Paikkakunta on tietenkin Kristiinankaupunki Pohjanmaalla, ja kadun nimi on Kissanpiiskaajankuja, eräs Suomen tunnetuimpia katuja ja taitaa olla kaupungin tunnetuin matkailunähtävyys. Se on kapeimmillaan 299 cm leveä, ja todellakin Suomen kapein kaksisuuntainen ja kolmanneksi kapein katu ylipäätään.

Kissanpiiskaajankujaa merenrannan suuntaan.

Se sijaitsee Kristiinankaupungin vanhalla puutaloaluella kantakaupungissa hieman Kauppatorin eteläpuolella. Katu on noin kolmen korttelin mittainen, joten ei se pituudellakaan ole pilattu.

Arvuuttelimme mielessämme, onko katu saanut väkivallalta kalskahtavan nimensä siitä, että sillä on asunut henkilö, joka on huomattavassa määrin pahoinpidellyt kotieläimiään, mutta selitys oli loogisempi.

Katukyltti. Kadulla on ilmeisesti 4 taloa.

Kristiinankaupunki on merenrantakaupunki ja perustettu 1649. Merenkulku on aina ollut kaupungissa tärkeä tekijä, ja kadun nimi on peräisin yhdeksänhäntäisen kissan käyttäjästä purjelaivojen ajoilta.  Tuohon aikaan miehistöä saatettiin rangaista piiskaamalla yhdeksänhäntäisellä kissalla, joka ei ollut kissaeläimen nimissä rakennettuja mieluisimpia välineitä, vaan hamppuköydestä tai nahasta tehty yhdeksänhaarainen ruoska.

Kissanpiiskaajankujan loppuosa rannasta poispäin.

Vanhaan merenkulkukaupunkiin sana on todennäköisesti kulkeutunut merimiestarinoiden mukana ja otettu kadunimeksi, mutta merenkulkijoiden kadottua nimen alkuperä on jäänyt useimmille kaupungin asukaille tuntemattomaksi, kerrotaan Wikipediassa.

Kaupungin vanha puukaupunginosa on varsin viehättävä, joten siellä kannattaa piipahtaa samalla kun ihmettelee Kissanpiiskaajankujaa. Samalla näkee varmaan enemmän juorupeilejä katuvarsien taloissa kuin missään muualla.

Oheinen artikkeli ilmestyi Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä alun perin 6.10.2014.

Kissanpiiskaajankujan poikkikatu. Huomaa juorupeili, jota käytetään katuelämän seurantaan.