Halssin kenttä alkoi täyttyä motoristeista heti aamukymmenen jälkeen. Kentällä oli runsaasti tilaa ja ammattimaisin ottein KMC ry:n jäsenet opastivat pyörät siisteihin riveihin odottamaan paraatiajoon lähtöä. Odotellessa tarjolla oli makkaraa, kahvia ja virvokkeita.

Halssin kenttä puoli tuntia ennen paraatiajoon lähtöä.

Halssin kenttä puoli tuntia ennen paraatiajoon lähtöä.

Tukea pyörän sivutuen alle. Hyvää palvelua tämäkin.

Tukea pyörän sivutuen alle. Hyvää palvelua tämäkin.

Ennen paraatiajoon lähtöä, ehti vaihtaa kuulumisia.

Ennen paraatiajoon lähtöä, ehti vaihtaa kuulumisia.

Tarjolla oli kahvia, makkaraa ja virvoikkeita.

Tarjolla oli kahvia, makkaraa ja virvoikkeita.

Paraatiajoon päästiin moottoripyöräpoliisin johdolla  aikataulussa klo 13.00. Noin kymmenen kilometrin mittaisen paraatiajoreitin määränpäänä oli Tahko. Itse paraatiajo meni sujuvasti ja paikka paikoin reitin varrella oli ihmisiä tervehtimässä ympäri Suomea tulleita motoristeja.

Tahkolla KMC:n Kari Salmela toivotti kaikki tervetulleeksi ja muistutti, että p***n korona on niittänyt motoristejakin, ja pidettiin pieni hiljainen hetki heille, jotka koronana takia ovat pilven reunalla ajelemassa.

KMC:n Kari Salmela.

KMC:n Kari Salmela.

– Parin, todella erikoisen vuoden jälkeen on todella mukavaa päästä kokoontumaan taas isommalla porukalla. Korona ei ole haitannut ajamista, mutta yhteisiä tapahtumia ei ole pystynyt järjestämään. Kun viime syksynä otettiin HMKP:n järjestelyvastuu niin ajateltiin, josko rajoitukset poistuisivat ja edes joku tulisi paikalle. Nyt, kun tätä porukkaa katselee niin ei mennyt hukkaan talven yli tehty työ. Matilaisen Pekka kumppaneineen on tehnyt hienoa työtä ja kelikin sattui kohdilleen, joten omasta puolestani toivotan kaikille oikein hyvää Hymyilevän Motoristin Kevätpäivää, iloitsi KMC ry:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

HMKP:n järjestelyistä vastannut Pekka Matilainen (vas.) ja KMC ry:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

HMKP:n järjestelyistä vastannut Pekka Matilainen (vas.) ja KMC ry:n puheenjohtaja Pentti Koistinen.

– Mukavaa, että pääsitte paikalle sankoin joukoin. Pentin puheeseen ei ole lisäämistä, joten tervetuloa kaikille, toivotti HMKP:n järjestämisestä vastannut Pekka Matilainen ytimekkäästi.

Aurinkoinen sää lämmitti HMKP:n motoristeja.

Aurinkoinen sää lämmitti HMKP:n motoristeja.

– Koen hyväksi eri sidosyhteisöiden ja eri yhdistysten ristikkäisjäsenyyden. Me motoristit ymmärrämme harrastuksemme myötä toisiamme. Kuten tämä arvokas tapahtuma osoittaa, meitä kaikkia yhdistää tämä harrastuksemme, moottoripyöräily. Toivotan kaikille motoristeille hyvää ja turvallista ajokautta, toivotti nyt neljättä kertaa Hymyilevän Motoristin Kevätpäivään osallistunut ja itsekin moottoripyöräilyä harrastava, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen Mika Wallius, tuoden samalla terveiset Kuopion kaupunginhallituksen pöydän takaa.

Kari Salmelan haastateltavana kaupunginhallituksen jäsen Mika Wallius.

Kari Salmelan haastateltavana kaupunginhallituksen jäsen Mika Wallius.

 – Tämä tapahtuma on nimensä veroinen. Joka puolella hymyillään ja aurinko paistaa. Parempaa ajokeliä ei voisi olla. Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä on vanha tapahtuma. Se on lähtöisin Helsingistä 70-luvun loppupuolelta. Tapahtuma on vanhempi kuin SMOTO, joka perustettiin 1980-luvun lopussa, jolloin HMKP siirtyi SMOTO:n suojelukseen. Sillä tavalla tapahtuma on jatkunut vuodesta toiseen; tapahtuman järjestää aina joku paikallinen kerho SMOTO:n suojeluksessa. Oli hienoa, että KMC otti tämän tapahtuman järjestääkseen muutaman vuoden tauon jälkeen. KMC:hen voi aina luottaa näissä tapahtumissa. Kiitos KMC:lle tapahtuman järjestämisestä, kiitti SMOTO:n puheenjohtaja Jari Kielinen.

SMOTO:n puheenjohtaja Jari Kielinen muisteli HMKP:n historiaa.

SMOTO:n puheenjohtaja Jari Kielinen muisteli HMKP:n historiaa.

Nilsiäläinen perinneyhtye Pussihousut vastasi musiikillisesta annista.

Nilsiäläinen perinneyhtye Pussihousut vastasi musiikillisesta annista.

Motoristien kriisipalvelua 19 vuotta vetänyt Marja Suominen luovutti kunniakirjat sellaisille järjestöille ja kerhoille, jotka ovat tukeneet Motoristien kriisipalvelua taloudellisesti. Kunniakirjan saivat Suomen Motoristit ry, jonka kunniakirjan vastaanotti SMOTO:n puheenjohtaja, Jari Kielinen, BMW moottoripyöräkerho, joka on ohjannut tukensa nimenomaan työnohjaukseen, kerhon puolesta kunniakirjan vastaanotti Juha Autio. Konepyöräklubi ry:n kunniakirjan kävi hakemassa hallituksen jäsen Raimo Kallio ja Custom Bikers Finland ry:n kunniakirjan otti vastaan Tuula Toikka.

Koenpyöräklubi ry. oli yksi Motoristien kriisipalvelun kunniakirjan saaneista. Kuvassa Raimo Kallio ja Marja Suominen.

Koenpyöräklubi ry. oli yksi Motoristien kriisipalvelun kunniakirjan saaneista. Kuvassa Raimo Kallio ja Marja Suominen.

Motoristit Koulukiusaamista Vastaan jäsenhankintakampanja jatkuu

– Nyt kun on päästy kouluille, niin siellä on ruuhkaa vuodelta 2020, eli kahden vuoden jono. Jotkut koulut ovat vetäytyneet, ovat kyllästyneet odottamaan, mutta seuraavia on jonossa. Olemme erittäin odotettuja kouluille. Palaute, mitä kouluilta tulee tapahtumien jälkeen on niin mieltä lämmittävää. Meillä on jäsenkampanja, jolla tähdätään siihen että pystyisimme tarjoamaan tapahtumat kouluille maksuttomasti. Tavoitteesta puuttuu vielä 200 jäsentä, kertoi MKKV:takin edustanut Tuula Toikka.

 

Tuula Toikka kertoi MKKV:n tuoreimpia uutisia.

Tuula Toikka kertoi MKKV:n tuoreimpia uutisia.

– Olemme päässeet MTV:n järjestämään SuomiAreenaan. Olemme Porissa 15.07.2022 ja meidän h-hetkemme lavalla on kello 10.00. MKKV:n konsepti tuodaan tunnetuksi valtakunnallisesti. Meillä tulee olemaan julkkisvieraita, jotka paljastetaan myöhemmin. Ja tietenkin toivotaan mahdollisimman paljon motoristeja paikalle. Tämän lisäksi meillä on tulossa iso hyväntekeväisyys konsertti Lahdessa Sibeliustalolla, Tuula Toikka paljasti.

KMC ry. teki jälleen hyväntekeväisyyslahoituksen

– Suuremmissa tapahtumissa KMC:llä on aina tapana tehdä jonkunlaista lahjoitusta. Mp-näyttelystä se meni Länsi-Suomen kautta Ukrainan lapsille. Tästä tapahtumasta KMC haluaa tukea paikallista nuorisoa, mahdollisia tulevia motoristeja, poikia ja tyttöjä. Minulla on ilo ja kunnia, KMC:n puolesta lahjoittaa Nilsiän Nuorisofoorumille 600 euron lahjashekki, kertoi Pentti Koistinen.

KMC ry:n puheenjohtaja ojensi Nilsiän Nuorisofoorumille 600 euron lahjashekin.

KMC ry:n puheenjohtaja ojensi Nilsiän Nuorisofoorumille 600 euron lahjashekin.

Kiertovanne mutkan kautta perille

– Hymyilevän motoristin kevätpäivän järjestäjäorganisaation kiertovanne ojennetaan ensimmäisenä SMOTO:lle siksi, että seuraavan tapahtuman järjestäjät eivät päässeet paikalle. He ovat matkalla, jonka he olivat varanneet jo ajat sitten, joten he eivät itse pääse nyt tänne. Joten SMOTO:n edustaja ottaa renkaan vastaa ja käy luovuttamassa sen järjestäjälle. Tapahtuman historia alkaa Helsingin seudulta ja Helsingissä tapahtuma ensi vuonna järjestetään. Järjestävä kerho täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Ensi vuonna HMKP:n, Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän järjestää HMPK, eli Helsingin Moottoripyöräilijäkerho ry.

– HMPK:lta tuli tekstiviesti: "Toivotamme aurinkoista päivää KMC:lle ja kaikille "hymyileville kevätmotoristeille". Helsingin Moottoripyörälijäkerholle tarjoutui yllättävä tilaisuus järjestää ensivuoden kevätpäivät, mutta valitettavasti edustuksemme on vielä kerhon perinteisellä Euroopan retkellä, eikä ehdi tänään Kuopioon, ottamaan vastaan HMKP -rengasta. Kutsun teidät ensi vuodeksi, kotikonnuillemme Hymyilevän Motoristin Kevätpäivään 13.05.2023. Helsingin Moottoripyörälijäkerho, eli tuttavallisemmin Torppa, on järjestänyt Kevätpäivät aikaisemminkin ja nyt on aika tehdä sama uudelleen 2000-luvulla, samalla kun kerhomme täyttää 50 vuotta. Tervetuloa ensi vuonna, toivoen Torpan hallitus ja jäsen, luki SMOTO:n varapuheenjohtaja Harri Forsberg saamansa viestin.

SMOTO:n varapuheenjohtaja Harri Forsberg (vas) ja puheenjohtaja Jari Kielinen vastaanottamassa KMC ry:ltä HMKP:n kiertovannetta toimitettavaksi eteenpäin.

SMOTO:n varapuheenjohtaja Harri Forsberg (vas) ja puheenjohtaja Jari Kielinen vastaanottamassa KMC ry:ltä HMKP:n kiertovannetta toimitettavaksi eteenpäin.

Iltabileissä menosta vastasi Rosy Dreams.

Iltabileissä menosta vastasi Rosy Dreams.

Aiheesta aikaisemmin: 

Päivän video: Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2022 Nilsiässä, katso koko paraati

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä Kuopion Tahkolla ensi lauantaina

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä oli loistomenestys

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän kuvakatselmus

Hymyilevän Motoristin 41. kevätpäivässä hymyilivät muutkin kuin aurinko