– Järjestelyt ovat sujuneet vanhalla rutiinilla. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, myhäili hyväntuulinen Juha Suikkari.

Tämän viikonlopun kisat ovat kuitenkin huomattavasti pienempimuotoiset, kuin aikanaan 70-luvulla. Tuolloin samaan aikaan vietettiin Imatra-viikkoa, jossa parhaimmillaan oli 140 000 kävijää, heistä Imatranajoihin osallistui 54 000 kävijää viikonlopun aikana.

Ruotsissa ajettiin kisat edellisenä viikonloppuna, josta kisakuskit tulivat suoraan Imatralle jo maanantaina. Se oli aikanaan Suomen kansainvälisin tapahtuma. 16 eri kansallisuutta löytyi kisan osallistujalistalta ja toimittajia tuli aina Japanista ja Venetzuelasta asti.

– Nyt toimittajia on ennakkoon ilmottautunut noin sata, joista kaukaisimmat tulevat Euroopasta ja Venäjältä. Millä tavalla nämä kisat eroavat edeltäjistää, osaa sanoa vasta tämän viikonlopun jälkeen, toteaa Juha Suikkari ja jatkaa kisakuskien vastaanottamista.

Imatranajon kilpailusihteeri Juha Suikkari.

Imatranajon kilpailusihteeri Juha Suikkari.

Ilmottautumisvuorossa Open 1000 -luokassa ajava Italialainen Marco Pagani, hänen vierellään tulkki, ja taustalla vuoroaan odottamassa Open 600 ajava Joey den Besten Hollannista

Ilmottautumisvuorossa Open 1000 -luokassa ajava Italialainen Marco Pagani, hänen vierellään tulkki, ja taustalla vuoroaan odottamassa Open 600 ajava Joey den Besten Hollannista

Varikolla oli rauhallisen odottava tunnelma. Ensimmäisiin aika-ajoihin oli vielä runsaasti aikaa. Ennen jokaista kilpailua kisapyörät käydään läpi ja myöskin kuskien ajovarusteet tarkistetaan, että nekin ovat kaikin puolin asiallisessa kunnossa.

– Varikkoalueella on katsastuspiste, jonne soolopyörät tuodaan, mutta sivuvaunupyörät ovat sen verran hankalimpia liikuttaa, joten käymme jokaisen pyörän läpi niiden omissa varikkotiloissaan. Turvallisuus on pääasia, kertoi Martti Solja tarkastaessaan Tim Reevesin sivuvaunumoottoripyörää.

Turvallisuus on pääasia, kertoi Martti Solja tarkastaessaan Tim Reeves:in sivuvaunumoottoripyörää.

Turvallisuus on pääasia, kertoi Martti Solja tarkastaessaan Tim Reeves:in sivuvaunumoottoripyörää.

Vielä on edessä kuljettajien kokous ja kisaviikonloppu pääsee lopultakin alkamaan. Kannattaa ladata puhelimeen  Imatranajo-app, ja seurata sitäkin kautta kisoja. Tulosten lisäksi sieltä löytyvät aluekartat, sääennusteet sekä kuljettaja- ja tiimitiedotteet.

Varikkopäällikkö Jouni Kauppila tarkistamassa Tim Reevesin kypärää.

Varikkopäällikkö Jouni Kauppila tarkistamassa Tim Reevesin kypärää.

Kypäriin tulevat hyväksynnästä kertovat tarrat.

Kypäriin tulevat hyväksynnästä kertovat tarrat.