossain muualla: sillä on helppo lähteä minne tahansa, milloin tahansa. Asvaltille, hiekkatielle, polulle, aavikolle. Ja todennäköisesti kuskin ominaisuudet loppuvat useimmiten aiemmin kuin pyörän.

Moottorin luonne tukee mielestäni tällaisen pyörän funktiota: tehoa tulee helposti käyttöön tarvitsematta erityisesti miettiä, mikä vaihde on silmässä. Ajamisen vaivattomuus tältä osin tekee pitkistäkin päivistä miellyttävämpiä.

Hyvä istuin ja mukava ajoasento mahdollistavat koko päivän mittaiset ajomatkat, kuten tuli testiajon aikana kokeiltua. Pyörällä oli myös hauska ajaa. Vaikka päivillä riitti mittaa, tuli hiekkateitä ajettua vielä pelkästään kivan takia.

Moottorin rakenne on todella tiivis.

Moottorin rakenne on todella tiivis.

Alustan säätöä

Kaksisylinterisen voisi luulla täristävän melkoisesti, mutta Hondassa on kaksi tasapainotusakselia, joten käsiin asti ei juuri värinöitä välity.

Africa Twinin alusta on saanut myös moitteita osakseen. Normaaliajossa perussäädöt toimivat aivan hyvin. Soitto maahantuojalle aiheesta tuotti mielenkiintoisen ohjeistuksen: pyörässä on pehmeähkö jousitus ja voimakas puristusvaimennus. Maahantuojan ohje jousituksen kiristämisestä ja vaimennuksen lieventämisestä sai aikaan sen, että pyörä ikäänkuin muutti luonnettaan.

Siinä missä se oli ollut mukavan rento, muuttui se radikaalisti jämäkämmäksi ja ikäänkuin hereillä olevammaksi ja vauhdilla eteenpäin meneväksi. Muutos oli todella mielenkiintoinen, ja tästä versiosta pidin vielä enemmän kuin leppoisammasta.

21 tuuman eturengas on hyvä valinta.

21 tuuman eturengas on hyvä valinta.

Jousitukseen jäi kuitenkin kumimainen tuntu, joten viime viilauksessa olisi varmaan jousitusta vielä kannattanut säätää aavistuksen pehmeämmäksi ja lisätä puristus- ja paluuvaimennusta. Aika loppui kuitenkin kesken, joten emme ehtineet tehdä lisäsäätöjä, vain käydä kokeilemassa hiekkateillä ja metsäpoluilla lopputulosta, joka osoittautui mieluisaksi.

Honda Africa Twinhän jää jälkeen sähköisissä herkuissa, kun sitä vertaa lähimpiin kilpailijoihinsa. Siinä on kuitenkin olennainen, kuten poiskytkettävät luistonesto ja ABS-jarrut. Ja jarrut toimivat erittäin hyvin. Ne ovat tehokkaat ja tunnokkaat.

Alustan säätäminen on hitaampaa ja vaivalloisempaa, kun sen joutuu tekemään käsin sen sijaan, että sen tekisi sähköisesti napinpainalluksella, mutta toisaalta jos pyörä kuuluu yhdelle kuljettajalle, sitä tuskin tarvitsee tehdä kuin kerran. Tai mikäli ajo-olosuhteet tai kuorma muuttuvat radikaalisti, tuttua pyörää on helppo säätää.

Jousitus ja vaimennus olivat täysin säädettävissä - manuaalisesti.

Jousitus ja vaimennus olivat täysin säädettävissä - manuaalisesti.

Polttoaineenkulutus

Se, mitä pyörästä jäi kaipaamaan on vakionopeuden säädin, mutta senkin puuttumisen voi ymmärtää siltä pohjalta, että kaikki lisäelektroniikka myös kasvattaa toimintaongelmien riskejä, kun liikutaan todella vaativissa olosuhteissa, eikä aavikoilla juuri ole mp-huoltoja.

Vasemmassa kahvassa sijaitsevat valintakytkimet ovat sinänsä esimerkillisen helppokäyttöiset.

Maahantuoja kertoo, että pyörän toimintasäde tankillisella on noin 400 kilometriä. 3530 kilometrin koeajolla pyörän keskikulutukseksi tuli maltilliset 4,85 litraa sadalla, mitä voi pitää melko pienenä, sillä kulutusta ei pyritty mitenkään minimoimaan, vaan sekä lasti että ajo-olosuhteet pikemminkin kasvattivat sitä.

Mitatulla keskikulutuksella 18,8 litran tilavuuksinen tankki riittäisi noin 388 kilometrin matkaan, joten normaaliolosuhteissa pienemmät kulutuslukemat on helppo saavuttaa ainakin pelkässä maantieajossa.

Istuinkorkeudeksi voi valita kahdesta vaihtoehdosta joko 870 tai 850 millimetriä. Maavaraa on 250 millimetriä.

Valintakytkimet on sijoitettu vasemmalle, kuten tyypillistä on, ja ne ovat helppokäyttöiset.

Valintakytkimet on sijoitettu vasemmalle, kuten tyypillistä on, ja ne ovat helppokäyttöiset.

Loppuyhteenveto

Mielenkiintoisin kysymys on tietenkin se, onko Honda CRF1000L Africa Twin maineensa veroinen? Lyhyesti sanottuna, kyllä se on. Pyörän ajettavuus ja tunnokkuus sekä käsiteltävyys ovat loistavat. 

Africa Twin on juuri sellainen pyörä, joka vain eleettömästi lastataan täyteen, tankataan, ja lähdetään matkaan karttaan paljon katsomatta. Tuli vastaan mitä tuli; asvalttia, soraa, polkuja, aavikkoa, niin sillä voi huoletta antaa mennä. Se on valmis haasteeseen.

Honda CRF 1000 L Africa Twinin vm 2017 hinta perusmallille on 19 995 euroa ja DCT-mallille 20 990 euroa. Pyörään on saatavilla erilaisia lisävarustepaketteja.

Mittaristo on pelkistetty ja selkeä.

Mittaristo on pelkistetty ja selkeä.

Plussat
+ Järkevän kokoinen
+ Yhdellä napinpainalluksella takapyörästä poiskytkettävä ABS
+ Vääntävä, joustava moottori
+ Pieni polttoaineenkulutus
+ Hyvät ajo- ja käsittelyominaisuudet
Miinukset
- Hinta
- Vakionopeudensäätimen puuttuminen?
- Lisävarustelaukkujen materiaali
- Kiinteä tuulilasi - voisi olla säädettävä

Testipyörässä oli Akrapovicin vaimennin ja soundit mukavan kumeat.

Testipyörässä oli Akrapovicin vaimennin ja soundit mukavan kumeat.


Arvostelutaulukko

Honda CRF1000L Africa Twin

Arvosana 1-5 Painotettu arvosana*
Moottori 20 % 5 100 (100)
Jousitus / Alusta 10 % 4 40 (50)
Voimansiirto / kytkin 5 50 (50)
Vaihteisto 5 % 5 25 (25)
Jarrut 15 % 4 60 (75)
Ergonomia / käsiteltävyys 15 % 5 75 (75)
Ajotietokone / käytettävyys 5 % 4 20 (25)
Taloudellisuus 10 % 4 40 (50)
Hinta 10 % 3 30 (50)
Yhteensä 4,3 / 5 440 (500)

* Suluissa täydet pisteet

Kuljettajan yleisnäkymä.

Kuljettajan yleisnäkymä.

Tekniset tiedot  
Moottori Nestejäähdytteinen 2-sylinterinen rivimoottori 999 cm3
Teho 70 kW, 95 hv /7500 rpm
Vääntö 98 Nm / 6000 rpm
Kytkin Monilevyinen märkäkytkin, luistokytkin alumiinisella puristusavustimella
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaali
Luistonesto 4-asentoinen, poiskytkettävissä
Kuivapaino  207 kg
Paino ajovalmiina 232 kg
Polttoainesäiliö 18,8 l
Pituus x leveys x korkeus 2335 x 875 x 1475 mm
Akseliväli  1575 mm
Istuinkorkeus säädettävä 870 mm / 850 mm
Maavara 250 mm
Eturengas 90/90-R21, pinnavanne
Takarengas 150/70-R18, pinnavanne
Muuta

ABS-jarru takarenkaasta poiskytkettävissä napinpainalluksella

Seikkailupyörä isolla S:llä. Tavarat kyytiin ja keula kohti tuntematonta.

Seikkailupyörä isolla S:llä. Tavarat kyytiin ja keula kohti tuntematonta.