– Ensimmäiset vieraat saapuivat jo kello 10.00 aamulla. Hyvältähän tämä näyttää ja kun vielä aurinkokin paistaa, Mika Sivula totesi.

Corona MC:n presidentti Janne Kiviranta oli vasta tulossa rallipaikalle, joten meidät ohjataan nauttimaan perinteistä tamperelaista herkkua mustaa makkaraa.

– Sitä varmasti riittää. Varasimme sitä 20 kiloa, joten ei ihan heti ei lopu kesken. 

Mika Sivula kertoi, että Rutakko on juuri sopivan kokoinen tapahtuma.

Mika Sivula kertoi, että Rutakko on juuri sopivan kokoinen tapahtuma.

– Olemme panostaneet mainontaan ja sosiaaliseen mediaan tällä kertaa. Tarkoitus on kuitenkin pitää tämä ralli tämmöisenä pienimuotoisena, vuosittain täällä on vähän päälle 200 rallivierasta. Vitsailimmekin, että jos paikalle tulisi 400 motoristia, niin nostaisimme kädet ylös ja karkaisimme paikalta.

Tänä vuonna meillä on kolme bändiä ja muutenkin ohjelmaa riittää koko viikonlopun ajan. Myynnissä on myös ralliarpoja. Palkintojen arvo on yli 1000 €. Arvalla on teoreettinen mahdollisuus voittaa myös moottoripyörä. SMOTOlta saimme lahjaksi ämpäreitä, joiden sisällä on muun muassa SMOTOn oma arpa, jonka pääpalkintona on uusi moottoripyörä, Sivula mainostaa.

Mika Sivula esittelemässä Rutakon palkintoja, ja erityisesti SMOTOn sankoja, jotka sisälsivät myös mahdollisuuden voittaa uusi moottoripyörä.

Mika Sivula esittelemässä Rutakon palkintoja, ja erityisesti SMOTOn sankoja, jotka sisälsivät myös mahdollisuuden voittaa uusi moottoripyörä.

– Seuraavan vuoden rallijärjestelyt aloitetaan heti edellisen rallin päätyttyä. Kun vuokrateltat palautetaan, ne varataan saman tien seuraavalle vuodelle, kuten myös tämä paikka. Tämä paikka, Toivolan lava, on kaikkein tärkein, Rutakkorallin järjestelyistä vastaava Mika Koivula tietää.

– Tänä vuonna teemme tätä yhdessä varapresidentti Samuli Lehtosen kanssa. Hän opettelee tässä kanssani. Minulle tämä on jo kahdeksas vuosi, kun olen vastuussa Rutakkorallin järjestelyistä. Tärkeintä on varautuminen pahimpaan. Eli aina pitää olla askeleen edellä. Meidän porukassa ei kenenkään tarvitse jäädä pohtimaan yksin asioita. Aina on joku, joka auttaa. Se on tärkeintä, mitä näiden vuosien aikana olen oppinut. Meitä on riittävän iso porukka tätä rallia tekemässä.

Yhtenä vuonna ruoka meinasi loppua kesken. Vieraille sitä riitti, mutta oma porukka uhkasi jäädä ilman. Sekin kuitenkin järjestyi ja lopulta ruokaa jäi reilusti yli, Koivula muistelee pahinta haastetta pienen pohdinnan jälkeen.

Rutakko-rallin järjestelyistä vastaava Mika Koivula.

Rutakko-rallin järjestelyistä vastaava Mika Koivula.

Paikalle kurvaa "Ilves"-moottoripyörällään Corona MC:n presidentti Janne Kiviranta.

– Olen ollut Corona MC:n presidenttinä helmikuusta alkaen. Kun minua tehtävään kysyttiin, niin mietin asiaa hetken ja katsoin, että minulta löytyy riittävästi voimavaroja ja aikaa, joten suostuin. Kyllä tämä tässä menee. Ei tämä ole mikään mahdoton tehtävä. Corona MC:llä on sen verran pitkät perinteet, jäseninä vanhoja partoja 70-luvulta lähtien, joita on paha lähteä pomottelemaan, niin että ihan vanhoilla kuvioilla mennään.

Corona MC:n presidentti Janne Kiviranta

Corona MC:n presidentti Janne Kiviranta

Varmemmaksi vakuudeksi Kiviranta esittelee Corona MC:n vision.

– Corona MC Club on tamperelainen, isänmaallinen, ei-poliittinen, ei-uskonnollinen ja ei-kaupallinen matkamoottoripyöräilyyn sekä moottoripyörien rakenteluun keskittyvä sekamoottoripyöräkerho.

Osallistumme eri ralleihin ja teemme myös pidempiä reissuja Corona MC:n kesken. Vaikka porukalla mennäänkin, niin jokainen moottoripyöräilijä on yksilö. Halutessaan voi poiketa reitiltä, kunhan siitä ilmoittaa muille. Soittamalla tietää missä mennään ja pääsee jälleen liittymään matkalla porukkaan mukaan. Pidemmillä retkillä meillä on oma huolto-auto matkassa. Viimeksi Tsekin-reissulla tehtiin kytkinremonttia kesken reissun, mutta pyörää ei tarvinnut nostaa kyytiin, se saatiin ajamalla perille. Perinteiseen motoristihenkeen ketään ei jätetä.

Liityin Corona MC:hen 2001 ja vuodesta 2002 lähtien olen ollut mukana myös Rutakkorallissa ja nimen omaan Rutakkorallin järjestelyissä. Tietenkin toivotaan hyvää säätä, mutta säätäkin tärkeämmässä asemassa ovat vieraat. Vieraat tämän rallin tekevät. Mitä enemmän, sen parempi, kertoo tuore presidentti.

Mediassa on ollut puhetta, että nykyään eri ralleja olisi liikaa? Mitä mieltä siitä olet?

– Tässä on selvä kysynnän ja tarjonnan laki. Rutakkorallin tavoitteet ovat maltilliset. Rutakko on pienimuotoinen, perinteinen telttaralli. Tarkoitus on kerätä Pirkanmaalaiset motoristit yhteen ja jos joku eksyy tänne kauempaa, niin sitä kaikki yhdessä ihmetellään, paiskataan kättä ja toivotetaan tervetulleeksi.

Ja Kivirannan Ilves-pyörä.

Ja Kivirannan Ilves-pyörä.

Alun alkaen Rutakkoralli järjestettiin kavereiden kesken pienen porukan voimin. Sana levisi ja pyydettiin, että Rutakkorallista tehtäisiin kaikille avoin ralli. Vuosittain täällä on ollut 200-300 vierasta, emmekä haluakaan tästä mitään tuhansien motoristien massatapahtumaa. Silloin tapahtuman järjestäminen ei käy ylivoimaiseksi, vaan kaikki sujuu hienosti rutiinilla. Yksi tavoitehan on tietysti se, että meillä itsellämmekin olisi täällä hauskaa.

– Olennainen osa kokoontumisajon järjestelytyötä ovat lupaprosessit, joihin ei näytä tulevan helpotusta. Byrokratian purkutalkoot eivät ylety tänne asti. Rallialueella pitää olla anniskeluluvat, teostomaksut pitää olla kunnossa ja järjestysmieshommat ovat meillä viimeisen päälle. Ensi vuonna niihin tulee kuulemma tiukennuksia, mitä se sitten tarkoittaakaan? Ei ainakaan helpoteta, se on ihan varmaa. Suomen kesä on lyhyt, joka viikonloppu jossakin on juhlat. Ihmiset päättää, mihin haluavat osallistua, Janne Kiviranta kiteyttää.

Lähtiessämme pari tuntia myöhemmin Rutakkoralliin oli saapunut jo 127 motoristia ja 5 päivävierasta tervehtimään tuttuja. Tampereen suunnalta tulleita oli reipas kesäsade tervehtinyt, mutta Toivolassa aurinko paistoi.

– Näinköhän tulisi ensimmäinen "Rutakko", ettei tulisi yhtään vettä, portilla vielä pohdittiin.

Aiheesta aiemmin sivuillamme:

XV Rutakkoralli oli viihtyisä tapahtuma

XVI Rutakkoralli Ylöjärvellä alkoi vilkkaana

Rutakkoon osallistujat eivät pelkää telttamajoitusta.

Rutakkoon osallistujat eivät pelkää telttamajoitusta.