Matkalle valmistautumisen taso riippuu tietysti paljon myös siitä, oletko lähdössä viikonlopuksi Konginkankaalle vai kuukauden keikalle Keski-Eurooppaan tai kauemmas. 

1. Etukäteissuunnittelu tai -suunnittelemattomuus

Matkareitin ja majoitusten suunnitteleminen ovat oma lukunsa, jätetään ne osittain tämän ulkopuolelle, mutta niissäkin on kaksi äärikoulukuntaa ja kaikki mahdolliset variaatiot siitä väliltä: matkaa ei suunnitella ennakkoon muuten kuin siten, että tiedetään, milloin lähdetään ja suunta, majoitukset jne hankitaan matkan päältä sieltä mistä halutaan tai saadaan.

Toinen tapa on sitten tietenkin se, että joka päivän reitti suunnitellaan etukäteen viimeistä piirua myöten ja merkataan navigaattoriin. Myös majoitukset on hankittu etukäteen, jopa liput niihin nähtävyyksiin, joissa aiotaan vierailla. Etukäteen netin kautta hankkimalla saattaa säästää pitkän pennin, toisaalta jos reitin aikataulu viivästyy kesken kaiken sairastelun tai pyörän rikkoutumisen vuoksi, voi olla, että etukäteen maksetuista ei saakaan rahojaan pois.

Näitä asioita kannattaa huomioida kun varaa esimerkiksi huoneita, osan niistä voi pystyä hankkimaan varauksella, joka mahdollistaa perumisen veloituksetta esimerkiksi 24 h aikaisemmin.

Oma toimintatapasi olkoon se sinulle luonnollisin. Varsinkin jos aikaa on käytettävissä paljon, vapaus voi olla se tärkein juttu. Jos taas aikaa on rajallisesti, hyvän ennakkosuunnittelun avulla voi saada paljon matkasta irti ilman, että matka tuntuu stressaavalta. Hyvään ennakkosuunnitelmaan on jätetty sopivasti väljää, että voi tehdä myös spontaaneja sivuteille karkaamisia välillä, tai eksyä  mielenkiintoiseen kohteeseen, jota ei ole listalle merkitty.

Ne maisemat.

Ne maisemat.

2. Pyörän huollattaminen

Mitä pidempi matka on tiedossa, sitä tärkeämpää on se, että moottoripyöräsi on huollettu hiljan. Niin äsken, että se mahdollistaa koko matkan tekemisen huolto-ohjelman sallimissa rajoissa. Jos pyöräsi huoltoväli on esimerkiksi 12 000 kilometriä, ja edellisestä huollosta on jo kulunut 9000 km, ja tiedät, että matkan pituus on esimerkiksi 6000 km, niin mars huoltoon vain. Tai sitten varaudu huollattamaan pyöräsi kesken matkan, jos tiedät olevasti seuduilla, jossa se on kohtuullisen helposti mahdollista.

Samalla kannattaa tarkistaa renkaitten tila, ja muistella milloin ne on vaihdettu viimeksi. Matkan päällä, varsinkin jos pyöräsi on raskaasti lastattu, renkaat kuluvat lisäksi nopeammin. Ja jos menossa ovat viimeiset kaksi milliä kulutuspinnasta, niin kuluminen kiihtyy muutenkin. 

Renkaitten vaihtokilometrit kannattaisi aina merkitä ylös, ja kirjata miten pitkään ne kestävät, että saat sopivaa vertailukohtaa sille, miten paljon ajomatkaa niillä on jäljellä. Monien mp-renkaiden kuviot ovat sellaiset, että niistä on todella vaikea sanoa, miten monta milliä pintaa on vielä jäljellä, ja kun rengas alkaa olla kudoksella, myös räjähtämisen riskit kasvavat.

On myös yllättävää, miten paljon paremmalta ajettavalta pyöräsi tuntuu, kun se on saanut uudet tassut alleen.

3. Vakuutukset

Tämä kuuluu sarjaan itsestäänselvyydet, mutta saattaa helposti unohtua. Varmistathan, että pyöräsi vakuutukset, myös Kasko ovat kunnossa ja maksettuina sekä vakuutusyhtiön numero +358-alkuineen talletettuna matkapuhelimeesi.

Ja on yhtä tärkeää, että omat vakuutuksesi ja matkatavaroidesi vakuutukset ovat kunnossa. Jos olet pitkään reissussa tai matkustat usein, niin saattaa kannattaa ottaa ympärivuotinen matkavakuutus, joka todennäköisesti tulee halvemmaksi kuin parin reissun vakuutukset yhteensä. 

Jos sinulla on kalliita matkatavaroita, kuten kameroita, kannettava tietokone jne, niin varmista, että matkatavaravakuutuksen korvaus kattaa ne oikeasti. Eikä kannata murehtia hukkaan menneitä vakuutusmaksuja: yleensä paras vakuutus on sellainen, ettei sitä tarvinnutkaan sitten käyttää.

Ja ihmiset.

Ja ihmiset.

4. Rokotukset

Missä kunnossa ovat rokotuksesi, tarjoavatko ne riittävän suojan siellä, minne olet menossa? Vähintään jäykkäkouristusrokotteen päivittäminen olisi poikaa. Lisäksi Euroopassa aivan lähialueillammekin on riski saada Hepatiitti A- tai B-tartunta. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Espanja, Italia, Turkki ja Virokin jopa.

Eksoottisemmissa maissa saatetaan tarvita vielä eksoottisempia rokotteita. Kohdemaiden tilanne ja mahdollisesti tarvittavat rokotukset on helposti tarkistettavissa Rokote.fi-palvelusta. Jotkin rokotteet tarjoavat suojan hitaammin kuin toiset tai saattavat vaatia toisen rokotuskierroksen, se pitää muistaa huomioida kun laadit aikatauluja.

5. Pakkaaminen

Pyörän pakkaaminen on taitolaji, johon kannattaa paneutua huolella. Väärin pakatun pyörän ajettavuus saattaa kärsiä jopa niin, että se vaarantaa ajoturvallisuutta.

Työkalut istuimen alle, mikäli vain ikinä mahtuvat. Samaan paikkaan jarrulevylukko ja vielä pyörän paperitkin. 

Sivulaukut pakataan siten, että painavat esineet tulevat alas, eteen ja mahdollisimman lähelle laukun sisäpintaa, jotta ne olisivat massapisteen lähellä, ja se olisi mahdollisimman alhaalla ja edessä.

Takalaukussa ei saisi olla kovin painavia tavaroita juuri painopisteen nousun takia, ja mikäli käytetään tankkilaukkua, on se takalaukkua parempi paikka kameroille ja vastaaville esineille, jotka pitää tarvittaessa saada nopeasti ja helposti esille. Arkirealismia on sitten se, että kompromisseja joutuu aina tekemään. Jos tavaraa on paljon, voi joutua tinkimään helposta käsillesaatavuudesta tai sitten ottamaan mukaan esimerkiksi pienemmän kameran, joka mahtuu ajopuvun takintaskuun.

Hauskinta on, että tavarat pikku hiljaa yleensä matkan aikana asettuvat luontaisimmille paikoilleen ja kaikki toimii loistavasti. Ja se järjestys on yleensä kyllä aivan erilainen, kuin miksi olet sen ennen matkaa viritellyt. 

Matkalla on mukavaa.

Matkalla on mukavaa.

6. Autoliiton plus-jäsenyys

Autoliitto tarjoaa Plus-jäsenyyspalvelua, josta on hyötyä motoristillekin ympäri vuoden. Se tuo apua ja turvaa myös Euroopan teillä liikuttaessa, kun olet Suomessa rekisteröidyllä ajoneuvolla matkassa. Jäsenyyden hinta on 105 euroa, perheenjäsenille se on 25 euroa vuodessa. 

Jäsenyyden tuoma turva ei ole sidottu ajoneuvolajiin sillä tavalla, että voit olla matkassa yhtä hyvin autolla tai moottoripyörällä ja apu toimii samalla tavalla. Lisätietoja plusjäsenyydestä Autoliiton sivuilta.

Plus-jäsenenä käytössäsi on varsinaisen jäsenen etujen lisäksi kattavat matkanjatkamispalvelut: oma puhelinnumero, josta saat avun paikalle 24 h vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa sekä henkilökohtainen, ei ajoneuvoon sidottu palvelu, joka varmistaa perillepääsyn. Apu koskee myös samassa ajoneuvossa jäsenen kanssa matkustavia.

Palvelu on käytössäsi aina kun olet kuljettajana tai matkustajana Suomessa yksityiskäyttöön rekisteröidyssä henkilö-, paketti-, kevytkuorma-autossa, mopoautossa tai matkailuautossa ja palvelu on käytössäsi myös moottoripyörällä liikkuessasi.
Plus-jäsenyyden turvin saat apua yli 40 Euroopan maassa, myös Venäjällä. Palvelu koskee kaiken ikäisiä kulkuneuvoja Suomessa, ulkomailla alle 15-vuotiaita kulkuneuvoja.

Palveluun sisältyy tiepalvelu; tekninen neuvonta, polttoaineen tuominen, renkaanvaihto, hinaus ja apuvirta. Suomessa Plus-jäsenet saavat AL-akkupalvelun akunvaihtotyön ilmaiseksi ja akun hinnasta alennusta 15 %. Tarvittaessa palveluun kuuluu sijaisauto tai muu korvaava kuljetus tai majoitus sekä auton nouto korjaamolta. 

7. Kansainvälinen ajokortti

EU-maissa pärjää automaattisesti suomalaisella ajokortilla, ja niin muissakin Euroopan maissa yleensä, mutta on joitakin maita, joissa suositellaan kansainvälisen ajokortin hankkimista.

Näitä ovat Albania, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia, Moldova, Montenegro, Serbia, Turkki, Ukraina, Valko-Venäjä ja Venäjä. Suosittelu tarkoittaa käytännössä sitä, että kansainvälistä ajokorttia ei ehkä kysytä missään, mutta siitä voi olla hyötyä esim. kolaritilanteessa.

Autoliiton sivuilla on palvelu, josta voit käydä tarkistamassa kansainvälisen ajokortin tarpeen. Tietojen perusteena on lyhyt turistimatka. Monissa maissa on hankittava paikallinen ajokortti, jos niissä oleskellaan pitempään kuin 3 tai 6 kuukautta. Muun muassa Equadorissa, Keniassa, Marokossa, Sri Lankalla tai Tunisiassa saa ajaa kansallisella ajokortilla vain 3 kk.

Kansainvälisen ajokortin saat Autoliiton kautta.

Amerikanmerikotka Itävallassa.

Amerikanmerikotka Itävallassa.