Saapuessamme aamupäivällä paikalle yllätyimme ihmisten paljoudesta. Ennakkokehoitus tulla paikalle julkisilla tai yhteiskuljetuksilla, oli aiheellinen, sillä kaikki lähialueen parkkihallit ja -paikat olivat täynnä. Rompepäivä oli hyvässä vauhdissa, olivathan ovet olleet auki jo pari tuntia. Siitä huolimatta sisään pyrkijöitä riitti jonoksi asti. Lähdimme kiertelemään ja katsomaan, mitä kaikkea tapahtuma piti sisällään. Seuraavana ihmetystä herätti tapahtuman laajuus. Myyjiä riitti kolmeen eri halliin. Vaikka tilaa oli paljon, niin paikka paikoin eteneminen oli hidasta ihmispaljoudesta johtuen.

Kävijöitä riitti ruuhkaksi asti.

Rompepäivä on vanhan tavaran ja varaosien etsijöiden taivas. Ikinä ei voi tietää, mikä "aarre" eteen kävelee. Tämän löytämisen ilon jakoi Lievestuoreen kupeesta Ruuhimäeltä Rompepäiville saapunut Mauno Puttonen, esitellessään tuoreinta löytöään.

– Tämä on arviolta 1800-luvun lopulta peräisin oleva jakoavain. Tämän tyyppiset työkalut tulivat tuohon aikaan johonkin isoon taloon ostetun esimerkiksi höyry-, tai jonkun muun ison maatalouskoneen mukana. Ikänsä lisäksi tämän tekee erikoiseksi kahvan muoto ja kokonaisuus, Mauno Puttonen selittää asiantuntevasti.

Löytö Rompepäiviltä: 1800-luvun lopulta peräisin oleva jakoavain. Toisella puolella teksti: International Harvester co.

Jyväskylän eteläpuolelta Juupajoelta paikalle oli saapunut Mallu Helin.

– Lähdin kiertelemään, mitä "löytöjä" mahdollisesti eteen tulisi. Olen täällä avoimin mielin. Uusia renkaita olen katsellut, mutta löytyikin muun muassa sivuvaunuun tarakka, mikä ei ollut edes varsinaisesti ostoslistalla. Tallista löytyy muun muassa turkkilaista uustuotantoa oleva 300 kuutioinen MZ. Se on vm.-98, Mallu Helin kertoo hymyillen.

Mallu Helin löysi yllättäen sivuvaunumoottoripyöräänsä tarakan.

Moottoripyörien lisäksi varaosia oli tarjolla myös eri ikäisiin ja mallisiin mopoihin. Tuomo Isosomppi, Mikko ja Tuomas Koivusalo olivat etsimässä varaosia nimen omaan mopoihin.

– Tämä pakoputki on menossa Tunturi Cityyn. Tämä voi tai ainakin sen voi mahdollisesti saada sopimaan siihen. Tänne tullessa oli toiveena, että jotakin löytyy ja loput on heräteostoksia, kertoo Tuomo Isosomppi.

– Tämä harrastus kulkee jo toisessa polvessa. Pojalla on pieni tunturi ja pienempi pakoputki onkin juuri siihen. Harrastus on vähän "riistäytynyt käsistä". Ensin oli vain yksi mopo tallissa ja nyt niitä on jo neljä, naureskeli Mikko Koivusalo.

Kuvassa vasemmalta Tuomas Koivusalo, Mikko Koivusalo ja Tuomo Isosomppi tulivat etsimään mopon varaosia ja tekemään heräteostoksia.

Kuvassa vasemmalta Tuomas Koivusalo, Mikko Koivusalo ja Tuomo Isosomppi tulivat etsimään mopon varaosia ja tekemään heräteostoksia.

Jyväskylän Rompepäiville tultiin kauempaakin, isommillakin porukoilla. Veli-Pekka Pakkala ja Marjo Partanen edustavat VMPK ry:n Pohjois-Kymenlaakson aluekerhoa nimeltään Koneratsastajat.

– Käymme tällä Jyväskylän Rompepäivillä vuosittain. Nytkin meitä on bussilastillinen, kaikkiaan 48 kerhomme jäsentä. Yleensä haemme jotain tiettyä asiaa, mutta poikkeuksellisesti nyt ei ole mitään erityistä, mitä pitäisi löytää. Pyöriä löytyy vähän joka lähtöön: Käyttöpyöränä tällä hetkellä toimii Suzukin TL 1000R ja lisäksi on vielä 500 Triumph Tiger GL, 250 TZR, Hondan MTX, yksi skootteri, vm. -81 Honda Monkey "traktorivanteilla", kolme PV Suzukia ja vielä mönkijä, listaa kerhosihteerinä ja tästä syystä tämänkin retken järjestäjänä toimiva Veli-Pekka Pakkala.

Koneratsastajat VMPK:n kerhosihteeri Veli-Pekka Pakkala oli järjestämässä retkeä Jyväskylän Rompepäiville. Vierellään Marjo Partanen.

Kaikki eivät tulleet tekemään täsmähankintoja saati satunnaisia löytöjä. Paikalle tultiin myös tapaamaan tuttuja.

– Tänne tulee kavereita ympäri Suomen, joten tulin heitä katsomaan ja vaihtamaan kuulumisia. Joitakin heistä näkee vain kerran vuodessa täällä Rompepäivillä, kertoi hyväntuulinen Jaani Välilä.

Jaani Välilä tuli tapaamaan tuttujaan.

Heli Tiihonen Savonlinnasta oli myös osa isompaa kerhoporukkaa.

– Lähdin etsimään osia mopoon. Ostoslistalla olleista asioista tähän mennessä on löytynyt bensatankki ja sytytyspuolen osia ja lisäksi sain nettiosoitteita, joista loppuja kannattaa tiedustella. Meitä on 38 hengen ryhmä tällä kertaa mukana, kertoi Heli Tiihonen.

Savonlinnalaiset Heli Tiihonen ja Kimmo Halonen edustavat VMPK:n Itä-Savon aluekerhoa nimeltään Pinnan Kiristäjät.

– Tultiin Tampereelta lähinnä katselemaan. En ollut varsinaisesti mitään vailla, mutta tuli tehtyä heräteostoksia. Tämä pakoputki ja kaksi vilkun lasia, 1100 Honda Bol D´or:illa ajava Erkki Korhonen kertoi ennen kotiinpaluutaan.

Erkki Korhosella on 1100 Honda Bol D´or, jollaista ei ihan joka päivä vastaan tulekaan.

Lähtöä ovat tekemässä myös Lohjalaiset Kimmo Suutari, Rape Nurmi, Lauri Mellin ja Jari Laurentz. Huomio kiinnittyy miesten jalkojen juurissa olevat Rompepäivältä löytyneet aarteet. Ne kuuluvat Lauri Mellininlle.

– Matka Jyväskylän Rompepäiville on kerhomme perinteikäs vuosittain järjestettävä päiväretki. Joka vuosi Lauri ostaa täältä vähintään yhden moottorisahan. Tämä on tämmöinen sosiaalinen tapahtuma, josta aina jotakin pientä tarttuu matkaan, miehet kertovat.

Lauri Mellinin tämän vuoden löydöt Jyväskylän Rompepäiviltä. Mukana jokavuotinen ostos, moottorisaha.

Lauri Mellinin tämän vuoden löydöt Jyväskylän Rompepäiviltä. Mukana jokavuotinen ostos, moottorisaha.

Puhe siirtyy heidän edustamaansa kerhoon Nostalgiamotoristit Lohja.

– Vuodesta 2003 alkaen olemme järjestäneet Classic-ajot. Siihen saa osallistua ainoastaan vuoden 1966 tai sitä vanhemmilla pyörillä. Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan, tai jos tarpeeksi vanha pyörä löytyy, niin itse ajoihin, suosittelee Jari Laurentz.

Jyväskylän Rompepäivät oli viihtyisä tapahtuma, jossa varmasti riitti ihmettelemistä kaikille perheen jäsenille. Tuntui, että aikaa oli aivan liian vähän ja joukosta löytyi paljon nostalgisia jopa antiikkisia esineitä, jotka toivat hienoja muistoja pintaan. Olipa kysymyksessä mopot, moottoripyörät tai peruskäyttöesineet.

Aiheesta aiemmin: Jyväskylän Rompepäivä oli mp-kauden hyvän mielen avaus

Kuvassa vasemmalta Nostalgiamotoristit Lohja: Kimmo Suutari, Rape Nurmi, Puheenjohtaja Lauri Mellin ja Jari Laurentz

Kuvassa vasemmalta Nostalgiamotoristit Lohja: Kimmo Suutari, Rape Nurmi, Puheenjohtaja Lauri Mellin ja Jari Laurentz

Joukossa varmasti jonkun tarvitsemia aarteita.

Joukossa varmasti jonkun tarvitsemia aarteita.

Japsistarat olivat Rompetorilla esillä.

Japsistarat olivat Rompetorilla esillä.

Honda Monkey Racer

Honda Monkey Racer

Hieman vanhempaa mallia

Hieman vanhempaa mallia

Projektia tarjolla

Projektia tarjolla

 

Mukana myös Suomen Moottoripyörämuseo ja Riku Routo.

Mukana myös Suomen Moottoripyörämuseo ja Riku Routo.

Tavaraa oli näytillä laidasta laitaan.

Lisää aarteita...

Lisää aarteita...

SMOTOn edustajia.

SMOTOn edustajia edunvalvonnasta kertomassa.

Girder-haarukoita?

Girder-haarukoita?

Lisää mielenkiintoista tavaraa.

Lisää mielenkiintoista tavaraa.

Aina vaan lisää...

Aina vaan lisää...

Moto Guzzi -kerho

Moto Guzzi -kerho.

Vielä pikkuisen lisää erilaista tavaraa.

Vielä pikkuisen lisää erilaista tavaraa.

Tavaraahan oikeasti oli hallikaupalla.

Tavaraahan oikeasti oli hallikaupalla.

Mittareita.

Mittareita.

Hilavitkuttimia ja työkaluja.

Hilavitkuttimia ja työkaluja.

Vilkkuja.

Vilkkuja.

Tankkeja ja mopoja.

Tankkeja ja mopoja.

Tämä varmaan pitää paikkansa...nähdään vuoden päästä?

Tämä varmaan pitää paikkansa...nähdään vuoden päästä?