Alla Marja Kuosmasen saate kuville:

"Ohessa joitakin otoksia. Palkintojenjako on Kotasen verbaalisesti ja ohjelmallisesti parasta antia. Palkinnot jaetaan perinteisesti isoimmille kerhoilla, pisimmälle matkalle sekä naiselle että miehelle, piikillä matkassaolleelle, lauantain kilpailujen voittajille jne. Lisäksi niitä jaetaan milloin mitä mielikuvituksellisimmille ajatuksille palkita joku, tai jokin erikoinen peruste, mitä järjestäjät ikinä keksivätkin. Palkinnot ovat myös runsaita, sisältöä on kassikaupalla. Niihin kuuluu mm. Kopterin vuositilauksia muuta kirjallisuutta unohtamatta, jonka varsin vaihtelevasta sisällöstä myös luetaan otteita. Kuten kuvista näkyy, yksi palkinto oli tänä vuonna DDR:ssä valmistettu ompelukone. Pisimmältä tulleet vieraat olivat tänä vuonna Ranskasta ja Saksasta."

Mikäli joltakulta löytyy myös viralliset tekstit kuviin, julkaisemme ne mielellämme. Tietoja kuvissa näkyvistä henkilöistä voi lähettää osoitteeseen toimitus (att) motouutiset.fi. Kiitos kuvista Pavelle. 

Kotas-rallin palkintojenjakotilaisuudesta.

Rallikansaa Kotasen palkintojenjakotilaisuudessa.

Katsojia - siis rallilaisia - Kotas-rallin palkintojenjakotilaisuudessa.

Mies oikealla: Matti Natri, Kotas-rallin perustaja.